Aidosti tarvelähtöistä kehittämistä alusta loppuun

Taide ja kulttuuri pysyväksi osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia

Taidelähtöisiä palveluita on viety sosiaali- ja terveysalalle jo vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä. Asiaa on tutkittu paljon ja kokemusten tueksi on saatu myös kliinistä näyttöä (lisää tietoa mm. täältä ArtsEqualin katsaus), jonka mukaan taide ja kulttuuri voivat mm. nopeuttaa paranemisprosessia sekä parantaa elämänlaatua eli toisin sanoen viemällä taidetta ja kulttuuria ulos perinteisistä ympyröistä voidaan edistää terveyttä.

Miksi sitten tämän kaltaista terveyttä edistävää toimintaa ei hyödynnetä laajemmin ja useimmiten toiminta jää kertaluonteiseksi? Tutkimuksissa ja kokemuksissa on saatu selkeää näyttöä myös taloudellisista eduista, joten tuntuu hullulta, etteivät taide ja kulttuuri ole jo pysyvä osa sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi taide- ja kulttuurikentällä on paljon toimijoita, joita kiinnostaa osallistavien taidepalveluiden tuottaminen, mutta väyliä asiakkaiden löytämiseksi ei meinaa löytyä. Toisaalta sote-ammattilaiset kaipaavat uudenlaisia lähestymistapoja asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta he eivät tunne taide- ja kulttuurikenttää tai sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Hyvinvoinnin välitystoimiston ensi askeleet

Näihin kysymyksiin tai haasteisiin alkoi Humanistinen ammattikorkeakoulu hakemaan ratkaisumahdollisuuksia yhdessä muutaman muun toimijan kanssa keväällä 2015. Syntyi hankehakemus ja Hyvinvoinnin välitystoimisto sai alkunsa. Robinia mukaillen puuttuvaksi palaseksi todettiin ainakin kulttuurituottajaosaaminen – liima, joka liittää yhteen eri toimialat ja pyrkii rajapintatyöskentelystä liitospintatyöskentelyyn. Toiseksi merkittäväksi tekijäksi todettiin moniammatillinen työskentely. Aiemmin taidetta ja kulttuuria on viety sote-sektorille taiteilijavetoisesti. Me Hyvinvoinnin välitystoimistossa uskomme, että pysyviin tuloksiin päästään tuomalla kehittämistyöhön osaamista niin tuottaja-, taiteilija- kuin sote-sektoreilta. Sen lisäksi, että moniammatillisuus on tiivis osa välitystoiminnan rakentamista, on se otettu myös osaksi itse palvelutuotteiden kehittämistä.

Oppia taidepalveluiden välitykseen on haettu mm. New Yorkista. Kuvassa vasemmalta Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtaja Kaarina Gould, Humakin Oona Tikkaoja ja Minna Taipale, Saimaan ammattikorkeakoulusta Outi Peippo sekä Humakista Sanna Pekkinen.

Yhteistyöllä haluttuun lopputulokseen

Olemme saaneet huomata, että oivalluksemme eivät ole menneet tyystin harhaan. Hyvinvoinnin välitystoimiston perässä on syntynyt useita kehittämishankkeita, jotka pohtivat taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusmahdollisuuksia eri näkökulmista. Lisäksi hallitusohjelmassa näiden vaikutusten edistäminen on omana kohtanaan. Asiaa viedään eteenpäin nyt siis monen tahon voimin, mutta työ vie silti aikaa ja resursseja. Oman näkemykseni mukaan olennaisinta olisi nyt kristallisoida yhteiset tavoitteet sekä päämäärät ja alkaa pyrkimään niitä kohti aidosti yhdessä. Kaikille riittää varmasti työsarkaa, mutta kehittämisresurssit ovat rajallisia. Siksi on erityisen tärkeää, että työ etenee yhtenä rintamana, jotta pystymme varmasti palvelemaan kentän tarpeita niin taide- ja kulttuurikentän kuin sosiaali- ja terveyssektorin näkökulmista.

Odotuksista tuloksiin

Odotukset Hyvinvoinnin välitystoimistoa kohtaan ovat suuret. Kuinka saamme vietyä työmme maaliin kunnialla? Olemme oppineet todella paljon ja uskon, että työllämme on ollut merkitystä kentän kehittymiseen. Kehittämistyön viimeiset kuukaudet ovat alkamassa ja sen ajan käytämme tulosten juurruttamiseen ja jatkojalostamiseen yhdessä kentän toimijoiden kanssa. Koska olemme alusta saakka pyrkineet parhaamme mukaan kuulemaan kentän ääntä, haluamme jatkaa sillä tiellä loppuun asti. Yli 15 vuoden kehittämistyökokemuksella uskallan sanoa, ettei hienoimmista hienoinkaan idea jää elämään, jollei sitä saada osaksi olemassa olevaa toimintaa. Tästä syystä haemmekin nyt mukaan alueellisia toimijoita (linkki hakuun) ja kuluvan elokuun aikana aukeaa haku myös valtakunnalliselle brändiluotsille. Hyvinvoinnin välitystoimiston alkusoinnut on nyt soitettu, koko biisin soittamiseen tarvitaan mukaan koko toimijakenttä!

Robinin tahdissa leppoisaa loppukesää toivottaen,

Minna Taipale
Asiantuntija
Hyvinvoinnin välitystoimiston aluekoordinaattori

Miten ja mitä arvioida taidetoiminnan vaikuttavuudessa?

Esimerkkinä kodittomien oopperatoiminta Englannissa

Julkaistu 13.3.2017

Taidelähtöisen toiminnan vaikutuksille penätään tällä hetkellä kuumeisesti perusteluja ja vaikuttavuusarviointia, jotta työn merkitystä voitaisiin perustella päättäjille sekä rahoittajille ja laajemminkin yhteiskunnassamme. Loppukäyttäjiäkään, itse kohdattavia ihmisiä kokemuksineen ei ole syytä unohtaa. Keskustelun tueksi etsitään tutkimustuloksia ja ”kovaa dataa” siitä, miten vaikkapa vanhuksille annettua lääkitystä on pystytty vähentämään heidän osallistuttuaan taidetoimintaan. Eniten tutkimustuloksia julkisuudessa on toistaiseksi näkynyt musiikin havaituista hyvinvointivaikutuksista esimerkiksi aivoinfarktin jälkeisen kuntoutumisen edistäjänä tai dementian torjumisessa. Iso kysymys on, mitä asioita ja mistä tulokulmasta tähän liittyen olisi mielekästä mitata?

Meillä Suomessa vedotaan helposti tieteelliseen, kvantitatiiviseen mitattavuuteen ja pyritään myötäilemään esimerkiksi lääketieteen tapaa tarkastella asioita. Pehmeämpien arvojen, laadullisen tutkimuksen ja eettisten näkökulmien esiin tuomista ei ehkä pidetä yhteiskunnassamme kovin katu-uskottavana. Ovatko kaikki asiat mitattavissa ja miten niistä olisi hyvä keskustella? Tähän Hyvinvoinnin välitystoimiston Lontoossa vierailleet kävijät saivat yhden näkökulman kodittomien oopperatoiminnasta.

Streetwise Opera http://www.streetwiseopera.org/ on kuudelle Iso-Britannian paikkakunnalle levittäytynyt kolmannen sektorin taidetoimija, joka toteuttaa ympärivuotista toimintaa kodittomien keskuksissa. Vuosittain toteutetaan säännöllisiä laulu- ja ilmaisutyöpajoja ja tehdään pienempiä alueellisia esitysproduktioita. Lisäksi joka toinen vuosi toteutetaan suuri oopperaproduktio isolla lavalla isojen nimien kanssa. Tekijöille on tärkeää, että ohjaajat ovat kovan tason ammattitaiteilijoita. Britanniassa kodittomuus on hieman eriluonteista kuin meillä Suomessa. Kodittomien määrä on todella suuri, eikä sosiaaliturvajärjestelmä tue kotinsa menettäneitä samalla tavalla kuin meillä. Niinpä kodittomien taustatkin saattavat olla hyvin erilaisia.

Streetwise Operan toiminnalle on nimetty keskeiset arvot, jotka ovat vapaasti suomennettuina: toiminnan säännöllisyys, riittävän korkealle asetetut odotukset, uusien asioiden kokeileminen, perusajatus jokaisesta luovana yksilönä, turvallisen työskentely-ympäristön takaaminen, positiivisten asioiden vahvistaminen, oman toiminnan arviointi, yhteisön korostaminen, toiminnan mahdollistaminen kaikille halukkaille sekä ilo. Toimintaa arvioidaan kahden isomman pääotsikon alla: hyvinvoinnin lisääntyminen sekä sosiaalisen osallisuuden lisääntyminen. Näistä erotellaan lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Arviointi perustuu sekä toimintaan osallistuville kodittomille tehtäviin alkukyselyihin, välikyselyihin että heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten haastatteluihin. Lisäksi ryhmistä poimitaan pienempiä otoksia, joiden kokemuksia tutkitaan yksityiskohtaisemmin.

Vuosittaisessa yhteenvedosta 2015-2016 joitakin poimintoja: lyhyellä aikavälillä hyvinvoinnin mittariksi nostettiin muun muassa se, että osallistujat (n= 725) ovat kokeneet luovuutensa vahvistuneen (91%). Keskipitkän aikavälin positiivisiksi vaikutuksiksi nimettiin esimerkiksi optimistisuuden kasvu (84%) sekä tunne siitä, että selviytyy paremmin fyysisten ja psyykkisten ongelmien kanssa (84%). Sosiaalisen osallisuuden lisääntymisessä skaala lähti siitä, että osallistuja on tutustunut uuteen ihmiseen (90%) ja pitkän aikavälin vaikutuksena toiminnan kautta on saattanut saada uusia pysyviä ihmissuhteita (75%). Suurin osa (97 %) toimintaan osallistuneista arvioi mielenterveytensä muuttuneen parempaan suuntaan, odotukset omasta selviytymisestä elämässä ja yhteen kuulumisen tunne (94%) olivat muuttuneet toiveikkaampaan suuntaan. Lähes kaikki (97%) olivat löytäneet asunnon ja pystyneet muuttamaan pois suojakodeista. Joillekin oli löytynyt töitä ja monet olivat nyt itse tekemässä vapaaehtoistoimintaa.

Tässä kohdassa helposti joko innostumme ja liitymme ylistävään, taiteen hyvinvointivaikutuksia hehkuttavaan kuoroon tai sitten astumme askelen taaksepäin ja kyseenalaistamme moiset idealisoidut ”tulokset”. Voiko tämä olla totta? Huomionarvoista Streetwise Operan arviointitoiminnassa onkin juuri se, että heille ei tulisi mieleenkään väittää, että juuri oopperatoiminnan vaikutusta kodittomien elämään voisi erikseen mitata. Heidän mukaansa on mahdotonta sanoa, mikä on kaikkien tukitoimien vaikutus erikseen, mutta jossakin haarukassa mitattuna ja osallistujien vastausten perusteella suunta on vahvasti parempaan päin. Tässä onkin hyvällä ja realistisella tavalla mietittävää siihen nähden, miten voisimme suhteuttaa kussakin projektissa ja toiminnassa vaikuttavuuden mittaamista. Se lienee usein sekoitus riittävää taustatyötä, omien arvojen tunnistamista ja argumentointia, pyrkimystä arvioida omaa toimintaa jatkuvasti ja uudistua sekä – jotakin sellaista mikä ei ole ehkä numeroin mitattavissa tai jaettavissa numeerisesti tai eroteltavissa ihmisten välisissä kohtaamissa.

 

Marja Susi

lehtori, Turun AMK, esittävä taide,

Hyvinvoinnin välitystoimiston asiantuntijajäsen

Tarinapöydässä keksitään, kerrotaan ja kuullaan tarinoita

Julkaistu 14.2.2017

Punainen liina pöydällä, lamppujen valokeilat syventävät liinan väriä ja piirtävät pöydälle ilmestyvät esineet esiin kuin teatterin lavalla. Kahdeksan osallistujaa, kahdeksan erilaista elämäntarinaa on kokoontunut saman pöydän ääreen. Kaksi ohjaajaa toivottaa tervetulleeksi Tarinapöytään. Pöydälle nostetaan Tarinalaukusta vielä yksi osallistuja – hopeapukuinen nukke jonka nimeä vetäjät eivät muista. Mikä hänen nimensä voisi olla? Osallistujilta tulee ehdotuksia ja yhdessä päätetään: Hopeakutri. Hän on yhden tarinan päähenkilö, ja monien tarinoiden todistaja tänään.

Näin alkaa Tarinapöytä-tuokion testaus osallistujien kanssa Turun Kerttulin vanhainkodin ”Senioriklupilla” tammikuun alkupäivinä. ”Senioriklupi” on maksutonta päivätoimintaa turkulaisille senioreille ja tarjoaa paikan testata kehiteltävää palvelua. Tuokio on tekijöiden toinen testauskerta ikäihmisten kanssa. Tällä kertaa osallistujat ovat omissa kodeissaan asuvia toimintakykyisiä eläkeläisiä. Ensimmäisellä kerralla Tarinapöytää testattiin vanhainkodin osastolla asuvien eritasoisesti muistisairaiden kanssa. Silloin käytössä oli hieman erilaiset tarinankerrontamuodot ja tehtävät. Edessä on vielä yhteensä 6 pilottikertaa erityyppisissä palvelutaloissa, hieman eri taustaisille ja kuntoisille ikäihmisille. Näin Tarinapöytä -palvelun konsepti hioutuu toimivaksi tuotteeksi.

Muusikko Anna Arola, sosiaali- terveysalan lehtori, kuntoutuksen asiantuntija Taina Halsvaha ja lavastaja, taiteen tutkija Laura Gröndahl kehittävät ”Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä” -valmennuksessa ikäihmisten toimintakykyä tukevaa Tarinapöytä -palvelua. Kehittämiseen on osallistunut myös tuottaja Susanne Nieminen. Puolessa välissä valmennusta on palvelun testaamisen ja pilotoinnin vaihe, jolloin palvelua kehitetään yhdessä osallistujien kanssa. Moniammatillinen tiimi on syntynyt valmennuksen alussa tutustumalla toisiinsa ja kartoittamalla yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Näitä ammattilaisia yhdisti kiinnostus ikäihmisiin kohderyhmänä. Väestön vanheneminen ja eliniän pidentyminen onkin yksi sosiaali- ja terveyspalveluja haastava trendi, johon taidelähtöisillä palveluilla on paljon annettavaa. Ammattimaisesti kehitetty ja toteutettu taidelähtöinen toiminta tukee psykososiaalisen toimintakyvyn ylläpitämistä.

Psykososiaalista toimintakykyä voi kuvata mm. osallisuutena ja elämänhallinnan tunteena. Nämä tekijät vaikuttavat ratkaisevasti ikäihmisten koettuun hyvinvointiin fyysisen terveyden ja liikuntakyvyn ohella. Tarinapöydässä ollaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa yhdessä ja yksin kerrottavien tarinankappaleiden kautta. Tarinat voivat olla tehtävästä riippuen fiktiivisiä tai omiin muistoihin ja elämänkokemuksiin pohjautuvia. Tarinapöytää rytmittää niin puhuminen kuin kuunteleminenkin. Välillä pysähdytään teemaan liittyvän musiikin ääreen. Tarinapöydässä toisilleen tututkin ihmiset voivat kuulla ja kertoa asioita, joita arkipäivän vuorovaikutus ei tuo esiin. Ohjattu tarinankerronta tuo mukaan myös fiktion tason, jonka turvin voi kenties kokea tai muistaa tunteita ja ajatuksia, joihin arjessa ei yllä tai jotka ovat painuneet muistin ulottumattomiin. Tarinapöytä-konseptissa luodaan toimintaympäristö, joka nousee hieman arjesta. Teatterin tuntu saadaan aikaan pienillä elementeillä, jotka herättävät mielikuvituksen, assosiaatiot ja auttavat kertomaan helposti vaikkapa havaintoja kuvassa olevista ihmisistä tai keksimään Hopeakutrin kosijan elämäntarinan.

”Senioriklupin” tarinatuokio päättyy Hopekutrin häämatkaan. Vaaleansininen auto huristaa pöydällä kohti Hopeakutrin tulevaisuutta. Yksi osallistuja ottaa sen käsiinsä ja muistelee omaa autoaan vuosien takaa. Anna Arola alkaa laulaa: ”Sua vain yli kaiken mä rakastan”. Sen jälkeen muistellaankin Leif Wageria, kuinka hän oli nuorena monien tyttöjen päiväunelmien kohde. Sitten sanotaan Hopeakutrille hyvästit ja lamput sammuvat. On kahvien ja palautekeskustelun aika. Osallistujat antavat oman lahjansa tuotteen kehittäjille – miltä tämä tarinatuokio tuntui.

Minna Haapasalo

FM, teatteri-ilmaisun ohjaaja
teatterin päätoiminen tuntiopettaja, Turun AMK:n Taideakatemia
”Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä” -valmentaja

Tatun ja Soten Työkirjat kokemustiedon välittäjinä

Julkaistu 31.1.2017

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen julkaiseman Tatun ja Soten työkirjat -sarjan tarkoituksena on kokemustiedon tuominen noviisien tueksi. Työkirjat ovat tiiviitä, haastatteluihin perustuvia ja aktivoivia tehtäviä sisältäviä opasvihkosia.

 

Monet soveltavaan taiteeseen ja ihmisten kanssa työskentelyyn liittyvät ilmiöt ovat niin monitahoisia, että niiden ymmärtämiseksi vaaditaan kokemustietoa. Teoria tarjoaa hyvän pohjan, mutta ei vielä riitä menestyksekkääseen toimintaan. Määritelmän mukaisesti kokemustiedon keräämiseen ei ole oikotietä, vaan se karttuu työnteon ohessa. On kuitenkin tärkeää helpottaa noviisien työskentelyn alkutaipaletta tuomalla heidän käyttöönsä välähdyksiä kokeneempien osaamisesta. Monet taiteilijat eivät ole saanut koulutuksessaan työkaluja esim. ryhmäprosessin ohjaamiseen tai moniammatilliseen työskentelyyn, mikä saattaa nostaa tarpeettoman korkeaksi kynnyksen lähteä mukaan yhteisö- tai muuhun osallistavaan taiteeseen. Oppaiden tavoitteena on tarjota työkaluja paremman taidepalvelun kehittämiseen, mutta niitä ei ole suunnattu pelkästään taiteilijoille, sillä moniammatillinen työskentely saattaa tuoda yllättäviä haasteita kaikille työryhmän jäsenille.

Ihmisten ja taiteen kanssa työskentelyssä voi harvoin antaa tarkkoja ohjeita. Kokemustieto on kiinnostavaa siksi, että se ei väitä mitään aukottoman todeksi, vaan ennemminkin suosittelee ja ehdottaa. Se on armollista omaa kokemustietoaan vasta rakentavalle, sillä eksaktit vastaukset sumeisiin kysymyksiin eivät monestikaan tuo tarvittua apua. Varsinaiset haasteet löytyvät usein rivien välistä: vaikka tuottajan hoitama projektin ajan- tai budjetinhallinta olisi täydellistä, huonosti toisiaan ymmärtävä työryhmä saattaa vesittää koko suunnittelupöydällä hyvältä näyttäneen projektin.

Tatun ja Soten Työkirjat perustuvat kokeneiden ammattilaisten haastatteluihin ja heille järjestettyihin foorumeihin. Oppaissa tarjoillaan myös lukuvinkkejä jatko-opiskelua varten, mutta niiden pääasiallinen sisältö koostuu juuri kokemustiedosta. Oppaat on tehty työkirjan muotoon kahdesta syystä. Lukijalle suunnatuilla avoimilla kysymyksillä ja tehtävillä pystymme painottamaan tiedon suhteellista ja muuttuvaa luonnetta. Tehtävien tarkoituksena on myös aktivoida lukijaa suunnittelemaan omaa toimintaansa jo muiden kokemuksista lukiessaan.

 

Haluan nostaa esimerkiksi noviisien rohkaisemisesta Lotta Häkkisen taiteilijahaastattelujen pohjalta kehittämän Haastebingon:

Aina kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Mutta ei paniikkia! Todennäköisesti lähes jokainen aloitteleva ryhmänohjaaja on kipuillut vastaavanlaisessa tilanteessa ja kokeneelle ohjaajalle kyseessä on jo tuttu juttu.

Kaikenlaista voi siis matkalla ryhmän kanssa tulla vastaan. Pidä kirjaa matkasi etenemisestä viereisen bingoruudukon avulla. Kun olet saanut täyteen yhden vaaka-, pysty- tai kulmasta-kulmaan-riviin, huuda ”Bingo!” ja palkitse itsesi tilanteen vaatimalla tavalla. Juhlista siirtymistäsi noviisista jo monessa liemessä keitetyksi osallistavan taiteen ohjaajaksi!

Osallistavan taiteen palveluja suunniteltaessa tarvitaan monenlaista osaamista. Hankkeen tarkoituksena on tukea osaamisen tuotteistamista, jotta asiakkaat saisivat laadukkaampaa palvelua ja taiteilijat työtilaisuuksia. Juuri tähän kontekstiin kokemustiedon korostaminen sopii mainiosti. Tarkoituksena ei ole vähätellä teoriatiedon merkitystä, vaan tuoda ajankohtainen ja käytännönläheinen näkökulma uuden oppimiseen.

Sarjassa julkaistut oppaat

Heikkilä, Miia & Tikkaoja, Oona 2015. Tatun ja Soten työkirja – vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle & tuottajalle

Häkkinen, Lotta & Linnossuo, Outi & Tikkaoja, Oona 2016. Vuorovaikutus osallistavan taiteen ryhmänohjauksessa – työkirja aloittelevalle ryhmänohjaajalle.

 

Tulossa mm.

Häkkinen, Lotta & Linnossuo, Outi & Tikkaoja, Oona 2017. Osallistavaa taidetta nuorten parissa

Sassa-Laaksonen, Mari & Linnossuo, Outi & Tikkaoja, Oona 2017. Taidepalveluja päihdetyöhön

 

Kirjoittaja:

Oona Tikkaoja

Projektipäällikkö, Hyvinvoinnin välitystoimisto

Kulttuurituotannon lehtori, Humanistinen ammattikorkekoulu

Artikkelikuva:

Harri Heikkanen

 

Mielenterveyskuntoutujasta taiteilijaksi – yksilön vahvuudet esiin taidetta tekemällä

Julkaistu 19.1.2017

Lontoon Hackneyssa toimiva Core Arts https://www.corearts.co.uk/ on taidekoulu, joka edistää hyvinvointia luovan toiminnan keinoin. Core Artsin opiskelijoilla on taustalla vakavia mielenterveyden ongelmia, ja he ovat tulleet kouluun kuntoutumaan kliinisen hoidon jälkeen. Hyvinvoinnin välitystoimisto tutustui toimintaan kesällä 2016, ja vaikutuimme syvästi Core Artsin toimintatavoista ja ilmapiiristä. Taidekoulussa voi opiskella musiikkia, kuvataidetta, maisemointia ja urheilla. Vanhan kirkon yhteydessä ja mielisairaalan vieressä sijaitseva rakennus on lähiympäristölle merkittävä kulttuurikeskus, jossa järjestetään viikoittain monenlaisia tapahtumia.

Vasemmalta lukien Tarja Pääjoki (Jyväskylän yliopisto), Giuliana Molinari, Paul Monks, Minna Taipale (Humak) ja Outi Linnosuo (Turun ammattikorkeakoulu).

Core Artsin perustaneet taiteilijat Giuliana Molinari ja Paul Monks ovat luoneet toiminnalle selkeät linjat ja tavoitteet, joiden perustana on luova taiteellinen työskentely. Kaikki opettajat ja henkilökunta ovatkin ammatiltaan taiteilijoita. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan hänen aloittaessaan henkilökohtainen opiskelusuunnittelma, creativity plan, ja päivittäinen toiminta rakennetaan taiteessa oppimisen ympärille. Molinarin ja Monksin mukaan tärkeintä on luoda kuntoutujalle positiivisia tavoitteita ja antaa taiteen tekemisen vaikuttaa. Ongelmien ja haasteiden sijaan lähdetään vahvuuksista ja myönteisistä unelmista liikkeelle.

Kuntouttamisen edistymistä arvioidaan brittiläisen terveydenhuollon edellyttämin mittarein. Core Arts on tämän seurannan mukaan onnistunut erinomaisesti, kuntoutumistulokset ovat huomattavasti paremmat kuin Lontoon terveydenhuollon tarjoamissa palveluissa. Erään oppilaan sanoin: ”Nyt minulla on valokuvaus, julkaisen levyn, minulla on tarkoitus, minulla on suunnitelma ja tavoitteita. Minulla on taas unelmia. Kun sairastuin, unelmani romahtivat. Nyt minulla on uusia unelmia ja alan saavuttaa niitä.”

Core Artsin menestystarina on vaatinut valtavasti työtä ja vahvaa taloudellista osaamista. Toiminta rahoitetaan useasta lähteestä. Opiskelijat maksavat opiskelun mielenterveyskuntoutumiseen saamillaan palveluseteleillä. Tämän lisäksi koulu saa tuloja taiteeseen liittyvistä palveluista ja myynnistä. Core Artsin sisällä toimii sekä graafisen suunnittelun että maisemoinnin yritys, joissa molemmissa opiskelijat työskentelevät. Konserteista ja muista yleisötapahtumista saadaan lipputuloja. Myös lahjoitusvaroja tulee jonkin verran. Rahoitusmallin ytimessä on tavoite opiskelijoiden työllistämisestä ja ammatin löytämisestä tulevaan elämään.

Opiskelijat ja koulusta valmistuneet kertovat Core Artsin julkaisuissa toistuvasti siitä, miten merkittävä kokemus on ollut kiinnittyä osaksi taideyhteisöä ja mahdollisuus unohtaa stigma, joka mielenterveyskuntoutujiin liitetään. Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen työntekijänä haaveilen siitä, että Suomessakin vapauduttaisiin ajattelemaan hyvinvointipalveluja luovemmin ja avoimemmin. Parhaimmillaan taide voitaisiin nostaa suojaksi jokaisen eteen niin, ettei yksilöä tarvitsisi katsoa hänen puutteistaan tai tarpeistaan käsin, vaan kiinnostavana taiteilijana, joka tuottaa työllään hyvää myös ympäröivälle yhteisölle.

Tarja Pääjoki

FT, taidekasvatuksen tutkija ja opettaja

Tarja Pääjoki työskentelee hankkeessa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen edustajana. Hänen erityisalojaan ovat lastenkulttuuri ja taidekasvatustoiminnan arviointi.

Lobbausta ja tilastointia: Tapaus Creative Futures

Ajatus osallistavan taiteen välittämisestä ja välitystoimistotoiminnasta on virinnyt samanaikaisesti monessa mielessä ja maassa. Hvvt:n benchmark-matkat ovat osoittaneet tarpeiden yhteneväisyyden eri puolilla Eurooppaa; Hyvinvoinnin ja soveltavuuden rajapinnoilla työskentelevät taiteilijat tarvitsevat tahoja, jotka auttavat heitä saavuttamaan oikeat kohderyhmät ja kehittämään tuotteita sekä toimivat välimiehinä tarpeiden kartoituksessa ja niihin vastaamisessa.

Yksi esimerkki tällaisesta toimijasta löytyy Englannista. Creative Futures on Lontoossa toimiva järjestö, jonka unelmat ja tavoitteet ovat monilta osin hyvin yhteneväisiä Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen kehittämistyön kanssa. Tapasin Creative Futuresin luovan johtajan Julian Knightin Lontoon Queen’s Parkissa. CF:n toimitilat sijaitsevat keskellä aktiivista lähiötä toimintakeskuksessa, jossa kohtaaminen ja ydinkohderyhmät ovat käden ulottuvissa, vaikka toimintaa järjestetään myös eri puolilla Lontoota. Toiminnan peruslähtökohtana on taiteen hyödyntäminen lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä. Tämän hetkinen fokus on varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Creative Futures on kohdentanut toimintansa tarvelähtöisesti – yhteisöstä nousee esiin impulsseja, joihin pyritään tarttumaan ja vaikuttamaan. Sisältöjä ei lähdetä kehittämään ilman selkeää signaalia ongelmasta, johon vastata. CF pitää yllä taiteilijarekisteriä, josta työhön valitaan sopivat taiteilijat. Tarvelähtöisyys mahdollistaa kohdennetun rahoituksen hakemisen samojen aihealueiden parissa toimivien säätiöiden parista. Rahoituksen hakeminen on tässä mielessä helppoa, mutta toisaalta sitoo toiminnan varsin yksioikoisesti rahoittajan päämääriin. Esimerkkinä tällaisesta yhteistyöstä Julian Knight esittelee paikallisen varhaiskasvatuksen kanssa toteutetun hankkeen, jossa pyrittiin edistämään puhevaikeuksia omaavien lasten valmiuksia koulun aloittamiseen. Hankkeessa oli mukana puheterapeutteja ja musiikin avulla lapsia aktivoivia taiteilijoita. Rahoitus saatiin varsin kivuttomasti, sillä toiminnalle oli selkeä tarve ja kyseinen teema oli jo valmiiksi tiettyjen säätiöiden intresseissä.

Kaikkiin toimintoihin liitetään vankka tutkimuksellinen osuus ja raportointi. Julianin mukaan tarkat tilastot ja raportit toiminnasta sekä tuloksista helpottavat varainkeruuta ja ovat kaiken lähtökohta. Ilman selkeää ja järjestelmällistä osoitusta tuloksista, vaikuttavuudesta ja muutoksista ei rahoitustakaan tule. Tulevaisuuden strategiana CF:llä on lobbaamalla sitoa järjestön toiminta niin vahvasti samojen teemojen parissa toimivien rahastojen toimintaan, että Creative Futures olisi automaattinen valinta toimintojen toteuttajaksi. Creative Futures uskoon hyvien näyttöjen avaavan portteja ja saavan aikaan sen, mitä ankarakaan lobbaus ei tuo. Tällä hetkellä järjestön toiminta rahoitetaan 60-70% säätiöiden avustuksilla, loput tuloista tulee myyntityöstä kouluihin. Tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa puolet tuloista on myyntituloa. Toiminnan kasvaessa malli laajennetaan eri puolille Englantia, ja taiteilijoille annetaan mahdollisuus toimia Creative Futuresin brändin alla erillistä korvausta vastaan.

Jotain tuttua ja jotakin uutta. Suomalaisille taidealan toimijoille seuranta ja raportointi ei useinkaan ole osa perustoimintaa. Asia vaatii kuitenkin suhtautumisen muutosta ja erilaisia työkaluja, jotta välittäminen olisi entistä vahvemmin perusteltavissa konkreettisilla näytöillä. Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen sisällä on jo kehitetty yksi mittaamistyökalu, josta kerromme myöhemmin lisää. Myös mahdollisuuksia linkkiytyä säätiöiden ja rahoittajien kylkeen tutkitaan. Brändin on oltava kirkas ja tunnettu ollakseen uskottava ja selkeä valinta kumppaniksi. Jotta Hvvt:n toiminta olisi kestävällä pohjalla, on rahoituksen prosenttiosuuksien oltava sellaisia, että ne eivät lepää julkisten avustusten pohjalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tehokasta myyntityötä ja rahoitusosaamista. Kulttuurituottajan työtä.

Benny Majabacka,

Hyvinvoinnin välitystoimiston projektipäällikkö

Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtori

Hyvinvointia voi välittää toimiston kautta

Matka osallistavan taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin maailmaan valmentajien näkökulmasta alan ammattilaisten seurassa on ollut mielenkiintoinen. Hankkeen yhtenä päämääränä on halu kehittää osallistavan taiteen tuotantoa ja markkinointia sekä koota ensimmäistä kertaa taiteilijat, tuottajat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhteiseen osaamis- ja innovaatioverkostoon, Hyvinvoinnin välitystoimistoon. Hanke alkoi keväällä 2015 ja päättyy 2017 vuoden lopussa. Hankkeen toiminnot sijoittuvat Turun, Jyväskylän ja Kaakkois- Suomen alueille, mutta tarkoituksena on levittää hankkeen kokemuksia ja hankkeessa kehitettyjä malleja koko Suomeen. Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) mukana oleminen edesauttaa tiedon leviämistä kattavasti ja nopealla aikataululla. Lisäksi TAIKE toimii linkkinä kentän toimintojen ja taiteilijoiden välillä.

Toimintamme täällä Kaakossa on alkanut vauhdilla. Hyvinvoinnin välitystoimiston valmennettavat, jotka ovat itse jo taiteen ja tuotteistamisen sekä sote-alan ammattilaisia, ovat kehittäneet ja ideoineet osallistavan taiteen toimintapaketteja. Näitä toiminnallisia osallistavan taiteen menetelmiä voidaan hyödyntää alan ammattilaisten vetäminä muun muassa monissa eri sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä, kuten palvelutaloissa, kouluissa, päiväkodeissa, vankiloissa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa soveltaen niitä kunkin ryhmän tarpeiden mukaan asiakaslähtöisesti.

Eilin ryhmä

 

 

 

HVVT:n opiskelijat ideoimassa omia tuotteitaan taiteilija-kehittäjä Eili Ikosen vetämänä.

Hankkeeseen liittyvää valmennusta on toteutettu kahtena päivänä kuukaudessa perjantaisin avoimina seminaareina ja lähiopetuksina sekä lauantaisin lähiopetuspäivinä. Viiden avoimen seminaarin ohjelma on tarjonnut kaikille halukkaille asiantuntijoiden puheenvuoroja taiteen, kulttuurin, tuotteistamisen ja palvelumuotoilun kuin myös sosiaali- ja terveysalan aiheista, jotka ovat tukeneet ja täydentäneet valmennettavien aiempaa osaamista. Seminaarien ansiosta myös muut sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat saaneet uudenlaista ajattelua ja näkökulmaa päivittäiseen opiskeluun.

ryhmäkuva  Ideointi jatkuu ja ilmapiiri on innostava…

Tämä on ollut aivan uudenlaista ja innovoivaa toimintaa Saimaan ammattikorkeakoulussa. Meillä on tässä hankkeessa mukana sosiaali-, terveys- ja kuvataiteenalojen kuin myös liiketalouden edustajia, jotka ovat tuoneet omaa osaamistaan valmennettavien käyttöön. Aluekoordinaattorimme Minna Taipale Humanistisesta ammattikorkeakoulusta on mahdollistanut myös eri ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön.

Hankkeen tarkoitusperän ja hankkeessa mukanaolevien valmennettavien ja valmentajien näkökulmasta olisi erittäin antoisaa, että mukaan olisi saatu ja tulevaan koulutukseen saataisiin myös terveysalan edustajia. Ryhmässä mukana olevat valmennettavat ovat tuoneet esille muun muassa seuraavia näkökulmia terveysalan ammattilaisten mukana olemiselle.

”Taiteen tunkeutuminen terveyspalveluiden sisään vaatii puolestapuhujaksi terveysalan koulutettuja työntekijöitä ja he voivat valottaa ongelmakohtia, joihin taide voi etsiä vastauksia.”

”Terveysalan toimijan mukanaolo toisi vakuuttavuutta palvelun myyntiin terveysalalle.”

”Haluaisin itse kovasti tutustua siihen toisenlaiseen ”kieleen” mikä on terveysalalle yhteistä. Sitä kautta voisin oppia ymmärtämään heidän tapaansa ajatella ihmisen kokonaisuutta…ja toivottavasti löytää sen vuorovaikutuksen idean myös omaan näkökulmaani.”

Valmennettavat toivat esille myös sen, kuinka taiteilijan työ on konkreettista ja sitä tulee pitää esillä ilman mitään mystiikkaa. Terveysalan johtajien kouluttaminen nähtiin myös tärkeänä, koska heidän asenteensa taiteeseen ”valuu” organisaatiossa asenteina eteenpäin. Uusien asenteiden luominen ja työntekijöiden näkökulman muistaminen nähtiin myös oleellisina taiteen hyväksymisessä osaksi asiakkaiden hyvinvointia. Taidepuheen ei tule olla pelkkää brändäystä, koska se ei yksinään riitä.

 

Birgitta Lehto lehtori, TtT, terveysala, Saimaan ammattikorkeakoulu

 

Taiteesta hyvinvointiin ja takaisin

Tässä tekstissä keskustelevat kolme taide- ja kulttuurialan ammattilaista ja moniammatillista kaksoiskansalaista. Olemme myös Hyvinvoinnin Välitystoimiston monialaisia kasvatteja. Anna-Maria Kaustola on koulutukseltaan kuvataiteilija-tradenomi, Anna Lappalainen on vaatetusalan artesaani-luokanopettaja ja Milja Littow on taidekasvattaja-sosionomi. Puheenvuoromme rakentuvat taiteen ja hyvinvoinnin sekä moniammatillisuuden tematiikan ympärille. Olemme halunneet tuoda esille omaa ääntämme ja ajatteluamme vuoropuhelun kautta. Taustalla kaikuvat omat ammatilliset taustamme sekä työkokemuksemme, jonka lisäksi tekstistä heijastuvat omat elämänkokemukset ja arvomaailmamme.

Yhdessä me olemme Kulttuurityöryhmä Tomera ja haluamme tarjota laadukkaita taidesisältöisiä palveluita sosiaali- ja terveysalojen eri toimijoille Etelä Karjalan alueella.

Voimaeläinlähiö – Tomeran työpajan tuotoksia

Voimaeläin

”Taiteesta ja Hyvinvoinnista”

Anna Lappalainen: ”Lähdin koulutuksen sillä ajatuksella, että nyt luodaan jotain täysin uutta – ja niinhän me Hyvinvoinnin välitystoimistolaisina tavallaan teemmekin. Mutta koulutuksen myötä olen herännyt huomaamaan, ettei kaikki tämä taiteen ja hyvinvoinnin puolesta vouhkaaminen olekaan täysin uutta ja ihmeellistä. Viime viikolla kahvipöydässämme istui itseäni reilusti vanhempi rouva, joka on tehnyt tuota aivan samaa koko elämänsä. Taiteen ulottaminen sote -puolelle ihmisten hyvinvoinnin tueksi on ollut hänelle luontaista toimintaa mm. runon, tanssin ja draaman kautta. Luovana ja aikaansaavana ihmisenä, omien sanojensa mukaan eräänlaisena kylähulluna, hän on toteuttanut sitä, mikä minusta pitäisi olla selvä asia kaikille ihmisten parissa työskenteleville: taide ja luovuus kuuluvat kaikille ja kaikkiin ihmisen elämänvaiheisiin. Uutta onkin ehkä vain sen tuotteistaminen, ja tässä riittää opittavaa sekä taiteilijoille että sosiaali- ja terveyspuolen henkilöstölle. Kuka maksaa ja kuinka paljon? Lienee se kuuma peruna monen alaa edes sivuavan mietteissä tällä hetkellä.”

Milja Littow: ”Olen Anna kanssasi samaa mieltä, ettemme ole tässä uuden äärellä vaan jollain tavalla hyvin vanhan ja itsestään selvän asian. Ihmisellä on luontainen tarve kulttuuriin ja taiteeseen. Tämä on olennaisesti osa ihmistä ja hänen hyvinvointiaan olipa sitten sairas, terve, ”syrjäytynyt” tai muistiongelmainen tai jotain vielä leimaavampaa… Tulin myös koulutukseen kokien sitä kuuluisaa kahden maan kansalaisuutta, josta eräs luennoitsijakin puhui omassa puheenvuorossaan. Toimintakulttuurit sote- ja taidealalla tarvitsevat toisiaan, mutta ovat ajoittain hyvin kaukana toisistaan. Välillä puuttuu yhteinen kieli, välillä rahaa välillä oikeanlaista tahtotilaa. Omassa työhistoriassani olen tehnyt taidetta asiakkaiden kanssa niillä ehdoilla, millä se on ollut kulloisessakin työssä mahdollista. Toiminta kuitenkin jää helposti yksittäiseksi väkertelyksi ja puuhasteluksi

Olen miettinyt viimeaikoina paljon tätä taiteen välineellistämisen problematiikkaa ja sitä, miten sote-aloilla taide voi hieman vinksahtaa omista lähtökohdistaan ja omaehtoisuudestaan ja typistyä pelkäksi ”kivaa, iloa ja kukkia” ajatteluksi, jolloin sen itseisarvo ja vaikuttavuus jollain tavalla häviää. Hyvinvointia on myös se että taide joskus häiritsee, rikkoo arjen kaavoja ja näyttää miten tärkeää on surra, kauhistua tai sietää epävarmuutta. Olemme ihmisiä toinen toisillemme ja tarvitsemme humaania tilaa rutiinien ulkopuolella, emmekä mene rikki ihan helposti. Kun joku koskettaa meitä ja kohtaa meitä aidosti koemme ihmisyyttä. Sosiaali- ja terveysalalla ei ehkä ymmärretä tätä voimavarana riittävästi.”

Anna Lappalainen: ”Tuota olen itsekin pohtinut, eli ettemme hairahtuisi tarjoamaan vain niitä hyvänmielen kukkasia. ”Hyvinvointia taiteesta” – ajatus tosiaan herättää monissa ehkä ensin mielikuvan kivasta puuhastelusta. Tämä voi korostua etenkin, ellei itsellä ole taidealan taustaa tai harrastuneisuutta. Tilaajan tarpeisiin vastaaminen tinkimättä kuitenkaan korkeatasoisista taiteellisista sekä sosiaalis-pedagogisista näkemyksistämme on mielestäni osa tiimimme ammattitaitoa. Näkisin myös, etteivät ihmiset niin sote- kuin taidealallakaan ole toisistaan täysin tietämättömiä. Kun lähdemme rohkeasti tarjoamaan osaamistamme ja olemme valmiita avaamaan keskustelua monenlaisesta taiteesta hyvinvointia lisäävänä tekijänä, on meillä tarvittavat välineet käsissämme.”

Anna-Maria Kaustola: ”Uskon, että olemme jo lähellä taide- ja sote-puolen liittoa, koska asian eteen on tehty paljon työtä tutkimuksissa ja hankkeissa. Molemmilla puolilla tiedetään, että taide- ja kulttuuriosallisuus on osa hyvää elämää. Toivon sote-puolelta rohkeutta budjetoida kulttuuripalvelut talousarvioihin. Se on tie pysyvien ratkaisujen muodostumiseen. Raha on tiukoilla, mutta siellä missä löytyy todellista tahtoa, löytyvät myös keinot.

Luovuutta on kaikissa ihmisissä ja haluan auttaa muita löytämään sen tuomat voimavarat. Olen kokenut taiteellisen työn voimauttavan vaikutuksen kohdatessani surua ja kuinka lamaannun, kun elämässäni ei ole taidetta. Uskonkin, että taiteella ja kulttuurilla on keskeinen merkitys kaikkien ihmisten hyvinvointiin niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Ne tarjoavat keinon itseilmaisuun, tunteiden purkamiseen ja itsensä tarkastelemiseen ulkopuolelta. Ne puhdistavat ja kantavat eteenpäin. Mahdollisuus luovaan työskentelyyn ja myös muiden taiteesta nauttimiseen tulisi suoda kaikille – niin laitoksissa eläville kuin koteihinsa lukkiutuneille. Joskus kotioven kynnys saattaa olla kaikkein korkein este ylittää.

Minäkin haluan tarjota mahdollisuuden todelliseen itseilmaisuun ja haastaa osallistujia. Perinteisten joulukorttien askartelua voi ohjata kuka tahansa. Miksi siitä maksettaisiin juuri meille? Meidän on palveluntarjoajina rohkeasti koulutettava asiakkaitamme osallistavasta taiteesta ja miksi on tärkeää, että sitä ohjaavat ammattilaiset. Ymmärrän kyllä, miksi voimakkaita tunteita herättäviä aiheita halutaan sote-puolella välttää. Emme kuitenkaan tarjoa taideterapiaa, vaan luovan työskentelyn antamaa voimaa.”

Pesän rakennusta voimaeläimelle Tomeran työpajassa

Pesänrakennus 2

Moniammatillisia törmäyksiä ja ajatuksia ryhmätyöstä

Anna Lappalainen: ”Näen ryhmän ennen kaikkea voimavarana ja itseni ryhmässä toimijana. Luokanopettajan koulutustaustani vaikuttaa siihen, että ajattelen myös taidelähtöistä toimintaa automaattisesti ryhmälähtöisesti. Myös aiempi työni teatterissa ja sen puvustolla oli pitkälti tiimityötä ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Toisaalta artesaanina saan pitkälti työstää myös itsenäisesti. Täysin yksinäinen puurtaja en kuitenkaan ole vaan koen olevani parhaimmillani juuri (moniammatillisessa) työryhmässä. Haastavilta tilanteilta ei toki ryhmätyössä voi välttyä ja ristiriidoista usein myös löytyy se kasvun siemen. Ongelmani kuitenkin on se, että turhaudun helposti jos hommat eivät hoidu tai ihmiset eivät ota vastuuta ja sovitut työt eivät tästä johtuen etene. Toisaalta ryhmästä saan ennen kaikkea voimaa ja ideoita. Onneksemme lopulta muotoutunut kolmihenkinen moniammatillinen tiimimme on osoittautunut aika toimivaksi paketiksi.”

Milja Littow: ”Moniammatillisuus, tiimeissä ja ryhmissä on minulle tullut hyvinkin tutuksi sosiaalialalla. Eri ammattikunnat tekevät töitä yhdessä rinnatusten tuoden siihen omat tulokulmansa ja näkemyksensä, parhaimmillaan syntyy jotain aitoa vuoropuhelua, mutta ihmiset myös puhuvat toistensa ohi, näkemykset eivät kohtaa tai kompromisseihin ei päästä, koska kukaan ei ole valmis tinkimään omastaan. Kyse on myös persoonista ja siitä minkälaisena kukakin näkee yhteisen hyvän prosessin toisessa päässä. On myös uskallettava sanoa omat näkemyksensä silloin kun niille on tilaa ja tai keskustelua ei pääse edes syntymään.

Moniammatillisten tiimien synnyttäminen Tatu&Sote -koulutuksen alussa oli haasteellista. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä olemme pienryhmänä tällä hetkellä – jostain on tultu läpi. Olemme miettineet  syitä tehdä asioita ja tehneet omannäköistä jälkeä. Apurahan saaminen työpajojemme materiaaleihin on hyvältä tuntuva palkinto näin koulutuksen loppumetreillä. En oleta tai edes haluaisi meidän aina puhuvan samaa kieltä, mutta osallistumme ja viemme työryhmää eteenpäin yhteistä päämäärää silmällä pitäen. Jaamme yhteisen tahtotilan ja loppu on kompromisseja, sovittujen asioiden tekemistä ajallaan sekä oman äänen esiintuomista.”

Anna Lappalainen: ”Olen samaa mieltä, että pienryhmänä olemme lopulta päässeet eteenpäin ja toimimme hyvin yksiin. Vuoropuhelu ja työnjako välillämme toimivat. Siksikin uskon Tomeran mahdollisuuksiin kasvaa ja tulla varteenotettavaksi toimijaksi Etelä-Karjalan kulttuurikentällä.”

Anna-Maria Kaustola: ”Olen kiitollinen ryhmästämme. Olin haaveillut työstä osallistavan taiteen parissa, mutta tuskin olisin lähtenyt tarjoamaan työpajapalveluita yksin. Hallitsen eri taidetekniikoita ja osaan ideoida työpajasisältöjä. Tradenomina pystyn pitämään käytännön asioita kasassa. Asiakaspalvelijana tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä sote-puolella. Minulla ei ole osaamista ryhmänohjauksesta, erityistä huomiota tarvitsevien ihmisten kanssa toimimisesta eikä työpajojen pedagogisesta suunnittelusta. Kahden ohjaajan mallimme, jossa työpari muodostuu taiteilijasta ja sosionomista tai kasvatusalan ammattilaisesta, varmistaa korkeatasoisen ohjauksen. Te tuotte myös omia taidetekniikoitanne ja yhdessä voimme kehittää monitaiteellisia kokonaisuuksia. Olen iloinen, että pystymme täydentämään toisiamme.

Tärkeää ryhmän toimimisessa on ollut löytää juuri ne oikeat ihmiset. Jäsenten tulee olla yhtä motivoituneita, sitoutuneita ja heillä pitää olla yhteinen käsitys siitä, mitä ryhmä tavoittelee. Jotta työskentely olisi kaikkien henkilökohtaista kehitystä tukevaa, pitää ryhmän arvostaa kaikkien mielipiteitä ja hyödyntää kaikkien osaamista. Työjaolla on suuri vaikutus. Kaikilla pitäisi olla käsitys missä ollaan menossa, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea vaan vastuu jaetaan. Itse haalin hoidettavakseni liikaa asioita, koska haluan pysyä kaikesta kartalla. Opettelen pikkuhiljaa luottamaan teidän hoitavan osuutenne. Unohtaa ei saa myöskään kahvin ja yhdessä nauramisen merkitystä, sillä hyvästä ”fiiliksestä” syntyvät parhaat ideat.”

Voimaeläimiä pesissään – Tomerantyöpajan tuotoksia

Voimaeläinpesä_1 Voimaeläinpesä_2

Tulevaisuus taide- ja hyvinvointialalla – uhka vai mahdollisuus?

 Anna Lappalainen: ”Näkisin mielelläni itseni taide- ja hyvinvointialan ammattilaisena. Kun kuulin Hyvinvoinnin välitystoimiston koulutuksesta ajattelin, että tuossako se nyt on – vastaus, jonka avulla saan yhdistettyä kaksi ammattiani sekä itseäni että muita hyödyttävällä tavalla. Tämä on aina ollut tausta-ajatukseni ammatillisia ja muitakin elämän valintoja tehdessäni. Olen aina ollut huolehtija ja olenkin tehnyt monenlaisia vapaaehtoistöitä. Tältäkin pohjalta katsoen taide- ja hyvinvointialan ammattilaisuus kuulostaa hyvältä suunnitelmalta elämäni varalle, sillä sitä kautta saan tyydytettyä kaksi minussa voimakkaana olevaa tarvetta – huolehtimisen tarpeen sekä käsillä tekemisen / luomisen tarpeen.

Haasteina tämän alan tulevaisuudessa sekä itseni että muidenkin alalla toimivien kannalta näen seuraavat seikat. Ensinnäkin ala on vielä hyvin epävarma. Vaikka kyse ei olisikaan mistään uudesta sinänsä, tuo tuotteistaminen taide ja sote -yhtälöön aivan uuden aspektin. Tästä päästäänkin seuraavaan haasteeseen – ansaintaan. En näe että koko ala (tai oma ammatillisuus) voisi perustua pelkkien apurahojen turvin työskentelyyn. Yhtään apurahojen merkitystä vähättelemättä, sillä niilläkin on paikkansa, mutta myös muita ansaintatapoja täytyy kehittyä, jotta alalla on tulevaisuus. Yksi kompastuskivi, ainakin itselleni, on oman työn hinnoittelun vaikeus. Tosin luotan, että siihen varmaan oppii, ainakin (virheitä) tekemällä.  Viimeiseksi mietin vielä sitä, onko tai olisiko minulla rohkeutta heittäytyä yrittäjäksi. Jotenkin on nimittäin koulutuksen myötä eri vierailevia tahoja kuunnellessa tullut sellainen vaikutelma, että yrittäjänä kaikki on selvintä ja, että hullunrohkeudella ja hyvällä idealla pärjää jo pitkälle.”

Anna-Maria Kaustola: ”Minäkin olen toivonut löytäväni työn, jossa yhdistää kaksi puoltani – luovan taiteilijan ja tarkan tradenomin. Olemme luomassa juuri sellaista työtä ja toivon, että saamme toiminnan kannattavaksi. Jos kuka siinä voi onnistua, niin me kolme. On ollut helppoa saada ihmiset innostumaan palveluistamme eli tuotteemme on hyvä. Osallistavassa taiteessa on potentiaalia oikeaksi palvelualaksi. Olen samaa mieltä Annan kanssa, että kun toimintaa lähdetään rakentamaan ammattimaiseksi ja pysyväksi elinkeinoksi, ei ansainta voi perustua epävarmoihin apurahoihin.

On ollut hankalaa päättää toimintamme muodosta – toiminimi, osakeyhtiö, osuuskunta vai yhdistys? Laskutusosuuskunta on varmasti turvallisin vaihtoehto asiakaskuntaa kartuttaessamme. Itseäni kiinnostaa yrityksen tai yhdistyksen perustaminen, mutta hyppy siihen on riski. Toivon, että HVVT:sta tulisi toimija, jolle osallistavan taiteen palvelun tarjoajat voivat olla töissä. Se tekisi myyntityötä kanssamme, hoitaisi laskutuksen ja palkanmaksun. HVVT myös pitäisi huolta, että kaikki sen alla tarjottava palvelu olisi laadukasta. Isompana organisaationa sille olisi myös helpompi rakentaa tunnettavuutta. Tosin, jos saamme tämän toimimaan kolmestaan, niin voimme alkaa myydä konsulttipalveluja samaa aikoville.”

Milja Littow: ”Unelmia ja visioita pitää olla, mutta sosiaali- ja terveysalan tietynlainen toimintakulttuuri on mielestäni hyvä pitää realistisena. Tuulimyllyjä siellä riittää sen voin kertoa, mutta onneksi ymmärrys hyvinvoinnista ja kulttuurista on alkanut tulla osaksi perustyötä. Toivepuhetta ja ”kyllä noin periaatteessa” -kommentteja riittää silti paljon, ja paljon on kiinni myös oikeasta ajoituksesta, hyvistä puhelahjoista ja hyvistä yhteistyöverkostoista. Toivoisin, että apurahat tässä ovat eräänlainen vipuvarsi, jolla saada näyttöä ja luoda yhteistä toimintakulttuuria. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – maitojunalla pääsee aina takaisin jos tuntuu, ettei homma toimi.”

Työryhmä Tomera Tatu&Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -valmennuksesta Lappeenrannasta

Anna-Maria Kaustola, kuvataiteilija-tradenomi

Anna Lappalainen, vaatetusalan artesaani-luokanopettaja

Milja Littow, taidekasvattaja-sosionomi

 

Soten ja taiteen sulamisvesissä

Olen kulkenut syksystä kevään korvalle taiteen ja soten saappaissa, sukissa ja suksissa. Mitä on jäänyt käteen perhekoti- ja lastensuojelutyöstä uupuneelle, oman paikkansa etsijälle? Löysin ryhmän, jonka kanssa toinen toistamme tukien olemme kehittäneet elokuvallisen ITE-runo-työkalun sosiaalialalle. Tärkeämpää kuin tuote on kuitenkin ollut se matka, jota olen tehnyt sote-ajattelusta kohti taidepainotteista toimintakulttuuria ja sen tuomia uusia ajattelumalleja sote-alalle. Olen päässyt hetkeksi lomalle itsestäni, olen saanut puhdistavan kokemuksen. Olen oivaltanut ITE-runon avulla, miten voin tutkia omaa elämys- ja tunnemaailmaani. Runon avulla voin oppia uutta asioista, jotka minua pelottavat ja joita häpeän. Runo tarjoaa minulle vaihtoehtoisen todellisuudentulkinnan, jota voin soveltaa elämääni. Runo kuvataan, ja kun katson itseäni yhdessä muiden kanssa valkokankaalta, tunnen itseni vahvemmin oman elämäni toimijaksi. En ole vain itseni näyttelijä minusta kertovassa leffassa, vaan ymmärrän, että voin myös vaikuttaa siihen millaisen lopun minusta kertova lyhytelokuva saa. Olen enemmän subjekti kuin objekti. Tulen hieman hitaammin hulluksi tai ehkä onkin vain kyse omaksi itseksi tulemisesta?

Taide antaa luvan nähdä ihmisiä yksilöinä ja myös käyttää yksilöllisempiä kohtaamistapoja eri ihmisten kanssa. Sote-alaa rajaa tiheä pykäläviidakko ja korrektit käytöstavat, jotka pahimmillaan kohtelevat kaikkia ihmisiä keskiverokansalaisina antaen kaikille tasapuolisesti yhtä vähän. Usein myös sote-alan työntekijät käyttävät luovia tai epäsovinnaisia metodeja asiakkaidensa kanssa, mutta he eivät aina uskalla kertoa siitä työkavereilleen, saatikka esimiehilleen. Muistisairaan ikääntyneen voi saada tanssiaskelin helpommin vessaan kuin patistelemalla, mutta koska poskivalssi saattaa ylittää jonkun mielestä asiallisen toiminnan rajan, asiasta vaietaan. Taide antaa mandaatin kokeilla uutta, puhua nautinnosta ja kärsimyksestä, ottaa hallitun riskin lopputuloksen suhteen. Taide antaa asiakkaalle sekä työntekijälle luvan olla enemmän oma itsensä.

Meidän, Terveisiä täältä kotoa -ryhmän, pilottihanke alkaa olla lopussa ja tulevaisuus tulee näyttämään, onko meidän hankkeesta pysyvämmäksi metodiksi kotihoidon asiakkaiden elämänlaadun parantamiseksi tai onko kukaan halukas maksamaan siitä mutta,

what the fuck

ainakin me yritimme.

 

Kimmo Panula
perhekotiyrittäjä, erityistason seksuaaliterapeutti, posetiivari
Tatu ja Sote opiskelija

Taidetta ja hyvinvointia ikäihmisille

Kesäkuisena päivänä iisalmelaisen palvelutalon sokkeloinen piha kaikuu tyhjyyttään. Kiuruveteläinen kuvataiteilija-artesaani Leena Mulari näyttää tietä; hän ei ole paikalla ensimmäistä kertaa. Lähestyessämme sisäänkäyntiä huomaan kuin huomaankin pihakeinussa vanhan naisen. Hän huikkaa iloiset päiväät Leenalle ja kertoo, ettei kuulu kertakaikkiaan mitään uutta sitten viimenäkemän. “Mutta nyt sinä tulit taas.”

Sisällä lounas on juuri päättynyt. Osa asukkaista on kokoontunut odottamaan oleskelutilaan. Pari hoitajaa lähtee kutsumaan paikalle muita osallistujia. Leena aloittaa verkkaisen jutustelun asukkaiden kanssa jo ennen kuin on saanut eteisessä kengät pois jalastaan. Samaan hengenvetoon hän kuiskaa, että jokaisen asukkaan kanssa on erikseen tehty sinunkaupat. Tämä on taiteilijan viides kerta tässä palvelutalossa. Hän on kiertänyt helmikuusta saakka viiden yläsavolaisen kunnan alueella vetämässä palvelutaloissa asuville ikäihmisille luovia työpajoja. Leena on Ylä-Savon aluetaiteilija, jonka työnkuvaan kuuluu koordinoida Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kulttuurisen vanhustyön hanketta. Leena on hankkeen ainoa toimihenkilö, samanaikaisesti taiteilija, markkinointivastaava ja hallintopäällikkö.

Leena on ikäihmisten seurassa kuin kotonaan. Hän muistaa kaikkien osallistujien nimet ja kyselee näiden kuulumisia asukkaiden omalla kotimurteella. Samalla hän valmistelee taidetyöpajaa – tänään viimeistellään edellisellä kerralla aloitetut korut ja maalataan kortteja. Paikalla on kymmenkunta asukasta. Heistä osa istuu hiljaa paikallaan, osa juttelee iloisesti. Jää hiljaistenkin välillä murtuu vanhojen laulujen mukana.

Hoitajat seuraavat työpajan kulkua hetken aikaa syrjemmältä, sitten he katoavat yksi toisensa jälkeen hoitamaan varsinaisia työtehtäviään. Keskustelen parin hoitajan kanssa työpajan jälkeen ja kuulen, että Leenan tulo on hyvin tervetullutta vaihtelua asukkaiden päiväohjelmaan. Luovaan toimintaan ei normaalisti jää resursseja eikä henkilökunnalla riitä sellaiseen omien sanojensa mukaan osaaminenkaan. He selvästi suhtautuvat taiteilijan toimintaan Taiteellisena Toimintana, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Taiteilija itse on toista mieltä; hän haluaisi mukaan asukkaat, hoitajat ja omaiset. Oman näkemyksensä mukaan hän tekee asukkaiden kanssa hyvinkin arkisia asioita: laulaa tuttuja lauluja, puuhastelee ja jutustelee. Toki työpajoihin kuuluu muun muassa maalausta ja kankaan värjäystä mutta tärkeintä on hänen mielestään mielekäs yhdessä tekeminen, ei erikoisten tekniikoiden hallitseminen. Jään siihen käsitykseen, että Leenan ammatti-identiteetti on hieman erilainen täällä kuin kotiateljeessa.

Työpajaan osallistuvat asukkaat kiittelevät yksi toisensa jälkeen Leenan läsnäoloa. Juuri kukaan ei omasta mielestään osaa maalata eikä ylipäänsä tehdä mitään taiteellista (Leenan mielestä vaatimattomuus kuvastaa erityisen hyvin juuri tämän ikäluokan ihmisiä) mutta he selvästi nauttivat. Oma onnistuminen työpajatoiminnassa hämmästyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Leena jakaa asukkaille heidän tekemänsä kortit ja huoneessa kaikuvat ihastuneet ja yllättyneetkin kommentit. Minäkö tein tämmösen? Kyllä miun poika yllättyy ku tuon näkkee! Minähän ossoon!

Ihan kaikki eivät intoile. Leena ei hätkähdä, vaikka osa ikäihmisistä sanoo suoraan, ettei kiinnosta tai väsyttää. Hän sanoo vuosikymmenten kokemuksen luovasta työstä valmistaneen erilaisten tilanteiden kohtaamiseen ja soveltamiseen. Tilanteet muuttuvat tässä ympäristössä usein lennosta. Sen sijaan hoitajakokemusta Leenalla ei ole. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa semmoista olisi varsinaisesti tarvittu. Hän kuitenkin heittää ilmaan puolivakavan toivomuksen hoitajatyöparista; hän perustelee toivomuksensa kuitenkin ikäihmisten terveysuhkien sijaan toiveena, että luovaa toimintaa saataisi juurrutettua syvemmin palvelutalojen arkeen jos hoitajat saisi osallistettua mukaan toimintaan.

Työpajan jälkeen jään pohtimaan taiteilijan identiteettiä taiteelle “vieraassa” ympäristössä ja henkilökunnan rooleja näissä työpajatilanteissa. Iisalmelaisen palvelutalon asukkaat sen sijaan pyytävät hoitajia postittamaan maalatut kortit pojille ja tyttärille. He, jotka muistavat, kenties hyräilevät äsken laulettuja lauluja. Loppupäiväksi on saatu hieman erilaista energiaa.

Kirjoittaja on kulttuurituotannon aikuisopiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjoituksen lähteenä on käytetty lähteenä aluetaiteilija Leena Mularin haastattelua ja ko. työpajan havainnointimuistiinpanoja.

Mira Mykkänen

HUMAK / Kulttuurituotanto

Taiteen soveltava käyttö

Syksy 2015