Kesäkuisena päivänä iisalmelaisen palvelutalon sokkeloinen piha kaikuu tyhjyyttään. Kiuruveteläinen kuvataiteilija-artesaani Leena Mulari näyttää tietä; hän ei ole paikalla ensimmäistä kertaa. Lähestyessämme sisäänkäyntiä huomaan kuin huomaankin pihakeinussa vanhan naisen. Hän huikkaa iloiset päiväät Leenalle ja kertoo, ettei kuulu kertakaikkiaan mitään uutta sitten viimenäkemän. “Mutta nyt sinä tulit taas.”
Sisällä lounas on juuri päättynyt. Osa asukkaista on kokoontunut odottamaan oleskelutilaan. Pari hoitajaa lähtee kutsumaan paikalle muita osallistujia. Leena aloittaa verkkaisen jutustelun asukkaiden kanssa jo ennen kuin on saanut eteisessä kengät pois jalastaan. Samaan hengenvetoon hän kuiskaa, että jokaisen asukkaan kanssa on erikseen tehty sinunkaupat. Tämä on taiteilijan viides kerta tässä palvelutalossa. Hän on kiertänyt helmikuusta saakka viiden yläsavolaisen kunnan alueella vetämässä palvelutaloissa asuville ikäihmisille luovia työpajoja. Leena on Ylä-Savon aluetaiteilija, jonka työnkuvaan kuuluu koordinoida Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kulttuurisen vanhustyön hanketta. Leena on hankkeen ainoa toimihenkilö, samanaikaisesti taiteilija, markkinointivastaava ja hallintopäällikkö.
Leena on ikäihmisten seurassa kuin kotonaan. Hän muistaa kaikkien osallistujien nimet ja kyselee näiden kuulumisia asukkaiden omalla kotimurteella. Samalla hän valmistelee taidetyöpajaa – tänään viimeistellään edellisellä kerralla aloitetut korut ja maalataan kortteja. Paikalla on kymmenkunta asukasta. Heistä osa istuu hiljaa paikallaan, osa juttelee iloisesti. Jää hiljaistenkin välillä murtuu vanhojen laulujen mukana.
Hoitajat seuraavat työpajan kulkua hetken aikaa syrjemmältä, sitten he katoavat yksi toisensa jälkeen hoitamaan varsinaisia työtehtäviään. Keskustelen parin hoitajan kanssa työpajan jälkeen ja kuulen, että Leenan tulo on hyvin tervetullutta vaihtelua asukkaiden päiväohjelmaan. Luovaan toimintaan ei normaalisti jää resursseja eikä henkilökunnalla riitä sellaiseen omien sanojensa mukaan osaaminenkaan. He selvästi suhtautuvat taiteilijan toimintaan Taiteellisena Toimintana, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Taiteilija itse on toista mieltä; hän haluaisi mukaan asukkaat, hoitajat ja omaiset. Oman näkemyksensä mukaan hän tekee asukkaiden kanssa hyvinkin arkisia asioita: laulaa tuttuja lauluja, puuhastelee ja jutustelee. Toki työpajoihin kuuluu muun muassa maalausta ja kankaan värjäystä mutta tärkeintä on hänen mielestään mielekäs yhdessä tekeminen, ei erikoisten tekniikoiden hallitseminen. Jään siihen käsitykseen, että Leenan ammatti-identiteetti on hieman erilainen täällä kuin kotiateljeessa.
Työpajaan osallistuvat asukkaat kiittelevät yksi toisensa jälkeen Leenan läsnäoloa. Juuri kukaan ei omasta mielestään osaa maalata eikä ylipäänsä tehdä mitään taiteellista (Leenan mielestä vaatimattomuus kuvastaa erityisen hyvin juuri tämän ikäluokan ihmisiä) mutta he selvästi nauttivat. Oma onnistuminen työpajatoiminnassa hämmästyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Leena jakaa asukkaille heidän tekemänsä kortit ja huoneessa kaikuvat ihastuneet ja yllättyneetkin kommentit. Minäkö tein tämmösen? Kyllä miun poika yllättyy ku tuon näkkee! Minähän ossoon!
Ihan kaikki eivät intoile. Leena ei hätkähdä, vaikka osa ikäihmisistä sanoo suoraan, ettei kiinnosta tai väsyttää. Hän sanoo vuosikymmenten kokemuksen luovasta työstä valmistaneen erilaisten tilanteiden kohtaamiseen ja soveltamiseen. Tilanteet muuttuvat tässä ympäristössä usein lennosta. Sen sijaan hoitajakokemusta Leenalla ei ole. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa semmoista olisi varsinaisesti tarvittu. Hän kuitenkin heittää ilmaan puolivakavan toivomuksen hoitajatyöparista; hän perustelee toivomuksensa kuitenkin ikäihmisten terveysuhkien sijaan toiveena, että luovaa toimintaa saataisi juurrutettua syvemmin palvelutalojen arkeen jos hoitajat saisi osallistettua mukaan toimintaan.
Työpajan jälkeen jään pohtimaan taiteilijan identiteettiä taiteelle “vieraassa” ympäristössä ja henkilökunnan rooleja näissä työpajatilanteissa. Iisalmelaisen palvelutalon asukkaat sen sijaan pyytävät hoitajia postittamaan maalatut kortit pojille ja tyttärille. He, jotka muistavat, kenties hyräilevät äsken laulettuja lauluja. Loppupäiväksi on saatu hieman erilaista energiaa.
Kirjoittaja on kulttuurituotannon aikuisopiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjoituksen lähteenä on käytetty lähteenä aluetaiteilija Leena Mularin haastattelua ja ko. työpajan havainnointimuistiinpanoja.
Mira Mykkänen
HUMAK / Kulttuurituotanto
Taiteen soveltava käyttö
Syksy 2015
