Uusi tuotteita ja palveluita lähes 30

Samaan aikaan kun Heikin päivänä vanhan kansan tietojen mukaan karhut käänsivät kylkeään ja Ähtäri sai uudet mainosvaltit, vietettiin Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen loppuseminaaria. Sibelius-Akatemiataloon Helsingissä kokoontui innokas joukko tuottajia, taiteilijoita sekä ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

Kulttuurituottaja Iita Mykkänen — “Tällä hetkellä häärään enimmäkseen meidän ImproKampuksen parissa sekä kehitän kollegoideni kanssa Todellinen Minä -palvelua”, kertoo Humakista kulttuurituottajaksi valmistunut Iita Mykkänen hvvt-päätösseminaarissa. Kuva: Maarit Honkonen-Seppälä.

Paikalla oli myös jyväskyläläinen kulttuurituottaja (AMK) Iita Mykkänen. ”Olen ollut kolmivuotisessa hankkeessa alusta alkaen. Koko hanke ja nyt päätösseminaari on ollut minulle merkittävä kokemus. Osallistuin yhdessä jyväskyläläisen Osuuskunta Kujeen toisen työntekijän Marianna Räsäsen kanssa hankkeen valmennukseen kaksi vuotta sitten. Taiteen tuotanto sosiaali- ja terveysalla koulutuksessa loimme idean tuotteeksi nimeltä Todellinen Minä”, kertoo Mykkänen ja korostaa, että loppuseminaarissa parasta oli kuulla ja kerrata, mitä hankkeen aikana on tapahtunut ja miten paljon sen aikana kerätty tieto voi auttaa tulevaisuudessa, jos vain ymmärrämme ottaa tuon tiedon käyttöömme.

Avointa tiedon ja kokemuksen jakoa

HVVT-hankkeen Jyväskylän alueen työntekijä ja Humakin lehtori Sanna Pekkinen yhtyy Mykkäsen kommentteihin ja lisää, että perjantaina paikalla oli erittäin innostunut osallistujajoukko. ”Yleisö kommentoi ja kyseli hankeväeltä käytännöistä, toteutuksista ja valmennuksista. Tietoa jaettiin avoimesti ja tuli tunne, että siitä oltiin aidosti kiinnostuneita. Perjantai siis kokosi kuulijoiksi sellaisia, jotka haluavat itsekin tehdä tai jo tekevät soveltavaa taidetta eri yhteisöissä”, tiivisti päätösseminaarin annin Pekkinen ja korostaa, että koko hankkeen aikana yhteistyö eri hankeosapuolten ja osallistujien välillä on ollut hyvin antoisaa ja avartavaa.

Draaman menetelmillä itsensä löytämistä

Tuottaja ja yrittäjämäisesti osuuskunnassa työskentelevällä Iita Mykkäsellä (33) on monta rautaa tulessa. ”Tämä Todellinen Minä -palvelu on suunnattu henkilöille, joilla on vaikeuksia saada sisäinen todellisuutensa näkyväksi ulospäin. Olemme esimerkiksi työskennelleet muistisairaiden kanssa. Käytämme työmenetelmänä soveltavaa taidetta ja vielä tarkemmin draaman metodeja työssämme. Jatkamme uuden välitystoimiston jatkokehittelyssä Todellinen Minä -konseptia kehittämistä yhä pidemmälle Mariannan ja kolmannen jäsenen Anne Peltolan kanssa, käymme demoamassa ja koetamme löytää uusia mentoreita”, innovoi Mykkänen jatkoa.

Improvisaatioharjoituksilla kohdaten ja kuunnellen

Tulevaisuuden suunnitelmissa Mykkäsellä ja osuuskunta Kujeella Todellisen Minän lisäksi oman improvisaatioteatterin opetusohjelman eli ImproKampuksen pyörittäminen. ”Opetamme kurssimuotoisesti ja systemaattisesti edeten alkeista alkaen kaikille improvisaatiosta kiinnostuneille. Siis myös sellaisille, joita ei välttämättä edes kiinnosta esiintyä teatterilavalla, vaan jotka esimerkiksi joutuvat esiintymään työnsä puolesta. On paljon myös henkilöitä, jotka haluavat oppia lisää miten kohdataan ja kuunnellaan aidosti toinen toisiamme”, kertoo Mykkänen ajan trendistä.

Sanna Pekkinen ja Outi Linnossuo — Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen Jyväskylän alueen aluekoordinaattori ja Humakin lehtori Sanna Pekkinen (vas) kiittää hankeyhteistyöstä kaikkia osapuolia sekä osallistujia. Kuvassa Outi Linnossuon (Turun AMK) kanssa. ”Hankkeen aikana tehtiinkin useita käytännönläheisiä oppaita, videoita ja julkaisuja, joista varmasti on hyötyä niin aloittelijoille kuin jo alalla toimivillekin” tiivistää tyytyväinen Pekkinen.Kuva: Turun sarjakuvaseura.

Oppina keskeneräisyyden estetiikka

Elämä on jatkuvaa oppimista ja uuden kokeilua. ”Opin Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen valmennuksen jo varsin alkutaipaleella aivan mahtavan fraasin: “keskeneräisyyden estetiikka”. Tuo kolahti minun perfektionismiin taipuvaiseen sieluuni. Olenkin oppinut siitä lähdin hölläämään hieman etenkin työelämässä ja sietämään paljon paremmin keskeneräisiä ja epämääräisiä asioita”, pohtii Mykkänen ja kannustaa kaikkia kokeilemaan uutta ja samalla kiittää hankkeen työntekijöitä ja kollegoitaan tiedosta, luovuudesta ja kannustuksesta.

Välitystoiminta jatkuu

HVVT-hankkeen aikana on syntynyt 27 uutta tuotetta ja palvelua. ”Välitystoiminta jatkuu liiketoiminnan kehittäjän ja muutosjohtaja Arto Kunnolan organisoimana. Toivonkin, että kaikki jatkosta kiinnostuneet ovat yhteydessä Kunnolaan esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen arto@kunnola.com”, kertoo Humakin lehtori Pekkinen ja mainostaa myös korkeakoulunsa avoimen opintoja. ”Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa on mahdollista opiskella Soveltavan taiteen palvelumuotoilua syksystä 2018 alkaen. Opinnot ovat kymmenen opintopisteen laajuisia eli vastaavat noin 270 tunnin työpanosta. Nämä opinnot ohjaavat alkuun soveltavan taidetuotteen kehittämisestä kiinnostuneita ja toisaalta antavat kehittämispuhtia jo alalla työskenteleville”, tiivistää Pekkinen.

Hanke Hyvinvoinnin välityksestä

Jyväskylän yliopisto, Taiteen edistämiskeskus, Jyväskylän kaupunki sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu ovat olleet viimeiset kolme vuotta tekemässä ESR-rahoitteista hanketta Jyvässeudulla. Muualla Suomessa hankkeessa kumppaneina ovat Saimaan ja Turun ammattikorkeakoulut sekä Turun kaupunki. Hankkeen tavoitteena on yhdistää sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja taitelijat sekä tuottajat. Osuuskunta Kujeen ”Todellinen Minä” -tuote on oiva esimerkki hankkeen tavoitteiden toteutumisesta. Hyvinvoinnin Välitystoimisto – lisää tietoa hyvinvoinnin-valitystoimisto.humak.fi

Teksti ja kuvat Iita Mykkäsestä: Maarit Honkonen-Seppälä. Kirjoittaja on Humakin lehtori Jyväskylästä, joka osana opettajan työtään on Hyvinvoinnin välitystoimistossa tiedottajana.

Aidosti tarvelähtöistä kehittämistä alusta loppuun

Taide ja kulttuuri pysyväksi osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia

Taidelähtöisiä palveluita on viety sosiaali- ja terveysalalle jo vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä. Asiaa on tutkittu paljon ja kokemusten tueksi on saatu myös kliinistä näyttöä (lisää tietoa mm. täältä ArtsEqualin katsaus), jonka mukaan taide ja kulttuuri voivat mm. nopeuttaa paranemisprosessia sekä parantaa elämänlaatua eli toisin sanoen viemällä taidetta ja kulttuuria ulos perinteisistä ympyröistä voidaan edistää terveyttä.

Miksi sitten tämän kaltaista terveyttä edistävää toimintaa ei hyödynnetä laajemmin ja useimmiten toiminta jää kertaluonteiseksi? Tutkimuksissa ja kokemuksissa on saatu selkeää näyttöä myös taloudellisista eduista, joten tuntuu hullulta, etteivät taide ja kulttuuri ole jo pysyvä osa sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi taide- ja kulttuurikentällä on paljon toimijoita, joita kiinnostaa osallistavien taidepalveluiden tuottaminen, mutta väyliä asiakkaiden löytämiseksi ei meinaa löytyä. Toisaalta sote-ammattilaiset kaipaavat uudenlaisia lähestymistapoja asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta he eivät tunne taide- ja kulttuurikenttää tai sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Hyvinvoinnin välitystoimiston ensi askeleet

Näihin kysymyksiin tai haasteisiin alkoi Humanistinen ammattikorkeakoulu hakemaan ratkaisumahdollisuuksia yhdessä muutaman muun toimijan kanssa keväällä 2015. Syntyi hankehakemus ja Hyvinvoinnin välitystoimisto sai alkunsa. Robinia mukaillen puuttuvaksi palaseksi todettiin ainakin kulttuurituottajaosaaminen – liima, joka liittää yhteen eri toimialat ja pyrkii rajapintatyöskentelystä liitospintatyöskentelyyn. Toiseksi merkittäväksi tekijäksi todettiin moniammatillinen työskentely. Aiemmin taidetta ja kulttuuria on viety sote-sektorille taiteilijavetoisesti. Me Hyvinvoinnin välitystoimistossa uskomme, että pysyviin tuloksiin päästään tuomalla kehittämistyöhön osaamista niin tuottaja-, taiteilija- kuin sote-sektoreilta. Sen lisäksi, että moniammatillisuus on tiivis osa välitystoiminnan rakentamista, on se otettu myös osaksi itse palvelutuotteiden kehittämistä.

Oppia taidepalveluiden välitykseen on haettu mm. New Yorkista. Kuvassa vasemmalta Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtaja Kaarina Gould, Humakin Oona Tikkaoja ja Minna Taipale, Saimaan ammattikorkeakoulusta Outi Peippo sekä Humakista Sanna Pekkinen.

Yhteistyöllä haluttuun lopputulokseen

Olemme saaneet huomata, että oivalluksemme eivät ole menneet tyystin harhaan. Hyvinvoinnin välitystoimiston perässä on syntynyt useita kehittämishankkeita, jotka pohtivat taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusmahdollisuuksia eri näkökulmista. Lisäksi hallitusohjelmassa näiden vaikutusten edistäminen on omana kohtanaan. Asiaa viedään eteenpäin nyt siis monen tahon voimin, mutta työ vie silti aikaa ja resursseja. Oman näkemykseni mukaan olennaisinta olisi nyt kristallisoida yhteiset tavoitteet sekä päämäärät ja alkaa pyrkimään niitä kohti aidosti yhdessä. Kaikille riittää varmasti työsarkaa, mutta kehittämisresurssit ovat rajallisia. Siksi on erityisen tärkeää, että työ etenee yhtenä rintamana, jotta pystymme varmasti palvelemaan kentän tarpeita niin taide- ja kulttuurikentän kuin sosiaali- ja terveyssektorin näkökulmista.

Odotuksista tuloksiin

Odotukset Hyvinvoinnin välitystoimistoa kohtaan ovat suuret. Kuinka saamme vietyä työmme maaliin kunnialla? Olemme oppineet todella paljon ja uskon, että työllämme on ollut merkitystä kentän kehittymiseen. Kehittämistyön viimeiset kuukaudet ovat alkamassa ja sen ajan käytämme tulosten juurruttamiseen ja jatkojalostamiseen yhdessä kentän toimijoiden kanssa. Koska olemme alusta saakka pyrkineet parhaamme mukaan kuulemaan kentän ääntä, haluamme jatkaa sillä tiellä loppuun asti. Yli 15 vuoden kehittämistyökokemuksella uskallan sanoa, ettei hienoimmista hienoinkaan idea jää elämään, jollei sitä saada osaksi olemassa olevaa toimintaa. Tästä syystä haemmekin nyt mukaan alueellisia toimijoita (linkki hakuun) ja kuluvan elokuun aikana aukeaa haku myös valtakunnalliselle brändiluotsille. Hyvinvoinnin välitystoimiston alkusoinnut on nyt soitettu, koko biisin soittamiseen tarvitaan mukaan koko toimijakenttä!

Robinin tahdissa leppoisaa loppukesää toivottaen,

Minna Taipale
Asiantuntija
Hyvinvoinnin välitystoimiston aluekoordinaattori

Jaettua osaamista ja osallistavan taiteen sote-palvelukonsepteja

Hyvinvoinnin välitystoimistossa odotukset olivat korkealla, kun uudet ammattilaiset aloittivat syksyllä 2017 toisen kierroksen valmennuksen, jonka aikana eri alojen taidetta hyödyntäviä konsepteja sosiaali- ja terveysalalle tultaisiin luomaan.

Valmennukseen valituilla oli jo kokemusta ja koulutus, oma ammatti-identiteetti. Heillä oli käsitys itsestään: kuka minä olen taitelijana, tuottajana ja sote-ammattilaisena. Valmennusjakso toi yhteen monenlaisia ammattilaisia, joita yhdisti halu kehittää yhdessä omaa osaamista ja luoda osallistavan taiteen palvelutuotteita sosiaali- ja terveysalalle.

Tiimit muodostettiin syksyllä valmennuksen alkumetreillä. Tällöin osallistujat joutuivat myös pohtimaan omaa rooliaan ryhmän jäsenenä. Uudella kentällä itsestäänselvyyksiä ei ole paljon. Myöskään taitelijan, tuottajan ja sosiaali- ja terveysalan rooleihin ei ole valmiita käsikirjoituksia, vaikka joitain kiinnostavia esimerkkejä jo löytyykin. Samalla ryhmässä peilatuksi tulivat kunkin käsitykset ja oma suhde taiteeseen, taiteen soveltamiseen ja hoitoalaan.

Tiimit myös määrittelivät ryhmänä potentiaalisen asiakkaan. Kuka asiakkaamme on? Millainen yksilö, yhteisö tai organisaatio on saatava asiakkaaksi tai palveluidemme käyttäjäksi? Millaisiin tarpeisiin vastaamme? Mitä arvoa me lupaamme ja tarjoamme? Millaista toimintaa ja merkityksiä tarjoamme? Mihin hintaan ja millaisella ansaintalogiikalla? Yhdessä kuviteltu asiakas ja siihen liittyvät kokemuksiin perustuvat oletukset ohjasivat suunnittelua. Myös testattu tieto ohjasi kehittämistä. Tiimit tähtäsivät määrätietoisesti kokeiluihin ja asiakasreferensseihin.

Itse tiimien luomat konseptit ylittivät odotukset. Valmennusjakson aikana ryhmät loivat ajatuksen siitä, keitä he ovat yhdessä: osallistavan taiteen sote-palveluiden uranuurtajia, konseptin kehittäjiä. Jaetulla tiedolla oli arvoa. Kullakin ryhmällä muodostui ainutlaatuinen lähestymistapa arvon luomiseen sote-asiakkaalle taidetta hyödyntämällä. Kaikilla niistä on liiketoimintapotentiaalia. Valmennusjakson loppu on vasta alkua, jos konsepteja ajavat sitoutuneet yksilöt tai tiimit.

Heidi Myyryläinen
Projektipäällikkö
Saimaan ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja toimi valmentajana Lappeenranna Tatu ja Sote- täydennyskoulutuksessa sekä on osa Etelä-Karjalan asiantuntijaryhmän jäsen

Pahoinvoinnista hyvinvointiin

Julkaistu 3.4.2017

Työelämän vaatimuksista ja työssä jaksamisen ongelmista puhutaan paljon. Naistenlehdissä jaetaan ohjeita burn outin ehkäisyyn ja meitä neuvotaan tunnistamaan työuupumuksen oireita. Kuitenkin työpaikoilla panostus työhyvinvoinnin edistämiseen on edelleen riittämätöntä. Tästä kertoo esimerkiksi STTK:n tuore tutkimus.

Sosiaali- ja terveysalalla toimivien työ on usein sekä henkisesti että fyysisesti raskasta. Nurinkurista on, että työntekijät joiden keskeinen tehtävä on edistää hyvinvointia ja terveyttä, voivat itse huonosti. Siksi on tärkeää, että myös he pääsevät osalliseksi palveluista, eivätkä jää sivustaseuraajiksi, kun taidetta viedään sote-kentälle.

Säästöt käyvät kalliiksi

Jatkuva pyrkimys kohti tehokkaampaa toimintaa johtaa vääjäämättä laadun heikkenemiseen. Työn kuormittavuudesta johtuen henkilökunnan jaksaminen on koetuksella ja sairauspoissaolot lisääntyvät. Jos työntekijällä on jatkuva sisäinen ristiriita esimerkiksi tulostavoitteiden ja käytännön työn välillä, on osaavalla työntekijällä yksi suunta – seuraavaan työpaikkaan. Esimiehen kannalta tämä on ongelmallista. Osaaminen katoaa tai sitä ei edes ehdi syntyä. Myöskään uusien työntekijöiden perehdytys ei kuuluisi olla pysyvää perusarkea. Hoitotyössä tilanne heijastuu väistämättä myös potilaisiin.

Vaikeina aikoina työyhteisöissä tarvitaan kipeästi ymmärrystä työntekijöiden ja esimiesten välillä. Taide antaa keinot, joilla voidaan lisätä vuorovaikutusta, keskinäistä tukea, luottamusta sekä tiimihenkeä. Se antaa mahdollisuudet eläytyä erilaisten ihmisten ajatuksiin, tunteisiin ja pyrkimyksiin. Yksilötasolla taide voi myös antaa tilaisuuden kokemukselle tai oivallukselle, josta nousevat esimerkiksi parempi itsetuntemus, jaksaminen ja työnilo tai vaikkapa ymmärrys toisen aseman vaatimuksista.

Uskomme vahvasti siihen, että henkilöstön hyvinvoinnin parantaminen taidelähtöisin menetelmin parantaa hoitotyön laatua ja maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Työhyvinvointiin panostamalla työnantaja panostaa samalla kilpailukykyyn ja parempaan tuottavuuteen. Säästöjä syntyy erityisesti sairauspoissaolokustannusten vähenemisestä.

Kun työntekijät voivat hyvin, organisaatio voi hyvin. Ammattitaitoinen, osaava ja motivoitunut työntekijä on työyhteisölle arvokas, koska hän tekee työssä parhaansa ja haluaa kehittää omaa toimintaansa. Tällainen työote väistämättä heijastuu myös asiakkaisiin ja potilastyöhön. Lisäksi tyytyväinen työntekijä on sitoutunut työpaikkaansa ja sen kehittämiseen. Enempää ei voi keneltäkään vaatia.

Jotta taide- ja kulttuurilähtöiset palvelut tulevat osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita, tarvitaan ihmisiä, jotka levittävät ja juurruttavat käytänteitä organisaatioihin ja potilastyöhön. Tätä varten tarvitaan paitsi tietoa ja osaamista, mutta myös yhteistä kieltä johdon, henkilökunnan ja taiteen tekijöiden välille. Ja jotta soveltavat menetelmät ja niiden hyödyt konkretisoituvat yksilötasolla, tarvitaan henkilökohtainen kokemus siitä, miten taiteen keinoin on pystytty parantamaan työyhteisön arkea.

Toimintavoima -työryhmä

Kulttuurituottaja Emilia Kaukiainen, teatteri- ja draama-alan moniottelija Piia Kleimola, muusikko Saija Lahtinen sekä sosionomi Tiina Peltola

Ryhmä on saanut alkunsa Lappeenrannan Tatu&Sote -valmennuksessa

Miten ja mitä arvioida taidetoiminnan vaikuttavuudessa?

Esimerkkinä kodittomien oopperatoiminta Englannissa

Julkaistu 13.3.2017

Taidelähtöisen toiminnan vaikutuksille penätään tällä hetkellä kuumeisesti perusteluja ja vaikuttavuusarviointia, jotta työn merkitystä voitaisiin perustella päättäjille sekä rahoittajille ja laajemminkin yhteiskunnassamme. Loppukäyttäjiäkään, itse kohdattavia ihmisiä kokemuksineen ei ole syytä unohtaa. Keskustelun tueksi etsitään tutkimustuloksia ja ”kovaa dataa” siitä, miten vaikkapa vanhuksille annettua lääkitystä on pystytty vähentämään heidän osallistuttuaan taidetoimintaan. Eniten tutkimustuloksia julkisuudessa on toistaiseksi näkynyt musiikin havaituista hyvinvointivaikutuksista esimerkiksi aivoinfarktin jälkeisen kuntoutumisen edistäjänä tai dementian torjumisessa. Iso kysymys on, mitä asioita ja mistä tulokulmasta tähän liittyen olisi mielekästä mitata?

Meillä Suomessa vedotaan helposti tieteelliseen, kvantitatiiviseen mitattavuuteen ja pyritään myötäilemään esimerkiksi lääketieteen tapaa tarkastella asioita. Pehmeämpien arvojen, laadullisen tutkimuksen ja eettisten näkökulmien esiin tuomista ei ehkä pidetä yhteiskunnassamme kovin katu-uskottavana. Ovatko kaikki asiat mitattavissa ja miten niistä olisi hyvä keskustella? Tähän Hyvinvoinnin välitystoimiston Lontoossa vierailleet kävijät saivat yhden näkökulman kodittomien oopperatoiminnasta.

Streetwise Opera http://www.streetwiseopera.org/ on kuudelle Iso-Britannian paikkakunnalle levittäytynyt kolmannen sektorin taidetoimija, joka toteuttaa ympärivuotista toimintaa kodittomien keskuksissa. Vuosittain toteutetaan säännöllisiä laulu- ja ilmaisutyöpajoja ja tehdään pienempiä alueellisia esitysproduktioita. Lisäksi joka toinen vuosi toteutetaan suuri oopperaproduktio isolla lavalla isojen nimien kanssa. Tekijöille on tärkeää, että ohjaajat ovat kovan tason ammattitaiteilijoita. Britanniassa kodittomuus on hieman eriluonteista kuin meillä Suomessa. Kodittomien määrä on todella suuri, eikä sosiaaliturvajärjestelmä tue kotinsa menettäneitä samalla tavalla kuin meillä. Niinpä kodittomien taustatkin saattavat olla hyvin erilaisia.

Streetwise Operan toiminnalle on nimetty keskeiset arvot, jotka ovat vapaasti suomennettuina: toiminnan säännöllisyys, riittävän korkealle asetetut odotukset, uusien asioiden kokeileminen, perusajatus jokaisesta luovana yksilönä, turvallisen työskentely-ympäristön takaaminen, positiivisten asioiden vahvistaminen, oman toiminnan arviointi, yhteisön korostaminen, toiminnan mahdollistaminen kaikille halukkaille sekä ilo. Toimintaa arvioidaan kahden isomman pääotsikon alla: hyvinvoinnin lisääntyminen sekä sosiaalisen osallisuuden lisääntyminen. Näistä erotellaan lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Arviointi perustuu sekä toimintaan osallistuville kodittomille tehtäviin alkukyselyihin, välikyselyihin että heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten haastatteluihin. Lisäksi ryhmistä poimitaan pienempiä otoksia, joiden kokemuksia tutkitaan yksityiskohtaisemmin.

Vuosittaisessa yhteenvedosta 2015-2016 joitakin poimintoja: lyhyellä aikavälillä hyvinvoinnin mittariksi nostettiin muun muassa se, että osallistujat (n= 725) ovat kokeneet luovuutensa vahvistuneen (91%). Keskipitkän aikavälin positiivisiksi vaikutuksiksi nimettiin esimerkiksi optimistisuuden kasvu (84%) sekä tunne siitä, että selviytyy paremmin fyysisten ja psyykkisten ongelmien kanssa (84%). Sosiaalisen osallisuuden lisääntymisessä skaala lähti siitä, että osallistuja on tutustunut uuteen ihmiseen (90%) ja pitkän aikavälin vaikutuksena toiminnan kautta on saattanut saada uusia pysyviä ihmissuhteita (75%). Suurin osa (97 %) toimintaan osallistuneista arvioi mielenterveytensä muuttuneen parempaan suuntaan, odotukset omasta selviytymisestä elämässä ja yhteen kuulumisen tunne (94%) olivat muuttuneet toiveikkaampaan suuntaan. Lähes kaikki (97%) olivat löytäneet asunnon ja pystyneet muuttamaan pois suojakodeista. Joillekin oli löytynyt töitä ja monet olivat nyt itse tekemässä vapaaehtoistoimintaa.

Tässä kohdassa helposti joko innostumme ja liitymme ylistävään, taiteen hyvinvointivaikutuksia hehkuttavaan kuoroon tai sitten astumme askelen taaksepäin ja kyseenalaistamme moiset idealisoidut ”tulokset”. Voiko tämä olla totta? Huomionarvoista Streetwise Operan arviointitoiminnassa onkin juuri se, että heille ei tulisi mieleenkään väittää, että juuri oopperatoiminnan vaikutusta kodittomien elämään voisi erikseen mitata. Heidän mukaansa on mahdotonta sanoa, mikä on kaikkien tukitoimien vaikutus erikseen, mutta jossakin haarukassa mitattuna ja osallistujien vastausten perusteella suunta on vahvasti parempaan päin. Tässä onkin hyvällä ja realistisella tavalla mietittävää siihen nähden, miten voisimme suhteuttaa kussakin projektissa ja toiminnassa vaikuttavuuden mittaamista. Se lienee usein sekoitus riittävää taustatyötä, omien arvojen tunnistamista ja argumentointia, pyrkimystä arvioida omaa toimintaa jatkuvasti ja uudistua sekä – jotakin sellaista mikä ei ole ehkä numeroin mitattavissa tai jaettavissa numeerisesti tai eroteltavissa ihmisten välisissä kohtaamissa.

Marja Susi

lehtori, Turun AMK, esittävä taide,

Hyvinvoinnin välitystoimiston asiantuntijajäsen

Tarinapöydässä keksitään, kerrotaan ja kuullaan tarinoita

Julkaistu 14.2.2017

Punainen liina pöydällä, lamppujen valokeilat syventävät liinan väriä ja piirtävät pöydälle ilmestyvät esineet esiin kuin teatterin lavalla. Kahdeksan osallistujaa, kahdeksan erilaista elämäntarinaa on kokoontunut saman pöydän ääreen. Kaksi ohjaajaa toivottaa tervetulleeksi Tarinapöytään. Pöydälle nostetaan Tarinalaukusta vielä yksi osallistuja – hopeapukuinen nukke jonka nimeä vetäjät eivät muista. Mikä hänen nimensä voisi olla? Osallistujilta tulee ehdotuksia ja yhdessä päätetään: Hopeakutri. Hän on yhden tarinan päähenkilö, ja monien tarinoiden todistaja tänään.

Näin alkaa Tarinapöytä-tuokion testaus osallistujien kanssa Turun Kerttulin vanhainkodin ”Senioriklupilla” tammikuun alkupäivinä. ”Senioriklupi” on maksutonta päivätoimintaa turkulaisille senioreille ja tarjoaa paikan testata kehiteltävää palvelua. Tuokio on tekijöiden toinen testauskerta ikäihmisten kanssa. Tällä kertaa osallistujat ovat omissa kodeissaan asuvia toimintakykyisiä eläkeläisiä. Ensimmäisellä kerralla Tarinapöytää testattiin vanhainkodin osastolla asuvien eritasoisesti muistisairaiden kanssa. Silloin käytössä oli hieman erilaiset tarinankerrontamuodot ja tehtävät. Edessä on vielä yhteensä 6 pilottikertaa erityyppisissä palvelutaloissa, hieman eri taustaisille ja kuntoisille ikäihmisille. Näin Tarinapöytä -palvelun konsepti hioutuu toimivaksi tuotteeksi.

Muusikko Anna Arola, sosiaali- terveysalan lehtori, kuntoutuksen asiantuntija Taina Halsvaha ja lavastaja, taiteen tutkija Laura Gröndahl kehittävät ”Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä” -valmennuksessa ikäihmisten toimintakykyä tukevaa Tarinapöytä -palvelua. Kehittämiseen on osallistunut myös tuottaja Susanne Nieminen. Puolessa välissä valmennusta on palvelun testaamisen ja pilotoinnin vaihe, jolloin palvelua kehitetään yhdessä osallistujien kanssa. Moniammatillinen tiimi on syntynyt valmennuksen alussa tutustumalla toisiinsa ja kartoittamalla yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Näitä ammattilaisia yhdisti kiinnostus ikäihmisiin kohderyhmänä. Väestön vanheneminen ja eliniän pidentyminen onkin yksi sosiaali- ja terveyspalveluja haastava trendi, johon taidelähtöisillä palveluilla on paljon annettavaa. Ammattimaisesti kehitetty ja toteutettu taidelähtöinen toiminta tukee psykososiaalisen toimintakyvyn ylläpitämistä.

Psykososiaalista toimintakykyä voi kuvata mm. osallisuutena ja elämänhallinnan tunteena. Nämä tekijät vaikuttavat ratkaisevasti ikäihmisten koettuun hyvinvointiin fyysisen terveyden ja liikuntakyvyn ohella. Tarinapöydässä ollaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa yhdessä ja yksin kerrottavien tarinankappaleiden kautta. Tarinat voivat olla tehtävästä riippuen fiktiivisiä tai omiin muistoihin ja elämänkokemuksiin pohjautuvia. Tarinapöytää rytmittää niin puhuminen kuin kuunteleminenkin. Välillä pysähdytään teemaan liittyvän musiikin ääreen. Tarinapöydässä toisilleen tututkin ihmiset voivat kuulla ja kertoa asioita, joita arkipäivän vuorovaikutus ei tuo esiin. Ohjattu tarinankerronta tuo mukaan myös fiktion tason, jonka turvin voi kenties kokea tai muistaa tunteita ja ajatuksia, joihin arjessa ei yllä tai jotka ovat painuneet muistin ulottumattomiin. Tarinapöytä-konseptissa luodaan toimintaympäristö, joka nousee hieman arjesta. Teatterin tuntu saadaan aikaan pienillä elementeillä, jotka herättävät mielikuvituksen, assosiaatiot ja auttavat kertomaan helposti vaikkapa havaintoja kuvassa olevista ihmisistä tai keksimään Hopeakutrin kosijan elämäntarinan.

”Senioriklupin” tarinatuokio päättyy Hopekutrin häämatkaan. Vaaleansininen auto huristaa pöydällä kohti Hopeakutrin tulevaisuutta. Yksi osallistuja ottaa sen käsiinsä ja muistelee omaa autoaan vuosien takaa. Anna Arola alkaa laulaa: ”Sua vain yli kaiken mä rakastan”. Sen jälkeen muistellaankin Leif Wageria, kuinka hän oli nuorena monien tyttöjen päiväunelmien kohde. Sitten sanotaan Hopeakutrille hyvästit ja lamput sammuvat. On kahvien ja palautekeskustelun aika. Osallistujat antavat oman lahjansa tuotteen kehittäjille – miltä tämä tarinatuokio tuntui.

Minna Haapasalo

FM, teatteri-ilmaisun ohjaaja
teatterin päätoiminen tuntiopettaja, Turun AMK:n Taideakatemia
”Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä” -valmentaja

Mielenterveyskuntoutujasta taiteilijaksi – yksilön vahvuudet esiin taidetta tekemällä

Julkaistu 19.1.2017

Lontoon Hackneyssa toimiva Core Arts https://www.corearts.co.uk/ on taidekoulu, joka edistää hyvinvointia luovan toiminnan keinoin. Core Artsin opiskelijoilla on taustalla vakavia mielenterveyden ongelmia, ja he ovat tulleet kouluun kuntoutumaan kliinisen hoidon jälkeen. Hyvinvoinnin välitystoimisto tutustui toimintaan kesällä 2016, ja vaikutuimme syvästi Core Artsin toimintatavoista ja ilmapiiristä. Taidekoulussa voi opiskella musiikkia, kuvataidetta, maisemointia ja urheilla. Vanhan kirkon yhteydessä ja mielisairaalan vieressä sijaitseva rakennus on lähiympäristölle merkittävä kulttuurikeskus, jossa järjestetään viikoittain monenlaisia tapahtumia.

Vasemmalta lukien Tarja Pääjoki (Jyväskylän yliopisto), Giuliana Molinari, Paul Monks, Minna Taipale (Humak) ja Outi Linnosuo (Turun ammattikorkeakoulu).

Core Artsin perustaneet taiteilijat Giuliana Molinari ja Paul Monks ovat luoneet toiminnalle selkeät linjat ja tavoitteet, joiden perustana on luova taiteellinen työskentely. Kaikki opettajat ja henkilökunta ovatkin ammatiltaan taiteilijoita. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan hänen aloittaessaan henkilökohtainen opiskelusuunnittelma, creativity plan, ja päivittäinen toiminta rakennetaan taiteessa oppimisen ympärille. Molinarin ja Monksin mukaan tärkeintä on luoda kuntoutujalle positiivisia tavoitteita ja antaa taiteen tekemisen vaikuttaa. Ongelmien ja haasteiden sijaan lähdetään vahvuuksista ja myönteisistä unelmista liikkeelle.

Kuntouttamisen edistymistä arvioidaan brittiläisen terveydenhuollon edellyttämin mittarein. Core Arts on tämän seurannan mukaan onnistunut erinomaisesti, kuntoutumistulokset ovat huomattavasti paremmat kuin Lontoon terveydenhuollon tarjoamissa palveluissa. Erään oppilaan sanoin: ”Nyt minulla on valokuvaus, julkaisen levyn, minulla on tarkoitus, minulla on suunnitelma ja tavoitteita. Minulla on taas unelmia. Kun sairastuin, unelmani romahtivat. Nyt minulla on uusia unelmia ja alan saavuttaa niitä.”

Core Artsin menestystarina on vaatinut valtavasti työtä ja vahvaa taloudellista osaamista. Toiminta rahoitetaan useasta lähteestä. Opiskelijat maksavat opiskelun mielenterveyskuntoutumiseen saamillaan palveluseteleillä. Tämän lisäksi koulu saa tuloja taiteeseen liittyvistä palveluista ja myynnistä. Core Artsin sisällä toimii sekä graafisen suunnittelun että maisemoinnin yritys, joissa molemmissa opiskelijat työskentelevät. Konserteista ja muista yleisötapahtumista saadaan lipputuloja. Myös lahjoitusvaroja tulee jonkin verran. Rahoitusmallin ytimessä on tavoite opiskelijoiden työllistämisestä ja ammatin löytämisestä tulevaan elämään.

Opiskelijat ja koulusta valmistuneet kertovat Core Artsin julkaisuissa toistuvasti siitä, miten merkittävä kokemus on ollut kiinnittyä osaksi taideyhteisöä ja mahdollisuus unohtaa stigma, joka mielenterveyskuntoutujiin liitetään. Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen työntekijänä haaveilen siitä, että Suomessakin vapauduttaisiin ajattelemaan hyvinvointipalveluja luovemmin ja avoimemmin. Parhaimmillaan taide voitaisiin nostaa suojaksi jokaisen eteen niin, ettei yksilöä tarvitsisi katsoa hänen puutteistaan tai tarpeistaan käsin, vaan kiinnostavana taiteilijana, joka tuottaa työllään hyvää myös ympäröivälle yhteisölle.

Tarja Pääjoki

FT, taidekasvatuksen tutkija ja opettaja

Tarja Pääjoki työskentelee hankkeessa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen edustajana. Hänen erityisalojaan ovat lastenkulttuuri ja taidekasvatustoiminnan arviointi.

Opintomatkalla opittua: luovuus antaa vapauden, toivon ja voimaa muutokseen

Kesäkuisen Lontoon opintomatkan yksi vierailukohde oli Camden Townin lähellä sijaitseva Roundhouse. Roundhousen olemusta ja toimintaa voisi kuvata sanoilla nuorten inspiraatiokeskus. Se on enemmän kuin perinteinen nuorisotila, vaikka asiakaskunta onkin pääasiassa 11–25-vuotiaita syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Keskustelemassa Hvvt-hankkeen Benny Majabacka ja Roundhousen Barbara O´Brien. Barbara kiteytti Roundhousen perusajatuksen: ”Kannustamme nuoria unelmoimaan ja saavuttamaan tavoitteensa.”

Vanhaan veturitalliin remontoiduissa tiloissa ammattitaitelijat tekevät yhdessä nuorten kanssa musiikki-, media- ja teatterialan tuotantoja. Tavoitteena on kehittää nuorten itseilmaisua ja –luottamusta, auttaa nuoria opiskelu- ja työpaikan etsimisessä tai taiteellisella uralla. Roundhouse on myös perinteikäs, arvostettu ja kansainvälisiä esiintyjiä houkuttava keikkapaikka. Osa rahoituksesta saadaankin lipputuloista.

Roundhousen periaatteena on taata taiteellinen ja tuotannollinen laatu. Siksi nuorten ohjaajiksi palkataan vain ammattilaisia. Vuosittain heitä on freelancer-sopimuksella noin 130. Talon arjen toimivuudesta eli lähinnä rahoituksen hankkimisesta vastaa yhdeksän henkilön kehitystiimi. Nuoria talossa opiskelee vuosittain noin 3000. Laatua tarkkaillaan myös oppimistavoitteiden osalta. Koululaistyöpajoissa on koulujen omat tavoitteet, mutta muullekin työpajatoiminnalle asetetaan perustavoitteet. Tavoitteiden kanssa on kuitenkin oltava varovaisia, etteivät ne ala liikaa ohjata toimintaan hakeutuvia nuoria. Toiminnan saavutettavuus on ykköstavoite, mutta jokaisen täytyy kyetä perustavoitteisiin taiteellisesta lahjakkuudesta tai taustasta huolimatta.

Opintomatkan yksi tavoite oli selvittää, miten Lontoossa soveltavan taiteen toimintaa rahoitetaan. Roundhousen kohdalla rahoitus tulee monesta eri lähteestä. Roundhousen taustalla olevat säätiöt ja rahastot rahoittavat ns. yleiskulut. Erilaiset järjestöt tukevat projektikohtaisia kuluja. Yksittäiset ihmiset voivat liittyä Roundhousen jäseneksi ja lahjoittaa rahaa toimintaan. Lisäksi on tapauskohtaisesti gaalatapahtumia, eri toimijoiden haastamista mukaan toimintaan, sponsori- ja pääsylipputuloja. Roundhouse on mukana myös useammassa kansainvälisessä Erasmus-rahoitteisessa hankkeessa. Myös pyöreänmuotoista rakennusta ja sen eri tiloja vuokrataan.

Sanna Pekkinen, aluekoordinaattori Jyväskylästä

Lobbausta ja tilastointia: Tapaus Creative Futures

Ajatus osallistavan taiteen välittämisestä ja välitystoimistotoiminnasta on virinnyt samanaikaisesti monessa mielessä ja maassa. Hvvt:n benchmark-matkat ovat osoittaneet tarpeiden yhteneväisyyden eri puolilla Eurooppaa; Hyvinvoinnin ja soveltavuuden rajapinnoilla työskentelevät taiteilijat tarvitsevat tahoja, jotka auttavat heitä saavuttamaan oikeat kohderyhmät ja kehittämään tuotteita sekä toimivat välimiehinä tarpeiden kartoituksessa ja niihin vastaamisessa.

Yksi esimerkki tällaisesta toimijasta löytyy Englannista. Creative Futures on Lontoossa toimiva järjestö, jonka unelmat ja tavoitteet ovat monilta osin hyvin yhteneväisiä Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen kehittämistyön kanssa. Tapasin Creative Futuresin luovan johtajan Julian Knightin Lontoon Queen’s Parkissa. CF:n toimitilat sijaitsevat keskellä aktiivista lähiötä toimintakeskuksessa, jossa kohtaaminen ja ydinkohderyhmät ovat käden ulottuvissa, vaikka toimintaa järjestetään myös eri puolilla Lontoota. Toiminnan peruslähtökohtana on taiteen hyödyntäminen lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä. Tämän hetkinen fokus on varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Creative Futures on kohdentanut toimintansa tarvelähtöisesti – yhteisöstä nousee esiin impulsseja, joihin pyritään tarttumaan ja vaikuttamaan. Sisältöjä ei lähdetä kehittämään ilman selkeää signaalia ongelmasta, johon vastata. CF pitää yllä taiteilijarekisteriä, josta työhön valitaan sopivat taiteilijat. Tarvelähtöisyys mahdollistaa kohdennetun rahoituksen hakemisen samojen aihealueiden parissa toimivien säätiöiden parista. Rahoituksen hakeminen on tässä mielessä helppoa, mutta toisaalta sitoo toiminnan varsin yksioikoisesti rahoittajan päämääriin. Esimerkkinä tällaisesta yhteistyöstä Julian Knight esittelee paikallisen varhaiskasvatuksen kanssa toteutetun hankkeen, jossa pyrittiin edistämään puhevaikeuksia omaavien lasten valmiuksia koulun aloittamiseen. Hankkeessa oli mukana puheterapeutteja ja musiikin avulla lapsia aktivoivia taiteilijoita. Rahoitus saatiin varsin kivuttomasti, sillä toiminnalle oli selkeä tarve ja kyseinen teema oli jo valmiiksi tiettyjen säätiöiden intresseissä.

Kaikkiin toimintoihin liitetään vankka tutkimuksellinen osuus ja raportointi. Julianin mukaan tarkat tilastot ja raportit toiminnasta sekä tuloksista helpottavat varainkeruuta ja ovat kaiken lähtökohta. Ilman selkeää ja järjestelmällistä osoitusta tuloksista, vaikuttavuudesta ja muutoksista ei rahoitustakaan tule. Tulevaisuuden strategiana CF:llä on lobbaamalla sitoa järjestön toiminta niin vahvasti samojen teemojen parissa toimivien rahastojen toimintaan, että Creative Futures olisi automaattinen valinta toimintojen toteuttajaksi. Creative Futures uskoon hyvien näyttöjen avaavan portteja ja saavan aikaan sen, mitä ankarakaan lobbaus ei tuo. Tällä hetkellä järjestön toiminta rahoitetaan 60-70% säätiöiden avustuksilla, loput tuloista tulee myyntityöstä kouluihin. Tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa puolet tuloista on myyntituloa. Toiminnan kasvaessa malli laajennetaan eri puolille Englantia, ja taiteilijoille annetaan mahdollisuus toimia Creative Futuresin brändin alla erillistä korvausta vastaan.

Jotain tuttua ja jotakin uutta. Suomalaisille taidealan toimijoille seuranta ja raportointi ei useinkaan ole osa perustoimintaa. Asia vaatii kuitenkin suhtautumisen muutosta ja erilaisia työkaluja, jotta välittäminen olisi entistä vahvemmin perusteltavissa konkreettisilla näytöillä. Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen sisällä on jo kehitetty yksi mittaamistyökalu, josta kerromme myöhemmin lisää. Myös mahdollisuuksia linkkiytyä säätiöiden ja rahoittajien kylkeen tutkitaan. Brändin on oltava kirkas ja tunnettu ollakseen uskottava ja selkeä valinta kumppaniksi. Jotta Hvvt:n toiminta olisi kestävällä pohjalla, on rahoituksen prosenttiosuuksien oltava sellaisia, että ne eivät lepää julkisten avustusten pohjalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tehokasta myyntityötä ja rahoitusosaamista. Kulttuurituottajan työtä.

Benny Majabacka,

Hyvinvoinnin välitystoimiston projektipäällikkö

Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtori

Miten rahoittajat löytävät soveltavan taiteen tukemisen mahdollisuudet?

Rahoituksen ja ansaintalogiikan miettiminen on haaste hyvinvointipalveluiden osana toimiville soveltavan taiteen palveluntarjoajille. Uusia avauksia kaivattaisiin. Miltä tuntuisi esimerkiksi, jos rahoituksen saisikin lainana, jonka takaisinmaksu tarkoittaisi osoitettavissa olevia yhteisöllisiä hyvinvointivaikutuksia? Entä jos rahoittajat voisivat ottaa yhteyttä valmiiseen palveluun, joka räätälöisi heille sopivat kohteet ja rahoituksenjakomallit?

Hyvinvoinnin välitystoimisto vieraili kesäkuussa 2016 tutkimassa, miten ansaintalogiikkaa on järjestetty Iso-Britanniassa. Yksi kiinnostava toimija on Nesta-organisaatio, joka tuo yhteen rahoitusta hakevia toimijoita, tutkijoita sekä rahoittajia ja sijoittajia. http://www.nesta.org.uk/ Se on kehittänyt uusia toimintatapoja, joiden avulla innovatiiviselle ja hyvinvointia luovalle toiminnalle löytyy rahoitusta ja toisaalta rahoittajat, esimerkiksi säätiöt, löytävät arvoihinsa ja tavoitteisiin sopivia kohteita. Yksi yhteistyötaho on Arts Council England, mitä meillä vastaisi Taiteen edistämiskeskus.

Nesta on luonut toimintamalleja eri rahoitusmuodoille, kuten apurahoille, sijoituksille ja palkinnoille (grant funding, direct investment, challenge prize). Ideana on toimia välittävänä ja kokoavana organisaationa tekijöiden ja rahoittajien välillä siten, että tuloksista saadaan luotettavaa tutkimustietoa. Rahoituksen myöntäminen on aina vastikkeellista eli edellyttää, että toiminnasta saadaan mitattavia tuloksia. Nesta tarjoaa apua siihen, millä tavoin vaadittavaa tutkimustietoa tuotetaan. Toiminnalta edellytetään siis osoitettavissa olevia vaikutuksia ja vaikuttavuutta ja tuetaan siinä, että tätä tietoa osataan kerätä.

Yksi Nesta:n alaisuudessa toimivista tahoista on Arts Impact Fund http://www.nesta.org.uk/project/arts-impact-fund, joka jakaa rahoitusta taidetoimijoille vastikkeellisesti. Rahoitusta saavilta taideorganisaatioita lainoitetaan vastikkeellisesti ja heidän on osoitettava, että toiminta on taiteellisesti korkealaatuista ja sillä positiivisia vaikutuksia yhteiskunnallisesti. Taidetoimijat suunnittelevat etukäteen, miten tulevat maksamaan saamansa lainan takaisin. Lainasummat liikkuvat 150 tuhannesta 600 tuhanteen puntaan.

Olisimmeko Suomessa valmiita tällaiseen vastikkeelliseen rahoitusmalliin? Ainakin on luultavaa, että rahoittajia voisi löytyä aiempaa helpommin esimerkiksi yritysmaailmasta, jos tarjolla olisi palvelu, joka etsisi rahoituskohteet ja muotoilisi valmiin paketin rahoittajalle niin, että myös sijoituksen tuloksista saataisiin selkeät näytöt. Taidetoimijat huokaisivat varmaan hekin helpotuksesta, jos vaikutusten mittaamiseen saisi tukea ja työkaluja. Ehkä näihin tarpeisiin voisi tulevaisuudessa vastata toimija nimeltä Hyvinvoinnin välitystoimisto.