Aidosti tarvelähtöistä kehittämistä alusta loppuun

Taide ja kulttuuri pysyväksi osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia

Taidelähtöisiä palveluita on viety sosiaali- ja terveysalalle jo vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä. Asiaa on tutkittu paljon ja kokemusten tueksi on saatu myös kliinistä näyttöä (lisää tietoa mm. täältä ArtsEqualin katsaus), jonka mukaan taide ja kulttuuri voivat mm. nopeuttaa paranemisprosessia sekä parantaa elämänlaatua eli toisin sanoen viemällä taidetta ja kulttuuria ulos perinteisistä ympyröistä voidaan edistää terveyttä.

Miksi sitten tämän kaltaista terveyttä edistävää toimintaa ei hyödynnetä laajemmin ja useimmiten toiminta jää kertaluonteiseksi? Tutkimuksissa ja kokemuksissa on saatu selkeää näyttöä myös taloudellisista eduista, joten tuntuu hullulta, etteivät taide ja kulttuuri ole jo pysyvä osa sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi taide- ja kulttuurikentällä on paljon toimijoita, joita kiinnostaa osallistavien taidepalveluiden tuottaminen, mutta väyliä asiakkaiden löytämiseksi ei meinaa löytyä. Toisaalta sote-ammattilaiset kaipaavat uudenlaisia lähestymistapoja asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta he eivät tunne taide- ja kulttuurikenttää tai sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Hyvinvoinnin välitystoimiston ensi askeleet

Näihin kysymyksiin tai haasteisiin alkoi Humanistinen ammattikorkeakoulu hakemaan ratkaisumahdollisuuksia yhdessä muutaman muun toimijan kanssa keväällä 2015. Syntyi hankehakemus ja Hyvinvoinnin välitystoimisto sai alkunsa. Robinia mukaillen puuttuvaksi palaseksi todettiin ainakin kulttuurituottajaosaaminen – liima, joka liittää yhteen eri toimialat ja pyrkii rajapintatyöskentelystä liitospintatyöskentelyyn. Toiseksi merkittäväksi tekijäksi todettiin moniammatillinen työskentely. Aiemmin taidetta ja kulttuuria on viety sote-sektorille taiteilijavetoisesti. Me Hyvinvoinnin välitystoimistossa uskomme, että pysyviin tuloksiin päästään tuomalla kehittämistyöhön osaamista niin tuottaja-, taiteilija- kuin sote-sektoreilta. Sen lisäksi, että moniammatillisuus on tiivis osa välitystoiminnan rakentamista, on se otettu myös osaksi itse palvelutuotteiden kehittämistä.

Oppia taidepalveluiden välitykseen on haettu mm. New Yorkista. Kuvassa vasemmalta Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtaja Kaarina Gould, Humakin Oona Tikkaoja ja Minna Taipale, Saimaan ammattikorkeakoulusta Outi Peippo sekä Humakista Sanna Pekkinen.

Yhteistyöllä haluttuun lopputulokseen

Olemme saaneet huomata, että oivalluksemme eivät ole menneet tyystin harhaan. Hyvinvoinnin välitystoimiston perässä on syntynyt useita kehittämishankkeita, jotka pohtivat taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusmahdollisuuksia eri näkökulmista. Lisäksi hallitusohjelmassa näiden vaikutusten edistäminen on omana kohtanaan. Asiaa viedään eteenpäin nyt siis monen tahon voimin, mutta työ vie silti aikaa ja resursseja. Oman näkemykseni mukaan olennaisinta olisi nyt kristallisoida yhteiset tavoitteet sekä päämäärät ja alkaa pyrkimään niitä kohti aidosti yhdessä. Kaikille riittää varmasti työsarkaa, mutta kehittämisresurssit ovat rajallisia. Siksi on erityisen tärkeää, että työ etenee yhtenä rintamana, jotta pystymme varmasti palvelemaan kentän tarpeita niin taide- ja kulttuurikentän kuin sosiaali- ja terveyssektorin näkökulmista.

Odotuksista tuloksiin

Odotukset Hyvinvoinnin välitystoimistoa kohtaan ovat suuret. Kuinka saamme vietyä työmme maaliin kunnialla? Olemme oppineet todella paljon ja uskon, että työllämme on ollut merkitystä kentän kehittymiseen. Kehittämistyön viimeiset kuukaudet ovat alkamassa ja sen ajan käytämme tulosten juurruttamiseen ja jatkojalostamiseen yhdessä kentän toimijoiden kanssa. Koska olemme alusta saakka pyrkineet parhaamme mukaan kuulemaan kentän ääntä, haluamme jatkaa sillä tiellä loppuun asti. Yli 15 vuoden kehittämistyökokemuksella uskallan sanoa, ettei hienoimmista hienoinkaan idea jää elämään, jollei sitä saada osaksi olemassa olevaa toimintaa. Tästä syystä haemmekin nyt mukaan alueellisia toimijoita (linkki hakuun) ja kuluvan elokuun aikana aukeaa haku myös valtakunnalliselle brändiluotsille. Hyvinvoinnin välitystoimiston alkusoinnut on nyt soitettu, koko biisin soittamiseen tarvitaan mukaan koko toimijakenttä!

Robinin tahdissa leppoisaa loppukesää toivottaen,

Minna Taipale
Asiantuntija
Hyvinvoinnin välitystoimiston aluekoordinaattori

Jaettua osaamista ja osallistavan taiteen sote-palvelukonsepteja

Hyvinvoinnin välitystoimistossa odotukset olivat korkealla, kun uudet ammattilaiset aloittivat syksyllä 2017 toisen kierroksen valmennuksen, jonka aikana eri alojen taidetta hyödyntäviä konsepteja sosiaali- ja terveysalalle tultaisiin luomaan.

Valmennukseen valituilla oli jo kokemusta ja koulutus, oma ammatti-identiteetti. Heillä oli käsitys itsestään: kuka minä olen taitelijana, tuottajana ja sote-ammattilaisena. Valmennusjakso toi yhteen monenlaisia ammattilaisia, joita yhdisti halu kehittää yhdessä omaa osaamista ja luoda osallistavan taiteen palvelutuotteita sosiaali- ja terveysalalle.

Tiimit muodostettiin syksyllä valmennuksen alkumetreillä. Tällöin osallistujat joutuivat myös pohtimaan omaa rooliaan ryhmän jäsenenä. Uudella kentällä itsestäänselvyyksiä ei ole paljon. Myöskään taitelijan, tuottajan ja sosiaali- ja terveysalan rooleihin ei ole valmiita käsikirjoituksia, vaikka joitain kiinnostavia esimerkkejä jo löytyykin. Samalla ryhmässä peilatuksi tulivat kunkin käsitykset ja oma suhde taiteeseen, taiteen soveltamiseen ja hoitoalaan.

Tiimit myös määrittelivät ryhmänä potentiaalisen asiakkaan. Kuka asiakkaamme on? Millainen yksilö, yhteisö tai organisaatio on saatava asiakkaaksi tai palveluidemme käyttäjäksi? Millaisiin tarpeisiin vastaamme? Mitä arvoa me lupaamme ja tarjoamme? Millaista toimintaa ja merkityksiä tarjoamme? Mihin hintaan ja millaisella ansaintalogiikalla? Yhdessä kuviteltu asiakas ja siihen liittyvät kokemuksiin perustuvat oletukset ohjasivat suunnittelua. Myös testattu tieto ohjasi kehittämistä. Tiimit tähtäsivät määrätietoisesti kokeiluihin ja asiakasreferensseihin.

Itse tiimien luomat konseptit ylittivät odotukset. Valmennusjakson aikana ryhmät loivat ajatuksen siitä, keitä he ovat yhdessä: osallistavan taiteen sote-palveluiden uranuurtajia, konseptin kehittäjiä. Jaetulla tiedolla oli arvoa. Kullakin ryhmällä muodostui ainutlaatuinen lähestymistapa arvon luomiseen sote-asiakkaalle taidetta hyödyntämällä. Kaikilla niistä on liiketoimintapotentiaalia. Valmennusjakson loppu on vasta alkua, jos konsepteja ajavat sitoutuneet yksilöt tai tiimit.

Heidi Myyryläinen
Projektipäällikkö
Saimaan ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja toimi valmentajana Lappeenranna Tatu ja Sote- täydennyskoulutuksessa sekä on osa Etelä-Karjalan asiantuntijaryhmän jäsen

Osasin!

Kun kaksi teatteri-ilmaisun ohjaajaa lähti vankilaan…

Kävelimme tammikuussa lumisena päivänä Kuopion vankilan parkkipaikalle. Emme tarkalleen tienneet, mihin meidän piti mennä, mutta vankilan apulaisjohtaja oli nähnyt tulomme valvontakameroiden kautta ja tuli vastaan. Palaverissa esittelimme ideaamme draamatyöpajoista, jonka jälkeen sovimme pilottityöpajat vankilan suljetulle puolelle. Kävimme myös tutustumassa vankilan tiloihin. Tuntui melkein epätodelliselta, miten helposti kaikki kävi. Olimme puhuneet asiasta syksystä asti ja nyt suunnitelmamme toteutuisi.

Sanna – Kun kävelimme poispäin vankilalta kohti rautatieasemaa, tunsin ylpeyttä: olimmehan pääsemässä toteuttamaan ammatillisesti todella mielenkiintoista projektia. Ympäristö oli suhtautunut vaihtelevasti aikeeseemme mennä työskentelemään vankilaan, joten olin iloinen myös siitä, ettemme antaneet toisten ennakkoluulojen vaikuttaa päätöksiimme.

Maria – Olimme ennen vuodenvaihdetta lähestyneet vankilaa sähköpostitse ja esitelleet työpajaideaamme yhteistyön toivossa. Emme olleet saaneet vastauksia, ja minä olin jo lähes valmis luopumaan ajatuksesta työskennellä vankilassa. Onneksi Sanna tahtoi ottaa uudelleen yhteyttä vankiloihin. Kävi ilmi, että viesti oli mennyt osoitteeseen, joka ei ollut enää voimassa. Yhteyden synnyttyä Kuopiossa oltiin kiinnostuneita projektistamme. Ideamme ei siis ollutkaan huono!

Yhdessä uuden edessä

Maaliskuussa koitti pilotin vuoro. Se toteutui kahtena peräkkäisenä aamupäivänä. Kumpanakin päivänä työskentelyyn oli varattu tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Olimme hyvissä ajoin vankilalla, jotta olisi aikaa järjestellä liikuntasali valmiiksi ensimmäiseen työpajaan. Liikuntasali oli vankilan muiden tilojen tapaan lukittu, eikä sen yhteydessä ollut vessaa. Kun meidän ohjaajien oli ennen pajaa päästävä vielä kerran “jännäpissille”, jouduimme turvautumaan mukanamme olleen vankilan opinto-ohjaajan ovenavausapuun.

Sanna – Jännitin etukäteen aika paljonkin, mutta jännitän aina uusissa työtilanteissa. Mietin, miten suunnitelmamme toimii, lähteekö ryhmä ollenkaan mukaan harjoitteisiin.

Maria – Jälkikäteen kuulimme osallistujilta, että heitäkin oli jännittänyt se, mitä me ajattelemme heistä. Kaikki kuusi osallistujaa lähtivät mukaan kaikkiin harjoitteisiimme, mistä olen iloinen ja kiitollinen. Tuli tunne, että me kaikki – osallistujat ja ohjaajat – olimme yhdessä kokeilemassa jotain uutta. Jokainen omalla toiminnallaan mahdollisti työpajojen onnistumisen. Ehkäpä osaltaan juuri näistä kokemuksista kehittyi työpajapalvelulle antamamme nimi: Osasin.

Työparityöskentelyllä työhyvinvointiin

Koko pilotin ajan tuntui luontevalta työskennellä toisen ohjaajan kanssa. Olimme jakaneet harjoitteiden vetovastuut siten, että kun toinen ohjeisti ja ohjasi, toinen teki esimerkiksi muistiinpanoja tai valmisteli seuraavaa vaihetta. Tämän ansiosta harjoitteesta toiseen siirryttiin jouhevasti. Ensimmäisenä pajapäivänä ehdimme käydä suunnittelemamme harjoitteet läpi puolet nopeammin kuin minkä olimme arvioineet niiden kestoksi. Tässä tilanteessa tuntui hyvältä, että oli mahdollista neuvotella parin kanssa siitä, miten työskentelyä jatketaan.

SannaToivoisin, että minun olisi jatkossakin mahdollista työskennellä työparin kanssa, se antaa paljon mahdollisuuksia työhön. Meillä oli Marian kanssa erilaiset ohjaustyylit, jotka mielestäni täydensivät hyvin toisiaan. Tuntui, että opin lisää itsestäni ohjaajana, kun seurasin Marian ohjaamista.

MariaParin kanssa ohjaaminen vaatii enemmän suunnittelutyötä verrattuna yksin ohjaamiseen. Parityöskentelyn parhaita puolia on se, että työtilanteessa syntyneitä kokemuksia ja ajatuksia on mahdollista jälkikäteen purkaa toisen kanssa. Erilaiset toimintatyylit synnyttävät monipuolisen kokonaisuuden. Pelkäänpä kuitenkin, että kahden ulkopuolelta tulevan ohjaajan palkkaaminen on monille paikoille liian kallista. Olisikohan mahdollista kokeilla sellaista parityöskentelyä, jossa toinen ohjaaja olisi talon omaa henkilökuntaa ja toinen ulkopuolelta? Tämä tosin vaatisi resursseja suunnitella työpajoja yhdessä.

SannaTässä, kuten kaikessa työssä, nousee esiin kysymys, kuka maksaa ja paljonko ollaan valmiita maksamaan. On harmillista, että se tuntuu olevan lopullinen kriteeri kaikelle. Hyvin toimiva työpari on arvokas asia, kun mennään tilanteisiin, joihin ei ole ennen menty. Yhdessä on turvallisempi lähteä kokeilemaan uusia asioita ja jakaa kokemuksia. Miten luoda sellaiset työskentelypuitteet itselleen teatterialan freelancerina, että pystyy pitämään huolta omasta työhyvinvoinnistaan? Työparin kanssa työskentely on yksi vastaus tähän.

Sanna Niemi, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), tanssin ja somatiikan koulutus

Maria Korkatti, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), sosionomi (AMK)

Tatu&Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -kouluttautujat