Aidosti tarvelähtöistä kehittämistä alusta loppuun

Taide ja kulttuuri pysyväksi osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia

Taidelähtöisiä palveluita on viety sosiaali- ja terveysalalle jo vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä. Asiaa on tutkittu paljon ja kokemusten tueksi on saatu myös kliinistä näyttöä (lisää tietoa mm. täältä ArtsEqualin katsaus), jonka mukaan taide ja kulttuuri voivat mm. nopeuttaa paranemisprosessia sekä parantaa elämänlaatua eli toisin sanoen viemällä taidetta ja kulttuuria ulos perinteisistä ympyröistä voidaan edistää terveyttä.

Miksi sitten tämän kaltaista terveyttä edistävää toimintaa ei hyödynnetä laajemmin ja useimmiten toiminta jää kertaluonteiseksi? Tutkimuksissa ja kokemuksissa on saatu selkeää näyttöä myös taloudellisista eduista, joten tuntuu hullulta, etteivät taide ja kulttuuri ole jo pysyvä osa sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi taide- ja kulttuurikentällä on paljon toimijoita, joita kiinnostaa osallistavien taidepalveluiden tuottaminen, mutta väyliä asiakkaiden löytämiseksi ei meinaa löytyä. Toisaalta sote-ammattilaiset kaipaavat uudenlaisia lähestymistapoja asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta he eivät tunne taide- ja kulttuurikenttää tai sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Hyvinvoinnin välitystoimiston ensi askeleet

Näihin kysymyksiin tai haasteisiin alkoi Humanistinen ammattikorkeakoulu hakemaan ratkaisumahdollisuuksia yhdessä muutaman muun toimijan kanssa keväällä 2015. Syntyi hankehakemus ja Hyvinvoinnin välitystoimisto sai alkunsa. Robinia mukaillen puuttuvaksi palaseksi todettiin ainakin kulttuurituottajaosaaminen – liima, joka liittää yhteen eri toimialat ja pyrkii rajapintatyöskentelystä liitospintatyöskentelyyn. Toiseksi merkittäväksi tekijäksi todettiin moniammatillinen työskentely. Aiemmin taidetta ja kulttuuria on viety sote-sektorille taiteilijavetoisesti. Me Hyvinvoinnin välitystoimistossa uskomme, että pysyviin tuloksiin päästään tuomalla kehittämistyöhön osaamista niin tuottaja-, taiteilija- kuin sote-sektoreilta. Sen lisäksi, että moniammatillisuus on tiivis osa välitystoiminnan rakentamista, on se otettu myös osaksi itse palvelutuotteiden kehittämistä.

Oppia taidepalveluiden välitykseen on haettu mm. New Yorkista. Kuvassa vasemmalta Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtaja Kaarina Gould, Humakin Oona Tikkaoja ja Minna Taipale, Saimaan ammattikorkeakoulusta Outi Peippo sekä Humakista Sanna Pekkinen.

Yhteistyöllä haluttuun lopputulokseen

Olemme saaneet huomata, että oivalluksemme eivät ole menneet tyystin harhaan. Hyvinvoinnin välitystoimiston perässä on syntynyt useita kehittämishankkeita, jotka pohtivat taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusmahdollisuuksia eri näkökulmista. Lisäksi hallitusohjelmassa näiden vaikutusten edistäminen on omana kohtanaan. Asiaa viedään eteenpäin nyt siis monen tahon voimin, mutta työ vie silti aikaa ja resursseja. Oman näkemykseni mukaan olennaisinta olisi nyt kristallisoida yhteiset tavoitteet sekä päämäärät ja alkaa pyrkimään niitä kohti aidosti yhdessä. Kaikille riittää varmasti työsarkaa, mutta kehittämisresurssit ovat rajallisia. Siksi on erityisen tärkeää, että työ etenee yhtenä rintamana, jotta pystymme varmasti palvelemaan kentän tarpeita niin taide- ja kulttuurikentän kuin sosiaali- ja terveyssektorin näkökulmista.

Odotuksista tuloksiin

Odotukset Hyvinvoinnin välitystoimistoa kohtaan ovat suuret. Kuinka saamme vietyä työmme maaliin kunnialla? Olemme oppineet todella paljon ja uskon, että työllämme on ollut merkitystä kentän kehittymiseen. Kehittämistyön viimeiset kuukaudet ovat alkamassa ja sen ajan käytämme tulosten juurruttamiseen ja jatkojalostamiseen yhdessä kentän toimijoiden kanssa. Koska olemme alusta saakka pyrkineet parhaamme mukaan kuulemaan kentän ääntä, haluamme jatkaa sillä tiellä loppuun asti. Yli 15 vuoden kehittämistyökokemuksella uskallan sanoa, ettei hienoimmista hienoinkaan idea jää elämään, jollei sitä saada osaksi olemassa olevaa toimintaa. Tästä syystä haemmekin nyt mukaan alueellisia toimijoita (linkki hakuun) ja kuluvan elokuun aikana aukeaa haku myös valtakunnalliselle brändiluotsille. Hyvinvoinnin välitystoimiston alkusoinnut on nyt soitettu, koko biisin soittamiseen tarvitaan mukaan koko toimijakenttä!

Robinin tahdissa leppoisaa loppukesää toivottaen,

Minna Taipale
Asiantuntija
Hyvinvoinnin välitystoimiston aluekoordinaattori

Miten ja mitä arvioida taidetoiminnan vaikuttavuudessa?

Esimerkkinä kodittomien oopperatoiminta Englannissa

Julkaistu 13.3.2017

Taidelähtöisen toiminnan vaikutuksille penätään tällä hetkellä kuumeisesti perusteluja ja vaikuttavuusarviointia, jotta työn merkitystä voitaisiin perustella päättäjille sekä rahoittajille ja laajemminkin yhteiskunnassamme. Loppukäyttäjiäkään, itse kohdattavia ihmisiä kokemuksineen ei ole syytä unohtaa. Keskustelun tueksi etsitään tutkimustuloksia ja ”kovaa dataa” siitä, miten vaikkapa vanhuksille annettua lääkitystä on pystytty vähentämään heidän osallistuttuaan taidetoimintaan. Eniten tutkimustuloksia julkisuudessa on toistaiseksi näkynyt musiikin havaituista hyvinvointivaikutuksista esimerkiksi aivoinfarktin jälkeisen kuntoutumisen edistäjänä tai dementian torjumisessa. Iso kysymys on, mitä asioita ja mistä tulokulmasta tähän liittyen olisi mielekästä mitata?

Meillä Suomessa vedotaan helposti tieteelliseen, kvantitatiiviseen mitattavuuteen ja pyritään myötäilemään esimerkiksi lääketieteen tapaa tarkastella asioita. Pehmeämpien arvojen, laadullisen tutkimuksen ja eettisten näkökulmien esiin tuomista ei ehkä pidetä yhteiskunnassamme kovin katu-uskottavana. Ovatko kaikki asiat mitattavissa ja miten niistä olisi hyvä keskustella? Tähän Hyvinvoinnin välitystoimiston Lontoossa vierailleet kävijät saivat yhden näkökulman kodittomien oopperatoiminnasta.

Streetwise Opera http://www.streetwiseopera.org/ on kuudelle Iso-Britannian paikkakunnalle levittäytynyt kolmannen sektorin taidetoimija, joka toteuttaa ympärivuotista toimintaa kodittomien keskuksissa. Vuosittain toteutetaan säännöllisiä laulu- ja ilmaisutyöpajoja ja tehdään pienempiä alueellisia esitysproduktioita. Lisäksi joka toinen vuosi toteutetaan suuri oopperaproduktio isolla lavalla isojen nimien kanssa. Tekijöille on tärkeää, että ohjaajat ovat kovan tason ammattitaiteilijoita. Britanniassa kodittomuus on hieman eriluonteista kuin meillä Suomessa. Kodittomien määrä on todella suuri, eikä sosiaaliturvajärjestelmä tue kotinsa menettäneitä samalla tavalla kuin meillä. Niinpä kodittomien taustatkin saattavat olla hyvin erilaisia.

Streetwise Operan toiminnalle on nimetty keskeiset arvot, jotka ovat vapaasti suomennettuina: toiminnan säännöllisyys, riittävän korkealle asetetut odotukset, uusien asioiden kokeileminen, perusajatus jokaisesta luovana yksilönä, turvallisen työskentely-ympäristön takaaminen, positiivisten asioiden vahvistaminen, oman toiminnan arviointi, yhteisön korostaminen, toiminnan mahdollistaminen kaikille halukkaille sekä ilo. Toimintaa arvioidaan kahden isomman pääotsikon alla: hyvinvoinnin lisääntyminen sekä sosiaalisen osallisuuden lisääntyminen. Näistä erotellaan lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Arviointi perustuu sekä toimintaan osallistuville kodittomille tehtäviin alkukyselyihin, välikyselyihin että heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten haastatteluihin. Lisäksi ryhmistä poimitaan pienempiä otoksia, joiden kokemuksia tutkitaan yksityiskohtaisemmin.

Vuosittaisessa yhteenvedosta 2015-2016 joitakin poimintoja: lyhyellä aikavälillä hyvinvoinnin mittariksi nostettiin muun muassa se, että osallistujat (n= 725) ovat kokeneet luovuutensa vahvistuneen (91%). Keskipitkän aikavälin positiivisiksi vaikutuksiksi nimettiin esimerkiksi optimistisuuden kasvu (84%) sekä tunne siitä, että selviytyy paremmin fyysisten ja psyykkisten ongelmien kanssa (84%). Sosiaalisen osallisuuden lisääntymisessä skaala lähti siitä, että osallistuja on tutustunut uuteen ihmiseen (90%) ja pitkän aikavälin vaikutuksena toiminnan kautta on saattanut saada uusia pysyviä ihmissuhteita (75%). Suurin osa (97 %) toimintaan osallistuneista arvioi mielenterveytensä muuttuneen parempaan suuntaan, odotukset omasta selviytymisestä elämässä ja yhteen kuulumisen tunne (94%) olivat muuttuneet toiveikkaampaan suuntaan. Lähes kaikki (97%) olivat löytäneet asunnon ja pystyneet muuttamaan pois suojakodeista. Joillekin oli löytynyt töitä ja monet olivat nyt itse tekemässä vapaaehtoistoimintaa.

Tässä kohdassa helposti joko innostumme ja liitymme ylistävään, taiteen hyvinvointivaikutuksia hehkuttavaan kuoroon tai sitten astumme askelen taaksepäin ja kyseenalaistamme moiset idealisoidut ”tulokset”. Voiko tämä olla totta? Huomionarvoista Streetwise Operan arviointitoiminnassa onkin juuri se, että heille ei tulisi mieleenkään väittää, että juuri oopperatoiminnan vaikutusta kodittomien elämään voisi erikseen mitata. Heidän mukaansa on mahdotonta sanoa, mikä on kaikkien tukitoimien vaikutus erikseen, mutta jossakin haarukassa mitattuna ja osallistujien vastausten perusteella suunta on vahvasti parempaan päin. Tässä onkin hyvällä ja realistisella tavalla mietittävää siihen nähden, miten voisimme suhteuttaa kussakin projektissa ja toiminnassa vaikuttavuuden mittaamista. Se lienee usein sekoitus riittävää taustatyötä, omien arvojen tunnistamista ja argumentointia, pyrkimystä arvioida omaa toimintaa jatkuvasti ja uudistua sekä – jotakin sellaista mikä ei ole ehkä numeroin mitattavissa tai jaettavissa numeerisesti tai eroteltavissa ihmisten välisissä kohtaamissa.

 

Marja Susi

lehtori, Turun AMK, esittävä taide,

Hyvinvoinnin välitystoimiston asiantuntijajäsen

Taiteesta hyvinvointiin ja takaisin

Tässä tekstissä keskustelevat kolme taide- ja kulttuurialan ammattilaista ja moniammatillista kaksoiskansalaista. Olemme myös Hyvinvoinnin Välitystoimiston monialaisia kasvatteja. Anna-Maria Kaustola on koulutukseltaan kuvataiteilija-tradenomi, Anna Lappalainen on vaatetusalan artesaani-luokanopettaja ja Milja Littow on taidekasvattaja-sosionomi. Puheenvuoromme rakentuvat taiteen ja hyvinvoinnin sekä moniammatillisuuden tematiikan ympärille. Olemme halunneet tuoda esille omaa ääntämme ja ajatteluamme vuoropuhelun kautta. Taustalla kaikuvat omat ammatilliset taustamme sekä työkokemuksemme, jonka lisäksi tekstistä heijastuvat omat elämänkokemukset ja arvomaailmamme.

Yhdessä me olemme Kulttuurityöryhmä Tomera ja haluamme tarjota laadukkaita taidesisältöisiä palveluita sosiaali- ja terveysalojen eri toimijoille Etelä Karjalan alueella.

Voimaeläinlähiö – Tomeran työpajan tuotoksia

Voimaeläin

”Taiteesta ja Hyvinvoinnista”

Anna Lappalainen: ”Lähdin koulutuksen sillä ajatuksella, että nyt luodaan jotain täysin uutta – ja niinhän me Hyvinvoinnin välitystoimistolaisina tavallaan teemmekin. Mutta koulutuksen myötä olen herännyt huomaamaan, ettei kaikki tämä taiteen ja hyvinvoinnin puolesta vouhkaaminen olekaan täysin uutta ja ihmeellistä. Viime viikolla kahvipöydässämme istui itseäni reilusti vanhempi rouva, joka on tehnyt tuota aivan samaa koko elämänsä. Taiteen ulottaminen sote -puolelle ihmisten hyvinvoinnin tueksi on ollut hänelle luontaista toimintaa mm. runon, tanssin ja draaman kautta. Luovana ja aikaansaavana ihmisenä, omien sanojensa mukaan eräänlaisena kylähulluna, hän on toteuttanut sitä, mikä minusta pitäisi olla selvä asia kaikille ihmisten parissa työskenteleville: taide ja luovuus kuuluvat kaikille ja kaikkiin ihmisen elämänvaiheisiin. Uutta onkin ehkä vain sen tuotteistaminen, ja tässä riittää opittavaa sekä taiteilijoille että sosiaali- ja terveyspuolen henkilöstölle. Kuka maksaa ja kuinka paljon? Lienee se kuuma peruna monen alaa edes sivuavan mietteissä tällä hetkellä.”

Milja Littow: ”Olen Anna kanssasi samaa mieltä, ettemme ole tässä uuden äärellä vaan jollain tavalla hyvin vanhan ja itsestään selvän asian. Ihmisellä on luontainen tarve kulttuuriin ja taiteeseen. Tämä on olennaisesti osa ihmistä ja hänen hyvinvointiaan olipa sitten sairas, terve, ”syrjäytynyt” tai muistiongelmainen tai jotain vielä leimaavampaa… Tulin myös koulutukseen kokien sitä kuuluisaa kahden maan kansalaisuutta, josta eräs luennoitsijakin puhui omassa puheenvuorossaan. Toimintakulttuurit sote- ja taidealalla tarvitsevat toisiaan, mutta ovat ajoittain hyvin kaukana toisistaan. Välillä puuttuu yhteinen kieli, välillä rahaa välillä oikeanlaista tahtotilaa. Omassa työhistoriassani olen tehnyt taidetta asiakkaiden kanssa niillä ehdoilla, millä se on ollut kulloisessakin työssä mahdollista. Toiminta kuitenkin jää helposti yksittäiseksi väkertelyksi ja puuhasteluksi

Olen miettinyt viimeaikoina paljon tätä taiteen välineellistämisen problematiikkaa ja sitä, miten sote-aloilla taide voi hieman vinksahtaa omista lähtökohdistaan ja omaehtoisuudestaan ja typistyä pelkäksi ”kivaa, iloa ja kukkia” ajatteluksi, jolloin sen itseisarvo ja vaikuttavuus jollain tavalla häviää. Hyvinvointia on myös se että taide joskus häiritsee, rikkoo arjen kaavoja ja näyttää miten tärkeää on surra, kauhistua tai sietää epävarmuutta. Olemme ihmisiä toinen toisillemme ja tarvitsemme humaania tilaa rutiinien ulkopuolella, emmekä mene rikki ihan helposti. Kun joku koskettaa meitä ja kohtaa meitä aidosti koemme ihmisyyttä. Sosiaali- ja terveysalalla ei ehkä ymmärretä tätä voimavarana riittävästi.”

Anna Lappalainen: ”Tuota olen itsekin pohtinut, eli ettemme hairahtuisi tarjoamaan vain niitä hyvänmielen kukkasia. ”Hyvinvointia taiteesta” – ajatus tosiaan herättää monissa ehkä ensin mielikuvan kivasta puuhastelusta. Tämä voi korostua etenkin, ellei itsellä ole taidealan taustaa tai harrastuneisuutta. Tilaajan tarpeisiin vastaaminen tinkimättä kuitenkaan korkeatasoisista taiteellisista sekä sosiaalis-pedagogisista näkemyksistämme on mielestäni osa tiimimme ammattitaitoa. Näkisin myös, etteivät ihmiset niin sote- kuin taidealallakaan ole toisistaan täysin tietämättömiä. Kun lähdemme rohkeasti tarjoamaan osaamistamme ja olemme valmiita avaamaan keskustelua monenlaisesta taiteesta hyvinvointia lisäävänä tekijänä, on meillä tarvittavat välineet käsissämme.”

Anna-Maria Kaustola: ”Uskon, että olemme jo lähellä taide- ja sote-puolen liittoa, koska asian eteen on tehty paljon työtä tutkimuksissa ja hankkeissa. Molemmilla puolilla tiedetään, että taide- ja kulttuuriosallisuus on osa hyvää elämää. Toivon sote-puolelta rohkeutta budjetoida kulttuuripalvelut talousarvioihin. Se on tie pysyvien ratkaisujen muodostumiseen. Raha on tiukoilla, mutta siellä missä löytyy todellista tahtoa, löytyvät myös keinot.

Luovuutta on kaikissa ihmisissä ja haluan auttaa muita löytämään sen tuomat voimavarat. Olen kokenut taiteellisen työn voimauttavan vaikutuksen kohdatessani surua ja kuinka lamaannun, kun elämässäni ei ole taidetta. Uskonkin, että taiteella ja kulttuurilla on keskeinen merkitys kaikkien ihmisten hyvinvointiin niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Ne tarjoavat keinon itseilmaisuun, tunteiden purkamiseen ja itsensä tarkastelemiseen ulkopuolelta. Ne puhdistavat ja kantavat eteenpäin. Mahdollisuus luovaan työskentelyyn ja myös muiden taiteesta nauttimiseen tulisi suoda kaikille – niin laitoksissa eläville kuin koteihinsa lukkiutuneille. Joskus kotioven kynnys saattaa olla kaikkein korkein este ylittää.

Minäkin haluan tarjota mahdollisuuden todelliseen itseilmaisuun ja haastaa osallistujia. Perinteisten joulukorttien askartelua voi ohjata kuka tahansa. Miksi siitä maksettaisiin juuri meille? Meidän on palveluntarjoajina rohkeasti koulutettava asiakkaitamme osallistavasta taiteesta ja miksi on tärkeää, että sitä ohjaavat ammattilaiset. Ymmärrän kyllä, miksi voimakkaita tunteita herättäviä aiheita halutaan sote-puolella välttää. Emme kuitenkaan tarjoa taideterapiaa, vaan luovan työskentelyn antamaa voimaa.”

Pesän rakennusta voimaeläimelle Tomeran työpajassa

Pesänrakennus 2

Moniammatillisia törmäyksiä ja ajatuksia ryhmätyöstä

Anna Lappalainen: ”Näen ryhmän ennen kaikkea voimavarana ja itseni ryhmässä toimijana. Luokanopettajan koulutustaustani vaikuttaa siihen, että ajattelen myös taidelähtöistä toimintaa automaattisesti ryhmälähtöisesti. Myös aiempi työni teatterissa ja sen puvustolla oli pitkälti tiimityötä ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Toisaalta artesaanina saan pitkälti työstää myös itsenäisesti. Täysin yksinäinen puurtaja en kuitenkaan ole vaan koen olevani parhaimmillani juuri (moniammatillisessa) työryhmässä. Haastavilta tilanteilta ei toki ryhmätyössä voi välttyä ja ristiriidoista usein myös löytyy se kasvun siemen. Ongelmani kuitenkin on se, että turhaudun helposti jos hommat eivät hoidu tai ihmiset eivät ota vastuuta ja sovitut työt eivät tästä johtuen etene. Toisaalta ryhmästä saan ennen kaikkea voimaa ja ideoita. Onneksemme lopulta muotoutunut kolmihenkinen moniammatillinen tiimimme on osoittautunut aika toimivaksi paketiksi.”

Milja Littow: ”Moniammatillisuus, tiimeissä ja ryhmissä on minulle tullut hyvinkin tutuksi sosiaalialalla. Eri ammattikunnat tekevät töitä yhdessä rinnatusten tuoden siihen omat tulokulmansa ja näkemyksensä, parhaimmillaan syntyy jotain aitoa vuoropuhelua, mutta ihmiset myös puhuvat toistensa ohi, näkemykset eivät kohtaa tai kompromisseihin ei päästä, koska kukaan ei ole valmis tinkimään omastaan. Kyse on myös persoonista ja siitä minkälaisena kukakin näkee yhteisen hyvän prosessin toisessa päässä. On myös uskallettava sanoa omat näkemyksensä silloin kun niille on tilaa ja tai keskustelua ei pääse edes syntymään.

Moniammatillisten tiimien synnyttäminen Tatu&Sote -koulutuksen alussa oli haasteellista. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä olemme pienryhmänä tällä hetkellä – jostain on tultu läpi. Olemme miettineet  syitä tehdä asioita ja tehneet omannäköistä jälkeä. Apurahan saaminen työpajojemme materiaaleihin on hyvältä tuntuva palkinto näin koulutuksen loppumetreillä. En oleta tai edes haluaisi meidän aina puhuvan samaa kieltä, mutta osallistumme ja viemme työryhmää eteenpäin yhteistä päämäärää silmällä pitäen. Jaamme yhteisen tahtotilan ja loppu on kompromisseja, sovittujen asioiden tekemistä ajallaan sekä oman äänen esiintuomista.”

Anna Lappalainen: ”Olen samaa mieltä, että pienryhmänä olemme lopulta päässeet eteenpäin ja toimimme hyvin yksiin. Vuoropuhelu ja työnjako välillämme toimivat. Siksikin uskon Tomeran mahdollisuuksiin kasvaa ja tulla varteenotettavaksi toimijaksi Etelä-Karjalan kulttuurikentällä.”

Anna-Maria Kaustola: ”Olen kiitollinen ryhmästämme. Olin haaveillut työstä osallistavan taiteen parissa, mutta tuskin olisin lähtenyt tarjoamaan työpajapalveluita yksin. Hallitsen eri taidetekniikoita ja osaan ideoida työpajasisältöjä. Tradenomina pystyn pitämään käytännön asioita kasassa. Asiakaspalvelijana tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä sote-puolella. Minulla ei ole osaamista ryhmänohjauksesta, erityistä huomiota tarvitsevien ihmisten kanssa toimimisesta eikä työpajojen pedagogisesta suunnittelusta. Kahden ohjaajan mallimme, jossa työpari muodostuu taiteilijasta ja sosionomista tai kasvatusalan ammattilaisesta, varmistaa korkeatasoisen ohjauksen. Te tuotte myös omia taidetekniikoitanne ja yhdessä voimme kehittää monitaiteellisia kokonaisuuksia. Olen iloinen, että pystymme täydentämään toisiamme.

Tärkeää ryhmän toimimisessa on ollut löytää juuri ne oikeat ihmiset. Jäsenten tulee olla yhtä motivoituneita, sitoutuneita ja heillä pitää olla yhteinen käsitys siitä, mitä ryhmä tavoittelee. Jotta työskentely olisi kaikkien henkilökohtaista kehitystä tukevaa, pitää ryhmän arvostaa kaikkien mielipiteitä ja hyödyntää kaikkien osaamista. Työjaolla on suuri vaikutus. Kaikilla pitäisi olla käsitys missä ollaan menossa, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea vaan vastuu jaetaan. Itse haalin hoidettavakseni liikaa asioita, koska haluan pysyä kaikesta kartalla. Opettelen pikkuhiljaa luottamaan teidän hoitavan osuutenne. Unohtaa ei saa myöskään kahvin ja yhdessä nauramisen merkitystä, sillä hyvästä ”fiiliksestä” syntyvät parhaat ideat.”

Voimaeläimiä pesissään – Tomerantyöpajan tuotoksia

Voimaeläinpesä_1 Voimaeläinpesä_2

Tulevaisuus taide- ja hyvinvointialalla – uhka vai mahdollisuus?

 Anna Lappalainen: ”Näkisin mielelläni itseni taide- ja hyvinvointialan ammattilaisena. Kun kuulin Hyvinvoinnin välitystoimiston koulutuksesta ajattelin, että tuossako se nyt on – vastaus, jonka avulla saan yhdistettyä kaksi ammattiani sekä itseäni että muita hyödyttävällä tavalla. Tämä on aina ollut tausta-ajatukseni ammatillisia ja muitakin elämän valintoja tehdessäni. Olen aina ollut huolehtija ja olenkin tehnyt monenlaisia vapaaehtoistöitä. Tältäkin pohjalta katsoen taide- ja hyvinvointialan ammattilaisuus kuulostaa hyvältä suunnitelmalta elämäni varalle, sillä sitä kautta saan tyydytettyä kaksi minussa voimakkaana olevaa tarvetta – huolehtimisen tarpeen sekä käsillä tekemisen / luomisen tarpeen.

Haasteina tämän alan tulevaisuudessa sekä itseni että muidenkin alalla toimivien kannalta näen seuraavat seikat. Ensinnäkin ala on vielä hyvin epävarma. Vaikka kyse ei olisikaan mistään uudesta sinänsä, tuo tuotteistaminen taide ja sote -yhtälöön aivan uuden aspektin. Tästä päästäänkin seuraavaan haasteeseen – ansaintaan. En näe että koko ala (tai oma ammatillisuus) voisi perustua pelkkien apurahojen turvin työskentelyyn. Yhtään apurahojen merkitystä vähättelemättä, sillä niilläkin on paikkansa, mutta myös muita ansaintatapoja täytyy kehittyä, jotta alalla on tulevaisuus. Yksi kompastuskivi, ainakin itselleni, on oman työn hinnoittelun vaikeus. Tosin luotan, että siihen varmaan oppii, ainakin (virheitä) tekemällä.  Viimeiseksi mietin vielä sitä, onko tai olisiko minulla rohkeutta heittäytyä yrittäjäksi. Jotenkin on nimittäin koulutuksen myötä eri vierailevia tahoja kuunnellessa tullut sellainen vaikutelma, että yrittäjänä kaikki on selvintä ja, että hullunrohkeudella ja hyvällä idealla pärjää jo pitkälle.”

Anna-Maria Kaustola: ”Minäkin olen toivonut löytäväni työn, jossa yhdistää kaksi puoltani – luovan taiteilijan ja tarkan tradenomin. Olemme luomassa juuri sellaista työtä ja toivon, että saamme toiminnan kannattavaksi. Jos kuka siinä voi onnistua, niin me kolme. On ollut helppoa saada ihmiset innostumaan palveluistamme eli tuotteemme on hyvä. Osallistavassa taiteessa on potentiaalia oikeaksi palvelualaksi. Olen samaa mieltä Annan kanssa, että kun toimintaa lähdetään rakentamaan ammattimaiseksi ja pysyväksi elinkeinoksi, ei ansainta voi perustua epävarmoihin apurahoihin.

On ollut hankalaa päättää toimintamme muodosta – toiminimi, osakeyhtiö, osuuskunta vai yhdistys? Laskutusosuuskunta on varmasti turvallisin vaihtoehto asiakaskuntaa kartuttaessamme. Itseäni kiinnostaa yrityksen tai yhdistyksen perustaminen, mutta hyppy siihen on riski. Toivon, että HVVT:sta tulisi toimija, jolle osallistavan taiteen palvelun tarjoajat voivat olla töissä. Se tekisi myyntityötä kanssamme, hoitaisi laskutuksen ja palkanmaksun. HVVT myös pitäisi huolta, että kaikki sen alla tarjottava palvelu olisi laadukasta. Isompana organisaationa sille olisi myös helpompi rakentaa tunnettavuutta. Tosin, jos saamme tämän toimimaan kolmestaan, niin voimme alkaa myydä konsulttipalveluja samaa aikoville.”

Milja Littow: ”Unelmia ja visioita pitää olla, mutta sosiaali- ja terveysalan tietynlainen toimintakulttuuri on mielestäni hyvä pitää realistisena. Tuulimyllyjä siellä riittää sen voin kertoa, mutta onneksi ymmärrys hyvinvoinnista ja kulttuurista on alkanut tulla osaksi perustyötä. Toivepuhetta ja ”kyllä noin periaatteessa” -kommentteja riittää silti paljon, ja paljon on kiinni myös oikeasta ajoituksesta, hyvistä puhelahjoista ja hyvistä yhteistyöverkostoista. Toivoisin, että apurahat tässä ovat eräänlainen vipuvarsi, jolla saada näyttöä ja luoda yhteistä toimintakulttuuria. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – maitojunalla pääsee aina takaisin jos tuntuu, ettei homma toimi.”

Työryhmä Tomera Tatu&Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -valmennuksesta Lappeenrannasta

Anna-Maria Kaustola, kuvataiteilija-tradenomi

Anna Lappalainen, vaatetusalan artesaani-luokanopettaja

Milja Littow, taidekasvattaja-sosionomi

 

Soten ja taiteen sulamisvesissä

Olen kulkenut syksystä kevään korvalle taiteen ja soten saappaissa, sukissa ja suksissa. Mitä on jäänyt käteen perhekoti- ja lastensuojelutyöstä uupuneelle, oman paikkansa etsijälle? Löysin ryhmän, jonka kanssa toinen toistamme tukien olemme kehittäneet elokuvallisen ITE-runo-työkalun sosiaalialalle. Tärkeämpää kuin tuote on kuitenkin ollut se matka, jota olen tehnyt sote-ajattelusta kohti taidepainotteista toimintakulttuuria ja sen tuomia uusia ajattelumalleja sote-alalle. Olen päässyt hetkeksi lomalle itsestäni, olen saanut puhdistavan kokemuksen. Olen oivaltanut ITE-runon avulla, miten voin tutkia omaa elämys- ja tunnemaailmaani. Runon avulla voin oppia uutta asioista, jotka minua pelottavat ja joita häpeän. Runo tarjoaa minulle vaihtoehtoisen todellisuudentulkinnan, jota voin soveltaa elämääni. Runo kuvataan, ja kun katson itseäni yhdessä muiden kanssa valkokankaalta, tunnen itseni vahvemmin oman elämäni toimijaksi. En ole vain itseni näyttelijä minusta kertovassa leffassa, vaan ymmärrän, että voin myös vaikuttaa siihen millaisen lopun minusta kertova lyhytelokuva saa. Olen enemmän subjekti kuin objekti. Tulen hieman hitaammin hulluksi tai ehkä onkin vain kyse omaksi itseksi tulemisesta?

Taide antaa luvan nähdä ihmisiä yksilöinä ja myös käyttää yksilöllisempiä kohtaamistapoja eri ihmisten kanssa. Sote-alaa rajaa tiheä pykäläviidakko ja korrektit käytöstavat, jotka pahimmillaan kohtelevat kaikkia ihmisiä keskiverokansalaisina antaen kaikille tasapuolisesti yhtä vähän. Usein myös sote-alan työntekijät käyttävät luovia tai epäsovinnaisia metodeja asiakkaidensa kanssa, mutta he eivät aina uskalla kertoa siitä työkavereilleen, saatikka esimiehilleen. Muistisairaan ikääntyneen voi saada tanssiaskelin helpommin vessaan kuin patistelemalla, mutta koska poskivalssi saattaa ylittää jonkun mielestä asiallisen toiminnan rajan, asiasta vaietaan. Taide antaa mandaatin kokeilla uutta, puhua nautinnosta ja kärsimyksestä, ottaa hallitun riskin lopputuloksen suhteen. Taide antaa asiakkaalle sekä työntekijälle luvan olla enemmän oma itsensä.

Meidän, Terveisiä täältä kotoa -ryhmän, pilottihanke alkaa olla lopussa ja tulevaisuus tulee näyttämään, onko meidän hankkeesta pysyvämmäksi metodiksi kotihoidon asiakkaiden elämänlaadun parantamiseksi tai onko kukaan halukas maksamaan siitä mutta,

what the fuck

ainakin me yritimme.

 

Kimmo Panula
perhekotiyrittäjä, erityistason seksuaaliterapeutti, posetiivari
Tatu ja Sote opiskelija

Luovan prosessin äärellä

Tatu ja Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointialalle -valmennuksen aloitti Jyväskylässä syyskuussa 15 opiskelijaa. Viisi heistä on sote-alan ammattilaisia, viisi taiteilijaa ja viisi tuottajan työtä tekevää. Kaikki omalla alallaan ammattilaisia ja kaikilla jo aika vahva osallistavan taiteen kokemus ja tausta takanaan.

Ensimmäisen lähijakson aikana tehtiin omaa osaamista ja kiinnostuksen kohteita näkyväksi erilaisten taidelähtöisten menetelmien avulla. Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen Tarja Pääjoen ja minun lisäksi opiskelijoita sparrasi tanssi- ja liiketerapeutti, työnohjaaja Reetta Jokinen. Reetan oma kokemus luovan alan ja erityisesti osallistavan/soveltavan taiteen yrittäjänä oli erityisen antoisaa valmennusprosessin käynnistymisvaiheessa. Reetan johdolla valmennettavat määrittelivät omaa rooliaan suhteessa alaansa ja suhteessa osallistavaan taiteeseen. Tuntemuksia purettiin itsekseen, pienryhmissä ja koko ryhmän kesken. Toisen lähipäivän päätteeksi olivat moniammatilliset kolmihenkiset tiimit muodostuneet ja ensimmäiset, ohuen ohuet tuoteideat syntyneet. Tunnelma oli kuin hirmumyrskyssä tornadojen pyörityksen jälkeen.

Ensimmäisen ja toisen lähijakson välissä me valmentajat emme kuulleet tiimeistä juurikaan mitään. Siksi oli jännittävää tavata valmennettavat toisen kerran, kuukauden kuluttua työskentelyn alusta. Iloksemme saimme kuulla, että aika moni tiimeistä oli päässyt ainakin jotenkin jo oman työskentelynsä alkuun. Oli tavattu Skypessä, käyty kahvilla yhdessä, vaihdettu sähköposteja. Toisaalta osa tiimeistä oli aikalailla edelleen alkupisteessä. Aikaa uuteen asiaan tarttumiseen ei ehkä omassa arjessa ollutkaan riittävästi, ehkä puuttui rohkeutta ja ehkä vähän tahtoakin tarttua härkää sarvista. Kannustusta kaipasivat kaikki tiimit. Toisen lähijakson lopuksi saimmekin aikaan hyvän keskustelun koulutuksen tavoitteista, tiimien tehtävistä ja valmentajien roolista. Osa kaipasi jo vahvasti sparrausta oman idean kanssa, osalla ideaa ei vielä ollut. Osa mietti koko prosessin mielekkyyttä. Ehkä ryhmän ja tiimin työskentelyn pelisäännöissä olisi petrattavaa ja yhdessä sovittavaa.

Kolmannen lähijakson aamuna ilmassa oli taas huikeaa tekemisen meininkiä. Oli aika avata tuoteideat koko ryhmälle ja saada sparrausta Humakin tuotteistamislehtori Jouni Kärkkäiseltä. Muutama tiimi on päässyt hurjaan vauhtiin: on haettu jo apurahaa, kirjoitettu projektisuunnitelmaa, kontaktoitu mahdollisia asiakkaita, testattu ideoita omissa verkostoissa. Yksi tiimi on puurtanut koko edellisen yön ja tuloksena on viimeistelty visuaalinen presentaatio, kun taas toinen hakee vielä inspiraatiota ja sovittelee tiimin jäsenten näkemyksiä yhteiseen tavoitteeseen. Jounin palaute on kaikille tiimeille positiivista: kaikista tuoteideoista löytyy uutuusarvoa joko kohderyhmän, sisällön tai menetelmien suhteen. Paljon on vielä tehtävää, mutta intoa, taitoa ja yhdessä tekemisen halua valmennettavilta ei totisesti puutu. On hienoa saada seurata prosessia ja olla mukana luovien ihmisten työskentelyssä. Olemme synnyttämässä todella mielenkiintoisia tuotteita.

Sanna Pekkinen, valmentaja Jyväskylästä

Harjoittelijan kokemuksia Osallistavan taiteen toimintaympäristöt – seminaarista

Osallistuin perjantaina 13.11.2015 Turussa Osallistavan taiteen toimintaympäristöt – seminaariin, joka oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva. Seminaarissa oli kolme erilaista esitystä taiteen käyttöympäristöistä sekä yksi tanssityöpaja. Aiheet täydensivät toisiaan ja kolmen tunnin rupeama ei tuntunut pitkältä, kun se soljui mukavasti eteenpäin aiheiden linkittyen yhteen toisiinsa.

Kaisa Koulun tanssin ja liikkeen työpaja aloitti seminaarin ja oli todella kivaa herätellä itseään päivään erilaisten mielikuvaharjoitusten avulla. Kaikki osallistujat osallistuivat liikkeeseen ja auditoriokin toimi hyvin, kun osallistujat lähtivät myös vähän paikoiltansa liikkeelle. Huomasimme, että mielikuvilla on valtava voima liikkeiden muodostamisessa. Kuvittelimme esimerkiksi pallon pomppivaa liikettä ja lähdimme sitä kautta etsimään erilaisia liikkeitä. Kaisa kertoi lopuksi vielä tanssityöpajoista yleisesti ja vastasi kysymyksiin osallistujilta. Hän kertoi muun muassa, että erilaisille kohderyhmille käytetään erilaisia menetelmiä ja että musiikki kuuluu olennaisesti työpajaan. Musiikki synnyttää tunteita ja mielikuvia ja sen kautta voi löytää uusia kokemuksia.

Kaisan työpajan jälkeen kuulimme muusikko Uli Kontu-Korhosen kokemuksia hänen työstään ja roolistaan sairaalayhteisössä. Hän käy esiintymässä potilaille sairaaloissa. Hän kertoi, että musiikki tehdään siellä ihmiseltä ihmiselle ja jokainen esiintyminen/kontakti potilaan kanssa on inhimillinen kohtaaminen. Musiikki yhdistää koko sairaalayhteisöä niin potilaita, omaisia ja hoitajia, pitäen kuitenkin potilaan keskiössä. Uli sanoi, että muusikon tehtävä on tuoda iloa, vuorovaikutusta ja energiaa potilaan sairaala-arkeen. Kokemus riippuu aina potilaasta ja hän antaa merkityksen kuulemalleen. Ulin puheenvuorossa korostui inhimillisyys, empatia, toisen kohtaaminen ja läsnäolo. Taide on jokaisen perusoikeus ja on tärkeää, että sitä voidaan viedä myös sairaalaympäristöihin.

Seuraavana vuorossa oli Vesa Putkisen puheenvuoro ja hänen aiheenaan oli musiikin vaikutus aivoterveyteen. Hän toimii tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston Musiikin laitoksella. Hän puhui musiikin ja tunteiden yhteydestä ja synnyttääkö musiikki oikeita tunteita ja miten niitä on muun muassa tutkittu. Vesa kertoi, että tutkimuksista on havaittu, että musiikin kuunteleminen aiheuttaa fysiologisia reaktioita esimerkiksi muutoksia sydämen sykkeessä ja kasvojen lihasten aktivaatiossa. Musiikki voi saada itkemään jne. Emotionaalinen musiikki vaikuttaa mm. muistiin ja havaitsemiseen samalla tavalla kuin muut tunteita herättävät ärsykkeet. Miellyttävän musiikin kuuntelu aktivoi dopamiini hormonin eritystä, joka on mielihyvähormonina tunnettu. Näin musiikki voi tukea stressin säätelyssä. Rauhoittava musiikki laskee stressihormonien tasoa ja auttaa kroonisesta univaikeudesta kärsiviä, kertoi Vesa tutkimusten tuloksista. Vesan puheenvuoro oli informatiivinen ja sai paljon ajatuksia heräämään.

Viimeisenä puhujana paikalla oli Lotta Skaffari, Läntisen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja. Hänen aiheenaan oli toimintaympäristöjä rakentamassa kulttuurialan näkökulmasta. Lotta puhui kolmannen sektorin toimijana toimimisesta ja palveluiden kehittämisestä. Hänen puheenvuoronsa näin kulttuurialan opiskelijana oli erityisen mielenkiintoinen ja asiaa oli todella paljon. Hän puhui palveluiden tuottamisesta ja loppukäyttäjien tarpeista, joiden tulisi ohjata tuottamista. Tärkeä viesti oli, että palveluiden tuottajan tulee huomioida aina loppukäyttäjät kenelle palveluita toteuttaa ja hakea heiltä asiakasymmärrys. Myös pilotointi on tärkeää, koska perustelut palveluille saadaan käyttökokemuksesta. Lotan puhe oli todella kiinnostava ja hänen esimerkkinsä ja esityksenä antoi paljon ajateltavaa tulevalle.

Suosittelen seminaareja kaikille!

Kirjoittaja: Satu Helske toimii harjoittelijana Hyvinvoinnin Välitystoimistossa. Hän on kulttuurituotannon opiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Tuottajana kiinnostuksen kohteena on taiteen ja hyvinvoinnin monipuolinen yhdistäminen.