Soten ja taiteen sulamisvesissä

Olen kulkenut syksystä kevään korvalle taiteen ja soten saappaissa, sukissa ja suksissa. Mitä on jäänyt käteen perhekoti- ja lastensuojelutyöstä uupuneelle, oman paikkansa etsijälle? Löysin ryhmän, jonka kanssa toinen toistamme tukien olemme kehittäneet elokuvallisen ITE-runo-työkalun sosiaalialalle. Tärkeämpää kuin tuote on kuitenkin ollut se matka, jota olen tehnyt sote-ajattelusta kohti taidepainotteista toimintakulttuuria ja sen tuomia uusia ajattelumalleja sote-alalle. Olen päässyt hetkeksi lomalle itsestäni, olen saanut puhdistavan kokemuksen. Olen oivaltanut ITE-runon avulla, miten voin tutkia omaa elämys- ja tunnemaailmaani. Runon avulla voin oppia uutta asioista, jotka minua pelottavat ja joita häpeän. Runo tarjoaa minulle vaihtoehtoisen todellisuudentulkinnan, jota voin soveltaa elämääni. Runo kuvataan, ja kun katson itseäni yhdessä muiden kanssa valkokankaalta, tunnen itseni vahvemmin oman elämäni toimijaksi. En ole vain itseni näyttelijä minusta kertovassa leffassa, vaan ymmärrän, että voin myös vaikuttaa siihen millaisen lopun minusta kertova lyhytelokuva saa. Olen enemmän subjekti kuin objekti. Tulen hieman hitaammin hulluksi tai ehkä onkin vain kyse omaksi itseksi tulemisesta?

Taide antaa luvan nähdä ihmisiä yksilöinä ja myös käyttää yksilöllisempiä kohtaamistapoja eri ihmisten kanssa. Sote-alaa rajaa tiheä pykäläviidakko ja korrektit käytöstavat, jotka pahimmillaan kohtelevat kaikkia ihmisiä keskiverokansalaisina antaen kaikille tasapuolisesti yhtä vähän. Usein myös sote-alan työntekijät käyttävät luovia tai epäsovinnaisia metodeja asiakkaidensa kanssa, mutta he eivät aina uskalla kertoa siitä työkavereilleen, saatikka esimiehilleen. Muistisairaan ikääntyneen voi saada tanssiaskelin helpommin vessaan kuin patistelemalla, mutta koska poskivalssi saattaa ylittää jonkun mielestä asiallisen toiminnan rajan, asiasta vaietaan. Taide antaa mandaatin kokeilla uutta, puhua nautinnosta ja kärsimyksestä, ottaa hallitun riskin lopputuloksen suhteen. Taide antaa asiakkaalle sekä työntekijälle luvan olla enemmän oma itsensä.

Meidän, Terveisiä täältä kotoa -ryhmän, pilottihanke alkaa olla lopussa ja tulevaisuus tulee näyttämään, onko meidän hankkeesta pysyvämmäksi metodiksi kotihoidon asiakkaiden elämänlaadun parantamiseksi tai onko kukaan halukas maksamaan siitä mutta,

what the fuck

ainakin me yritimme.

 

Kimmo Panula
perhekotiyrittäjä, erityistason seksuaaliterapeutti, posetiivari
Tatu ja Sote opiskelija