Lobbausta ja tilastointia: Tapaus Creative Futures

Ajatus osallistavan taiteen välittämisestä ja välitystoimistotoiminnasta on virinnyt samanaikaisesti monessa mielessä ja maassa. Hvvt:n benchmark-matkat ovat osoittaneet tarpeiden yhteneväisyyden eri puolilla Eurooppaa; Hyvinvoinnin ja soveltavuuden rajapinnoilla työskentelevät taiteilijat tarvitsevat tahoja, jotka auttavat heitä saavuttamaan oikeat kohderyhmät ja kehittämään tuotteita sekä toimivat välimiehinä tarpeiden kartoituksessa ja niihin vastaamisessa.

Yksi esimerkki tällaisesta toimijasta löytyy Englannista. Creative Futures on Lontoossa toimiva järjestö, jonka unelmat ja tavoitteet ovat monilta osin hyvin yhteneväisiä Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen kehittämistyön kanssa. Tapasin Creative Futuresin luovan johtajan Julian Knightin Lontoon Queen’s Parkissa. CF:n toimitilat sijaitsevat keskellä aktiivista lähiötä toimintakeskuksessa, jossa kohtaaminen ja ydinkohderyhmät ovat käden ulottuvissa, vaikka toimintaa järjestetään myös eri puolilla Lontoota. Toiminnan peruslähtökohtana on taiteen hyödyntäminen lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä. Tämän hetkinen fokus on varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Creative Futures on kohdentanut toimintansa tarvelähtöisesti – yhteisöstä nousee esiin impulsseja, joihin pyritään tarttumaan ja vaikuttamaan. Sisältöjä ei lähdetä kehittämään ilman selkeää signaalia ongelmasta, johon vastata. CF pitää yllä taiteilijarekisteriä, josta työhön valitaan sopivat taiteilijat. Tarvelähtöisyys mahdollistaa kohdennetun rahoituksen hakemisen samojen aihealueiden parissa toimivien säätiöiden parista. Rahoituksen hakeminen on tässä mielessä helppoa, mutta toisaalta sitoo toiminnan varsin yksioikoisesti rahoittajan päämääriin. Esimerkkinä tällaisesta yhteistyöstä Julian Knight esittelee paikallisen varhaiskasvatuksen kanssa toteutetun hankkeen, jossa pyrittiin edistämään puhevaikeuksia omaavien lasten valmiuksia koulun aloittamiseen. Hankkeessa oli mukana puheterapeutteja ja musiikin avulla lapsia aktivoivia taiteilijoita. Rahoitus saatiin varsin kivuttomasti, sillä toiminnalle oli selkeä tarve ja kyseinen teema oli jo valmiiksi tiettyjen säätiöiden intresseissä.

Kaikkiin toimintoihin liitetään vankka tutkimuksellinen osuus ja raportointi. Julianin mukaan tarkat tilastot ja raportit toiminnasta sekä tuloksista helpottavat varainkeruuta ja ovat kaiken lähtökohta. Ilman selkeää ja järjestelmällistä osoitusta tuloksista, vaikuttavuudesta ja muutoksista ei rahoitustakaan tule. Tulevaisuuden strategiana CF:llä on lobbaamalla sitoa järjestön toiminta niin vahvasti samojen teemojen parissa toimivien rahastojen toimintaan, että Creative Futures olisi automaattinen valinta toimintojen toteuttajaksi. Creative Futures uskoon hyvien näyttöjen avaavan portteja ja saavan aikaan sen, mitä ankarakaan lobbaus ei tuo. Tällä hetkellä järjestön toiminta rahoitetaan 60-70% säätiöiden avustuksilla, loput tuloista tulee myyntityöstä kouluihin. Tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa puolet tuloista on myyntituloa. Toiminnan kasvaessa malli laajennetaan eri puolille Englantia, ja taiteilijoille annetaan mahdollisuus toimia Creative Futuresin brändin alla erillistä korvausta vastaan.

Jotain tuttua ja jotakin uutta. Suomalaisille taidealan toimijoille seuranta ja raportointi ei useinkaan ole osa perustoimintaa. Asia vaatii kuitenkin suhtautumisen muutosta ja erilaisia työkaluja, jotta välittäminen olisi entistä vahvemmin perusteltavissa konkreettisilla näytöillä. Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen sisällä on jo kehitetty yksi mittaamistyökalu, josta kerromme myöhemmin lisää. Myös mahdollisuuksia linkkiytyä säätiöiden ja rahoittajien kylkeen tutkitaan. Brändin on oltava kirkas ja tunnettu ollakseen uskottava ja selkeä valinta kumppaniksi. Jotta Hvvt:n toiminta olisi kestävällä pohjalla, on rahoituksen prosenttiosuuksien oltava sellaisia, että ne eivät lepää julkisten avustusten pohjalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tehokasta myyntityötä ja rahoitusosaamista. Kulttuurituottajan työtä.

Benny Majabacka,

Hyvinvoinnin välitystoimiston projektipäällikkö

Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtori

Miten rahoittajat löytävät soveltavan taiteen tukemisen mahdollisuudet?

Rahoituksen ja ansaintalogiikan miettiminen on haaste hyvinvointipalveluiden osana toimiville soveltavan taiteen palveluntarjoajille. Uusia avauksia kaivattaisiin. Miltä tuntuisi esimerkiksi, jos rahoituksen saisikin lainana, jonka takaisinmaksu tarkoittaisi osoitettavissa olevia yhteisöllisiä hyvinvointivaikutuksia? Entä jos rahoittajat voisivat ottaa yhteyttä valmiiseen palveluun, joka räätälöisi heille sopivat kohteet ja rahoituksenjakomallit?

Hyvinvoinnin välitystoimisto vieraili kesäkuussa 2016 tutkimassa, miten ansaintalogiikkaa on järjestetty Iso-Britanniassa. Yksi kiinnostava toimija on Nesta-organisaatio, joka tuo yhteen rahoitusta hakevia toimijoita, tutkijoita sekä rahoittajia ja sijoittajia. http://www.nesta.org.uk/ Se on kehittänyt uusia toimintatapoja, joiden avulla innovatiiviselle ja hyvinvointia luovalle toiminnalle löytyy rahoitusta ja toisaalta rahoittajat, esimerkiksi säätiöt, löytävät arvoihinsa ja tavoitteisiin sopivia kohteita. Yksi yhteistyötaho on Arts Council England, mitä meillä vastaisi Taiteen edistämiskeskus.

Nesta on luonut toimintamalleja eri rahoitusmuodoille, kuten apurahoille, sijoituksille ja palkinnoille (grant funding, direct investment, challenge prize).  Ideana on toimia välittävänä ja kokoavana organisaationa tekijöiden ja rahoittajien välillä siten, että tuloksista saadaan luotettavaa tutkimustietoa. Rahoituksen myöntäminen on aina vastikkeellista eli edellyttää, että toiminnasta saadaan mitattavia tuloksia. Nesta tarjoaa apua siihen, millä tavoin vaadittavaa tutkimustietoa tuotetaan. Toiminnalta edellytetään siis osoitettavissa olevia vaikutuksia ja vaikuttavuutta ja tuetaan siinä, että tätä tietoa osataan kerätä.

Yksi Nesta:n alaisuudessa toimivista tahoista on Arts Impact Fund http://www.nesta.org.uk/project/arts-impact-fund, joka jakaa rahoitusta taidetoimijoille vastikkeellisesti. Rahoitusta saavilta taideorganisaatioita lainoitetaan vastikkeellisesti ja heidän on osoitettava, että toiminta on taiteellisesti korkealaatuista ja sillä positiivisia vaikutuksia yhteiskunnallisesti. Taidetoimijat suunnittelevat etukäteen, miten tulevat maksamaan saamansa lainan takaisin. Lainasummat liikkuvat 150 tuhannesta 600 tuhanteen puntaan.

Olisimmeko Suomessa valmiita tällaiseen vastikkeelliseen rahoitusmalliin? Ainakin on luultavaa, että rahoittajia voisi löytyä aiempaa helpommin esimerkiksi yritysmaailmasta, jos tarjolla olisi palvelu, joka etsisi rahoituskohteet ja muotoilisi valmiin paketin rahoittajalle niin, että myös sijoituksen tuloksista saataisiin selkeät näytöt. Taidetoimijat huokaisivat varmaan hekin helpotuksesta, jos vaikutusten mittaamiseen saisi tukea ja työkaluja. Ehkä näihin tarpeisiin voisi tulevaisuudessa vastata toimija nimeltä Hyvinvoinnin välitystoimisto.

Tarja Pääjoki

FT, taidekasvatuksen tutkija ja opettaja

Tarja Pääjoki työskentelee hankkeessa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen edustajana. Hänen erityisalojaan ovat lastenkulttuuri ja taidekasvatustoiminnan arviointi.

Osta ja tee hyvää!

Toisenlaista joulukortti -kampanja

Yksi Hyvinvoinnin välitystoimiston tärkeimmistä tavoitteista on kehittää taiteilijoille sekä taide ja sote-alojen rajapinnalle uusia ansaintalogiikoita.

Nyt Etelä-Karjalan alueella kokeillaan ensimmäistä kertaa Toisenlainen joulukortti -kampanjaa, jossa mm. yrityksillä, kuntaorganisaatioilla, kuntayhtymillä sekä yksityisillä ihmisillä on mahdollisuus ostaa paikallisten taiteen ja luovan alan ammattilaisten palveluita lahjoitettavaksi toisten iloksi sekä samalla tukea paikallista pienyrittäjyyttä ja järjestötoimintaa.

Unohda joulukortit, viinipullot ja juustotarjottimet!

Osta tänä vuonna toisenlainen joululahja ja lahjoita ammattilaisten tuottama taidehetki ikäihmisille, lapsille tai jollekin muulle haluamallesi kohderyhmälle.

Voit valita lahjaksi mm. personoidun runon, lyhytelokuvan, nukketeatteria tai kuvataiteita. Hyvinvoinnin välitystoimisto auttaa sinua valitsemaan palvelun tai tuotteen, joka lahjoitetaan yrityksen tai henkilön nimissä vastaanottajalle.

Mukana palveluita tuottamassa ovat mm. Nukketeatteri Karelus, Draamasaapas, kuvataiteilija Sara-Elina Rapo, taiteilija Minna Mänttäri, Taito Etelä-Karjala ry sekä artesaani ja taideterapeutti Anni Pellikka.

Lisätietoa mukana olevista palveluntuottajista ja lahjoituksen vastaanottajista www.hvvt.fi ja minna.taipale@humak.fi / p. 020 7621 373

Uudenlaisen avauksen toivotaan myös lisäävän tietoisuutta, että meiltä löytyy ammattitaitoisia tekijöitä ihan omasta maakunnasta!

 

Kampanja on mukana 1.11.2016 Osta miult! -tapahtumassa.

”Osta miult” -tapahtumassa esitellään paikallisten ammattilaisten laatutöitä yritysasiakkaille. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittelypisteiden kiertämiseen ja ennalta sovittuihin tapaamisiin pisteillä.

Mukana järjestelyissä Humanistinen ammattikorkeakoulu, Saimaan ammattikorkeakoulu ja Imatran Seudun Kehitysyhtiö oy.

Esillä seuraavat palvelujen/tuotteiden tarjoajat – taatusti paikallista!
Artemano Acoustics, www.artemanoacoustics.fi
Balabin ay., www.balabin.net
Draamasaapas, www.draamasaapas.fi
HitoHyvä, www.hitohyva.fi
Hyvinvoinnin välitystoimisto / Toisenlainen joululahja, www.hvvt.fi
Hyvinvoinnin Vuoksi, www.vuoksiwellness.com/
Karoliina Kynttilä, www.kynttila.fi
kuvataiteilija Jari Koskimäki
MielenMelodiat, www.mielenmelodiat.fi
Osuuskunta Vuoksen taitajat, https://vuoksentaitajat.wordpress.com/
kuvataiteilija Pirjo Tikkinen, www.pirjotikkinen.wordpress.com
Susannan työhuone, www.susannantyohuone.net
taideseppä Antti Nieminen, www.vaskitsa.com
Teija Rossi
kuvataiteilija Tuukka Teponoja, www.coroflot.com/tuuk42
Virkkukoukkunen, www.virkkukoukkunen.fi
SisustusFuksia, www.vihersisustajasi.fi

 

Lisätietoa Facebookissa!

 

Leppoisaa viikonloppua toivottaen,

Asiantuntija/ aluekoordinaattori Minna Taipale

 

Tarinakaruselli – soveltavan sanataiteen palvelukokonaisuus

Tarinakaruselli on syntynyt Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen ensimmäisessä valmennuksessa lukukautena 2015-2016. Nykyteknologian mahdollisuuksista ammentava soveltavan sanataiteen palvelukokonaisuus on luomus tiimiltä, johon kuuluvat sanataiteen opettaja Nea Kukkonen, vanhustyön ammattilainen, päiväkeskusohjaaja Minna Yli-Karjanmaa ja tuottaja Mervi Leivo. Tuotekehittelyn edetessä kohti mobiilipelimaailmaa tiimi totesi, että asiantuntijuutta kaivataan lisää. Pelillisyys tuotteessa lisääntyikin merkittävästi, kun mukaan saatiin media designer ja animaattori Mona Taponen. Myös Tarinakarusellin graafinen ilme syntyi huikealla tahdilla, kiitos graafikko Elina Penninkankaan.

Tarinakarusellin palvelukokonaisuuteen olennaisena osana kuuluu parhaillaan kehitettävä mobiilipeli, joka houkuttelee askel askeleelta luomaan sekä omia että yhteisiä tarinoita. Pilottivaiheessa tiimi on painottanut vanhustyön tarpeita ja testannut toimintaa onnistuneesti Jyväskylän Väinönkadun päiväkeskuksessa. Tarinakarusellin tavoitteena on lisätä laadukkaan taidetoiminnan saavutettavuutta ja taiteellisen ja leikillisen toiminnan siivittämänä madaltaa kynnystä hyödyntää nykyteknologiaa vanhustyössä. Sanataidepeli tarjoaa mainion mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen ja sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen tarinoita jakamalla ja niitä yhdessä luomalla.

Mobiilipelin lisäksi Tarinakarusellin palvelukokonaisuuteen kuuluvat koulutuspalvelut, sanataidepajat sekä sanataiteiluun innostavat Tarinakaruselli-kortit. Sanataidetyöskentelyn pyörteisiin onkin mahdollista päästä jo ennen mobiilisovelluksen valmistumista. Ammattilaisen ohjaamat Tarinakarusellin testiajo -sanataidepajat perustuvat mobiilipelin sisältöihin ja tarjoavat maistiaisia yhteisöllisestä tarinoinnista. Parhaillaan työstetään myös Tarinakaruselli- kortteja, jotka tarjoavat elämysmatkan sanataiteiluun. Karusellin kuljettajaksi -koulutuksessa taas perehdytetään eri alojen ammattilaisia soveltamaan Tarinakarusellin sanataidetyöskentelyä ja mobiilipeliä osana omaa asiakastyötään.

Villinä visiona sykkii ajatus saada Tarinakaruselli jokamiehen ja -naisen mobiililaitteeseen hyödyntämään odotusaikoja ja välitiloja. Yksityisen ja intiimin mobiilitodellisuuden avulla voidaan luoda uudenlaista, modernia yhteisöllisyyttä jakamalla tarinoita vastaavassa tilanteessa olevien kesken. Sanataide ja peli olisivat näin mukana elämän liikkeissä ja pysähdyspaikoissa, kuten terveysasemien odotustiloissa, lääkäriasemien auloissa ja työmatkaliikenteen solmukohdissa.

Tarinakaruselli on ensimmäinen osa pelisovelluskokonaisuutta, joka laajenee monitaiteiseksi sekä eri ikä- ja kohderyhmiä palvelevaksi ja yhdistäväksi tuoteperheeksi. Mobiilipelien ympärille kokoontuvat pääsevät tuottamaan taidetta omista lähtökohdistaan käsin, ammattitaitoisesti rakennettujen ja taidetyöskentelyn aloittamisen kynnystä madaltavien harjoitusten avulla. Pelit kannustavat luovuuteen ja taiteeseen, yhdistää huvin ja hyödyn. Omasta tarinasta tulee osa yhteisön kudelmaa, yhteistä kertomusta.

Syksyllä 2016 ennakkotilattavissa ovat jo Tarinakaruselli-pelikortit, joiden tilauslomake löytyy osoitteesta http://www.tarinakaruselli.fi/tilaa-tarinakaruselli-kortit/ Tarinakaruselli esittäytyy myös Kulttuurin yhdenvertaisuus -foorumilla, Helsingissä 2.11. yhteistyössä Käpyrinne ry:n kanssa. http://www.kulttuuriakaikille.fi/index.php?k=14980

Tarinakaruselli -tiimi

Mervi Leivo, Nea Kukkonen, Minna Yli-Karjanmaa ja Mona Taponen

Hyvinvointia voi välittää toimiston kautta

Matka osallistavan taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin maailmaan valmentajien näkökulmasta alan ammattilaisten seurassa on ollut mielenkiintoinen. Hankkeen yhtenä päämääränä on halu kehittää osallistavan taiteen tuotantoa ja markkinointia sekä koota ensimmäistä kertaa taiteilijat, tuottajat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhteiseen osaamis- ja innovaatioverkostoon, Hyvinvoinnin välitystoimistoon. Hanke alkoi keväällä 2015 ja päättyy 2017 vuoden lopussa. Hankkeen toiminnot sijoittuvat Turun, Jyväskylän ja Kaakkois- Suomen alueille, mutta tarkoituksena on levittää hankkeen kokemuksia ja hankkeessa kehitettyjä malleja koko Suomeen. Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) mukana oleminen edesauttaa tiedon leviämistä kattavasti ja nopealla aikataululla. Lisäksi TAIKE toimii linkkinä kentän toimintojen ja taiteilijoiden välillä.

Toimintamme täällä Kaakossa on alkanut vauhdilla. Hyvinvoinnin välitystoimiston valmennettavat, jotka ovat itse jo taiteen ja tuotteistamisen sekä sote-alan ammattilaisia, ovat kehittäneet ja ideoineet osallistavan taiteen toimintapaketteja. Näitä toiminnallisia osallistavan taiteen menetelmiä voidaan hyödyntää alan ammattilaisten vetäminä muun muassa monissa eri sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä, kuten palvelutaloissa, kouluissa, päiväkodeissa, vankiloissa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa soveltaen niitä kunkin ryhmän tarpeiden mukaan asiakaslähtöisesti.

Eilin ryhmä

 

 

 

HVVT:n opiskelijat ideoimassa omia tuotteitaan taiteilija-kehittäjä Eili Ikosen vetämänä.

Hankkeeseen liittyvää valmennusta on toteutettu kahtena päivänä kuukaudessa perjantaisin avoimina seminaareina ja lähiopetuksina sekä lauantaisin lähiopetuspäivinä. Viiden avoimen seminaarin ohjelma on tarjonnut kaikille halukkaille asiantuntijoiden puheenvuoroja taiteen, kulttuurin, tuotteistamisen ja palvelumuotoilun kuin myös sosiaali- ja terveysalan aiheista, jotka ovat tukeneet ja täydentäneet valmennettavien aiempaa osaamista. Seminaarien ansiosta myös muut sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat saaneet uudenlaista ajattelua ja näkökulmaa päivittäiseen opiskeluun.

ryhmäkuva  Ideointi jatkuu ja ilmapiiri on innostava…

Tämä on ollut aivan uudenlaista ja innovoivaa toimintaa Saimaan ammattikorkeakoulussa. Meillä on tässä hankkeessa mukana sosiaali-, terveys- ja kuvataiteenalojen kuin myös liiketalouden edustajia, jotka ovat tuoneet omaa osaamistaan valmennettavien käyttöön. Aluekoordinaattorimme Minna Taipale Humanistisesta ammattikorkeakoulusta on mahdollistanut myös eri ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön.

Hankkeen tarkoitusperän ja hankkeessa mukanaolevien valmennettavien ja valmentajien näkökulmasta olisi erittäin antoisaa, että mukaan olisi saatu ja tulevaan koulutukseen saataisiin myös terveysalan edustajia. Ryhmässä mukana olevat valmennettavat ovat tuoneet esille muun muassa seuraavia näkökulmia terveysalan ammattilaisten mukana olemiselle.

”Taiteen tunkeutuminen terveyspalveluiden sisään vaatii puolestapuhujaksi terveysalan koulutettuja työntekijöitä ja he voivat valottaa ongelmakohtia, joihin taide voi etsiä vastauksia.”

”Terveysalan toimijan mukanaolo toisi vakuuttavuutta palvelun myyntiin terveysalalle.”

”Haluaisin itse kovasti tutustua siihen toisenlaiseen ”kieleen” mikä on terveysalalle yhteistä. Sitä kautta voisin oppia ymmärtämään heidän tapaansa ajatella ihmisen kokonaisuutta…ja toivottavasti löytää sen vuorovaikutuksen idean myös omaan näkökulmaani.”

Valmennettavat toivat esille myös sen, kuinka taiteilijan työ on konkreettista ja sitä tulee pitää esillä ilman mitään mystiikkaa. Terveysalan johtajien kouluttaminen nähtiin myös tärkeänä, koska heidän asenteensa taiteeseen ”valuu” organisaatiossa asenteina eteenpäin. Uusien asenteiden luominen ja työntekijöiden näkökulman muistaminen nähtiin myös oleellisina taiteen hyväksymisessä osaksi asiakkaiden hyvinvointia. Taidepuheen ei tule olla pelkkää brändäystä, koska se ei yksinään riitä.

 

Birgitta Lehto lehtori, TtT, terveysala, Saimaan ammattikorkeakoulu

 

Osasin!

Kun kaksi teatteri-ilmaisun ohjaajaa lähti vankilaan…

Kävelimme tammikuussa lumisena päivänä Kuopion vankilan parkkipaikalle. Emme tarkalleen tienneet, mihin meidän piti mennä, mutta vankilan apulaisjohtaja oli nähnyt tulomme valvontakameroiden kautta ja tuli vastaan. Palaverissa esittelimme ideaamme draamatyöpajoista, jonka jälkeen sovimme pilottityöpajat vankilan suljetulle puolelle. Kävimme myös tutustumassa vankilan tiloihin. Tuntui melkein epätodelliselta, miten helposti kaikki kävi. Olimme puhuneet asiasta syksystä asti ja nyt suunnitelmamme toteutuisi.

Sanna – Kun kävelimme poispäin vankilalta kohti rautatieasemaa, tunsin ylpeyttä: olimmehan pääsemässä toteuttamaan ammatillisesti todella mielenkiintoista projektia. Ympäristö oli suhtautunut vaihtelevasti aikeeseemme mennä työskentelemään vankilaan, joten olin iloinen myös siitä, ettemme antaneet toisten ennakkoluulojen vaikuttaa päätöksiimme.

Maria – Olimme ennen vuodenvaihdetta lähestyneet vankilaa sähköpostitse ja esitelleet työpajaideaamme yhteistyön toivossa. Emme olleet saaneet vastauksia, ja minä olin jo lähes valmis luopumaan ajatuksesta työskennellä vankilassa. Onneksi Sanna tahtoi ottaa uudelleen yhteyttä vankiloihin. Kävi ilmi, että viesti oli mennyt osoitteeseen, joka ei ollut enää voimassa. Yhteyden synnyttyä Kuopiossa oltiin kiinnostuneita projektistamme. Ideamme ei siis ollutkaan huono!

Yhdessä uuden edessä

Maaliskuussa koitti pilotin vuoro. Se toteutui kahtena peräkkäisenä aamupäivänä. Kumpanakin päivänä työskentelyyn oli varattu tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Olimme hyvissä ajoin vankilalla, jotta olisi aikaa järjestellä liikuntasali valmiiksi ensimmäiseen työpajaan. Liikuntasali oli vankilan muiden tilojen tapaan lukittu, eikä sen yhteydessä ollut vessaa. Kun meidän ohjaajien oli ennen pajaa päästävä vielä kerran “jännäpissille”, jouduimme turvautumaan mukanamme olleen vankilan opinto-ohjaajan ovenavausapuun.

Sanna – Jännitin etukäteen aika paljonkin, mutta jännitän aina uusissa työtilanteissa. Mietin, miten suunnitelmamme toimii, lähteekö ryhmä ollenkaan mukaan harjoitteisiin.

Maria – Jälkikäteen kuulimme osallistujilta, että heitäkin oli jännittänyt se, mitä me ajattelemme heistä. Kaikki kuusi osallistujaa lähtivät mukaan kaikkiin harjoitteisiimme, mistä olen iloinen ja kiitollinen. Tuli tunne, että me kaikki – osallistujat ja ohjaajat – olimme yhdessä kokeilemassa jotain uutta. Jokainen omalla toiminnallaan mahdollisti työpajojen onnistumisen. Ehkäpä osaltaan juuri näistä kokemuksista kehittyi työpajapalvelulle antamamme nimi: Osasin.

Työparityöskentelyllä työhyvinvointiin

Koko pilotin ajan tuntui luontevalta työskennellä toisen ohjaajan kanssa. Olimme jakaneet harjoitteiden vetovastuut siten, että kun toinen ohjeisti ja ohjasi, toinen teki esimerkiksi muistiinpanoja tai valmisteli seuraavaa vaihetta. Tämän ansiosta harjoitteesta toiseen siirryttiin jouhevasti. Ensimmäisenä pajapäivänä ehdimme käydä suunnittelemamme harjoitteet läpi puolet nopeammin kuin minkä olimme arvioineet niiden kestoksi. Tässä tilanteessa tuntui hyvältä, että oli mahdollista neuvotella parin kanssa siitä, miten työskentelyä jatketaan.

SannaToivoisin, että minun olisi jatkossakin mahdollista työskennellä työparin kanssa, se antaa paljon mahdollisuuksia työhön. Meillä oli Marian kanssa erilaiset ohjaustyylit, jotka mielestäni täydensivät hyvin toisiaan. Tuntui, että opin lisää itsestäni ohjaajana, kun seurasin Marian ohjaamista.

MariaParin kanssa ohjaaminen vaatii enemmän suunnittelutyötä verrattuna yksin ohjaamiseen. Parityöskentelyn parhaita puolia on se, että työtilanteessa syntyneitä kokemuksia ja ajatuksia on mahdollista jälkikäteen purkaa toisen kanssa. Erilaiset toimintatyylit synnyttävät monipuolisen kokonaisuuden. Pelkäänpä kuitenkin, että kahden ulkopuolelta tulevan ohjaajan palkkaaminen on monille paikoille liian kallista. Olisikohan mahdollista kokeilla sellaista parityöskentelyä, jossa toinen ohjaaja olisi talon omaa henkilökuntaa ja toinen ulkopuolelta? Tämä tosin vaatisi resursseja suunnitella työpajoja yhdessä.

SannaTässä, kuten kaikessa työssä, nousee esiin kysymys, kuka maksaa ja paljonko ollaan valmiita maksamaan. On harmillista, että se tuntuu olevan lopullinen kriteeri kaikelle. Hyvin toimiva työpari on arvokas asia, kun mennään tilanteisiin, joihin ei ole ennen menty. Yhdessä on turvallisempi lähteä kokeilemaan uusia asioita ja jakaa kokemuksia. Miten luoda sellaiset työskentelypuitteet itselleen teatterialan freelancerina, että pystyy pitämään huolta omasta työhyvinvoinnistaan? Työparin kanssa työskentely on yksi vastaus tähän.

Sanna Niemi, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), tanssin ja somatiikan koulutus

Maria Korkatti, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), sosionomi (AMK)

Tatu&Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -kouluttautujat

Taiteesta hyvinvointiin ja takaisin

Tässä tekstissä keskustelevat kolme taide- ja kulttuurialan ammattilaista ja moniammatillista kaksoiskansalaista. Olemme myös Hyvinvoinnin Välitystoimiston monialaisia kasvatteja. Anna-Maria Kaustola on koulutukseltaan kuvataiteilija-tradenomi, Anna Lappalainen on vaatetusalan artesaani-luokanopettaja ja Milja Littow on taidekasvattaja-sosionomi. Puheenvuoromme rakentuvat taiteen ja hyvinvoinnin sekä moniammatillisuuden tematiikan ympärille. Olemme halunneet tuoda esille omaa ääntämme ja ajatteluamme vuoropuhelun kautta. Taustalla kaikuvat omat ammatilliset taustamme sekä työkokemuksemme, jonka lisäksi tekstistä heijastuvat omat elämänkokemukset ja arvomaailmamme.

Yhdessä me olemme Kulttuurityöryhmä Tomera ja haluamme tarjota laadukkaita taidesisältöisiä palveluita sosiaali- ja terveysalojen eri toimijoille Etelä Karjalan alueella.

Voimaeläinlähiö – Tomeran työpajan tuotoksia

Voimaeläin

”Taiteesta ja Hyvinvoinnista”

Anna Lappalainen: ”Lähdin koulutuksen sillä ajatuksella, että nyt luodaan jotain täysin uutta – ja niinhän me Hyvinvoinnin välitystoimistolaisina tavallaan teemmekin. Mutta koulutuksen myötä olen herännyt huomaamaan, ettei kaikki tämä taiteen ja hyvinvoinnin puolesta vouhkaaminen olekaan täysin uutta ja ihmeellistä. Viime viikolla kahvipöydässämme istui itseäni reilusti vanhempi rouva, joka on tehnyt tuota aivan samaa koko elämänsä. Taiteen ulottaminen sote -puolelle ihmisten hyvinvoinnin tueksi on ollut hänelle luontaista toimintaa mm. runon, tanssin ja draaman kautta. Luovana ja aikaansaavana ihmisenä, omien sanojensa mukaan eräänlaisena kylähulluna, hän on toteuttanut sitä, mikä minusta pitäisi olla selvä asia kaikille ihmisten parissa työskenteleville: taide ja luovuus kuuluvat kaikille ja kaikkiin ihmisen elämänvaiheisiin. Uutta onkin ehkä vain sen tuotteistaminen, ja tässä riittää opittavaa sekä taiteilijoille että sosiaali- ja terveyspuolen henkilöstölle. Kuka maksaa ja kuinka paljon? Lienee se kuuma peruna monen alaa edes sivuavan mietteissä tällä hetkellä.”

Milja Littow: ”Olen Anna kanssasi samaa mieltä, ettemme ole tässä uuden äärellä vaan jollain tavalla hyvin vanhan ja itsestään selvän asian. Ihmisellä on luontainen tarve kulttuuriin ja taiteeseen. Tämä on olennaisesti osa ihmistä ja hänen hyvinvointiaan olipa sitten sairas, terve, ”syrjäytynyt” tai muistiongelmainen tai jotain vielä leimaavampaa… Tulin myös koulutukseen kokien sitä kuuluisaa kahden maan kansalaisuutta, josta eräs luennoitsijakin puhui omassa puheenvuorossaan. Toimintakulttuurit sote- ja taidealalla tarvitsevat toisiaan, mutta ovat ajoittain hyvin kaukana toisistaan. Välillä puuttuu yhteinen kieli, välillä rahaa välillä oikeanlaista tahtotilaa. Omassa työhistoriassani olen tehnyt taidetta asiakkaiden kanssa niillä ehdoilla, millä se on ollut kulloisessakin työssä mahdollista. Toiminta kuitenkin jää helposti yksittäiseksi väkertelyksi ja puuhasteluksi

Olen miettinyt viimeaikoina paljon tätä taiteen välineellistämisen problematiikkaa ja sitä, miten sote-aloilla taide voi hieman vinksahtaa omista lähtökohdistaan ja omaehtoisuudestaan ja typistyä pelkäksi ”kivaa, iloa ja kukkia” ajatteluksi, jolloin sen itseisarvo ja vaikuttavuus jollain tavalla häviää. Hyvinvointia on myös se että taide joskus häiritsee, rikkoo arjen kaavoja ja näyttää miten tärkeää on surra, kauhistua tai sietää epävarmuutta. Olemme ihmisiä toinen toisillemme ja tarvitsemme humaania tilaa rutiinien ulkopuolella, emmekä mene rikki ihan helposti. Kun joku koskettaa meitä ja kohtaa meitä aidosti koemme ihmisyyttä. Sosiaali- ja terveysalalla ei ehkä ymmärretä tätä voimavarana riittävästi.”

Anna Lappalainen: ”Tuota olen itsekin pohtinut, eli ettemme hairahtuisi tarjoamaan vain niitä hyvänmielen kukkasia. ”Hyvinvointia taiteesta” – ajatus tosiaan herättää monissa ehkä ensin mielikuvan kivasta puuhastelusta. Tämä voi korostua etenkin, ellei itsellä ole taidealan taustaa tai harrastuneisuutta. Tilaajan tarpeisiin vastaaminen tinkimättä kuitenkaan korkeatasoisista taiteellisista sekä sosiaalis-pedagogisista näkemyksistämme on mielestäni osa tiimimme ammattitaitoa. Näkisin myös, etteivät ihmiset niin sote- kuin taidealallakaan ole toisistaan täysin tietämättömiä. Kun lähdemme rohkeasti tarjoamaan osaamistamme ja olemme valmiita avaamaan keskustelua monenlaisesta taiteesta hyvinvointia lisäävänä tekijänä, on meillä tarvittavat välineet käsissämme.”

Anna-Maria Kaustola: ”Uskon, että olemme jo lähellä taide- ja sote-puolen liittoa, koska asian eteen on tehty paljon työtä tutkimuksissa ja hankkeissa. Molemmilla puolilla tiedetään, että taide- ja kulttuuriosallisuus on osa hyvää elämää. Toivon sote-puolelta rohkeutta budjetoida kulttuuripalvelut talousarvioihin. Se on tie pysyvien ratkaisujen muodostumiseen. Raha on tiukoilla, mutta siellä missä löytyy todellista tahtoa, löytyvät myös keinot.

Luovuutta on kaikissa ihmisissä ja haluan auttaa muita löytämään sen tuomat voimavarat. Olen kokenut taiteellisen työn voimauttavan vaikutuksen kohdatessani surua ja kuinka lamaannun, kun elämässäni ei ole taidetta. Uskonkin, että taiteella ja kulttuurilla on keskeinen merkitys kaikkien ihmisten hyvinvointiin niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Ne tarjoavat keinon itseilmaisuun, tunteiden purkamiseen ja itsensä tarkastelemiseen ulkopuolelta. Ne puhdistavat ja kantavat eteenpäin. Mahdollisuus luovaan työskentelyyn ja myös muiden taiteesta nauttimiseen tulisi suoda kaikille – niin laitoksissa eläville kuin koteihinsa lukkiutuneille. Joskus kotioven kynnys saattaa olla kaikkein korkein este ylittää.

Minäkin haluan tarjota mahdollisuuden todelliseen itseilmaisuun ja haastaa osallistujia. Perinteisten joulukorttien askartelua voi ohjata kuka tahansa. Miksi siitä maksettaisiin juuri meille? Meidän on palveluntarjoajina rohkeasti koulutettava asiakkaitamme osallistavasta taiteesta ja miksi on tärkeää, että sitä ohjaavat ammattilaiset. Ymmärrän kyllä, miksi voimakkaita tunteita herättäviä aiheita halutaan sote-puolella välttää. Emme kuitenkaan tarjoa taideterapiaa, vaan luovan työskentelyn antamaa voimaa.”

Pesän rakennusta voimaeläimelle Tomeran työpajassa

Pesänrakennus 2

Moniammatillisia törmäyksiä ja ajatuksia ryhmätyöstä

Anna Lappalainen: ”Näen ryhmän ennen kaikkea voimavarana ja itseni ryhmässä toimijana. Luokanopettajan koulutustaustani vaikuttaa siihen, että ajattelen myös taidelähtöistä toimintaa automaattisesti ryhmälähtöisesti. Myös aiempi työni teatterissa ja sen puvustolla oli pitkälti tiimityötä ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Toisaalta artesaanina saan pitkälti työstää myös itsenäisesti. Täysin yksinäinen puurtaja en kuitenkaan ole vaan koen olevani parhaimmillani juuri (moniammatillisessa) työryhmässä. Haastavilta tilanteilta ei toki ryhmätyössä voi välttyä ja ristiriidoista usein myös löytyy se kasvun siemen. Ongelmani kuitenkin on se, että turhaudun helposti jos hommat eivät hoidu tai ihmiset eivät ota vastuuta ja sovitut työt eivät tästä johtuen etene. Toisaalta ryhmästä saan ennen kaikkea voimaa ja ideoita. Onneksemme lopulta muotoutunut kolmihenkinen moniammatillinen tiimimme on osoittautunut aika toimivaksi paketiksi.”

Milja Littow: ”Moniammatillisuus, tiimeissä ja ryhmissä on minulle tullut hyvinkin tutuksi sosiaalialalla. Eri ammattikunnat tekevät töitä yhdessä rinnatusten tuoden siihen omat tulokulmansa ja näkemyksensä, parhaimmillaan syntyy jotain aitoa vuoropuhelua, mutta ihmiset myös puhuvat toistensa ohi, näkemykset eivät kohtaa tai kompromisseihin ei päästä, koska kukaan ei ole valmis tinkimään omastaan. Kyse on myös persoonista ja siitä minkälaisena kukakin näkee yhteisen hyvän prosessin toisessa päässä. On myös uskallettava sanoa omat näkemyksensä silloin kun niille on tilaa ja tai keskustelua ei pääse edes syntymään.

Moniammatillisten tiimien synnyttäminen Tatu&Sote -koulutuksen alussa oli haasteellista. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä olemme pienryhmänä tällä hetkellä – jostain on tultu läpi. Olemme miettineet  syitä tehdä asioita ja tehneet omannäköistä jälkeä. Apurahan saaminen työpajojemme materiaaleihin on hyvältä tuntuva palkinto näin koulutuksen loppumetreillä. En oleta tai edes haluaisi meidän aina puhuvan samaa kieltä, mutta osallistumme ja viemme työryhmää eteenpäin yhteistä päämäärää silmällä pitäen. Jaamme yhteisen tahtotilan ja loppu on kompromisseja, sovittujen asioiden tekemistä ajallaan sekä oman äänen esiintuomista.”

Anna Lappalainen: ”Olen samaa mieltä, että pienryhmänä olemme lopulta päässeet eteenpäin ja toimimme hyvin yksiin. Vuoropuhelu ja työnjako välillämme toimivat. Siksikin uskon Tomeran mahdollisuuksiin kasvaa ja tulla varteenotettavaksi toimijaksi Etelä-Karjalan kulttuurikentällä.”

Anna-Maria Kaustola: ”Olen kiitollinen ryhmästämme. Olin haaveillut työstä osallistavan taiteen parissa, mutta tuskin olisin lähtenyt tarjoamaan työpajapalveluita yksin. Hallitsen eri taidetekniikoita ja osaan ideoida työpajasisältöjä. Tradenomina pystyn pitämään käytännön asioita kasassa. Asiakaspalvelijana tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä sote-puolella. Minulla ei ole osaamista ryhmänohjauksesta, erityistä huomiota tarvitsevien ihmisten kanssa toimimisesta eikä työpajojen pedagogisesta suunnittelusta. Kahden ohjaajan mallimme, jossa työpari muodostuu taiteilijasta ja sosionomista tai kasvatusalan ammattilaisesta, varmistaa korkeatasoisen ohjauksen. Te tuotte myös omia taidetekniikoitanne ja yhdessä voimme kehittää monitaiteellisia kokonaisuuksia. Olen iloinen, että pystymme täydentämään toisiamme.

Tärkeää ryhmän toimimisessa on ollut löytää juuri ne oikeat ihmiset. Jäsenten tulee olla yhtä motivoituneita, sitoutuneita ja heillä pitää olla yhteinen käsitys siitä, mitä ryhmä tavoittelee. Jotta työskentely olisi kaikkien henkilökohtaista kehitystä tukevaa, pitää ryhmän arvostaa kaikkien mielipiteitä ja hyödyntää kaikkien osaamista. Työjaolla on suuri vaikutus. Kaikilla pitäisi olla käsitys missä ollaan menossa, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea vaan vastuu jaetaan. Itse haalin hoidettavakseni liikaa asioita, koska haluan pysyä kaikesta kartalla. Opettelen pikkuhiljaa luottamaan teidän hoitavan osuutenne. Unohtaa ei saa myöskään kahvin ja yhdessä nauramisen merkitystä, sillä hyvästä ”fiiliksestä” syntyvät parhaat ideat.”

Voimaeläimiä pesissään – Tomerantyöpajan tuotoksia

Voimaeläinpesä_1 Voimaeläinpesä_2

Tulevaisuus taide- ja hyvinvointialalla – uhka vai mahdollisuus?

 Anna Lappalainen: ”Näkisin mielelläni itseni taide- ja hyvinvointialan ammattilaisena. Kun kuulin Hyvinvoinnin välitystoimiston koulutuksesta ajattelin, että tuossako se nyt on – vastaus, jonka avulla saan yhdistettyä kaksi ammattiani sekä itseäni että muita hyödyttävällä tavalla. Tämä on aina ollut tausta-ajatukseni ammatillisia ja muitakin elämän valintoja tehdessäni. Olen aina ollut huolehtija ja olenkin tehnyt monenlaisia vapaaehtoistöitä. Tältäkin pohjalta katsoen taide- ja hyvinvointialan ammattilaisuus kuulostaa hyvältä suunnitelmalta elämäni varalle, sillä sitä kautta saan tyydytettyä kaksi minussa voimakkaana olevaa tarvetta – huolehtimisen tarpeen sekä käsillä tekemisen / luomisen tarpeen.

Haasteina tämän alan tulevaisuudessa sekä itseni että muidenkin alalla toimivien kannalta näen seuraavat seikat. Ensinnäkin ala on vielä hyvin epävarma. Vaikka kyse ei olisikaan mistään uudesta sinänsä, tuo tuotteistaminen taide ja sote -yhtälöön aivan uuden aspektin. Tästä päästäänkin seuraavaan haasteeseen – ansaintaan. En näe että koko ala (tai oma ammatillisuus) voisi perustua pelkkien apurahojen turvin työskentelyyn. Yhtään apurahojen merkitystä vähättelemättä, sillä niilläkin on paikkansa, mutta myös muita ansaintatapoja täytyy kehittyä, jotta alalla on tulevaisuus. Yksi kompastuskivi, ainakin itselleni, on oman työn hinnoittelun vaikeus. Tosin luotan, että siihen varmaan oppii, ainakin (virheitä) tekemällä.  Viimeiseksi mietin vielä sitä, onko tai olisiko minulla rohkeutta heittäytyä yrittäjäksi. Jotenkin on nimittäin koulutuksen myötä eri vierailevia tahoja kuunnellessa tullut sellainen vaikutelma, että yrittäjänä kaikki on selvintä ja, että hullunrohkeudella ja hyvällä idealla pärjää jo pitkälle.”

Anna-Maria Kaustola: ”Minäkin olen toivonut löytäväni työn, jossa yhdistää kaksi puoltani – luovan taiteilijan ja tarkan tradenomin. Olemme luomassa juuri sellaista työtä ja toivon, että saamme toiminnan kannattavaksi. Jos kuka siinä voi onnistua, niin me kolme. On ollut helppoa saada ihmiset innostumaan palveluistamme eli tuotteemme on hyvä. Osallistavassa taiteessa on potentiaalia oikeaksi palvelualaksi. Olen samaa mieltä Annan kanssa, että kun toimintaa lähdetään rakentamaan ammattimaiseksi ja pysyväksi elinkeinoksi, ei ansainta voi perustua epävarmoihin apurahoihin.

On ollut hankalaa päättää toimintamme muodosta – toiminimi, osakeyhtiö, osuuskunta vai yhdistys? Laskutusosuuskunta on varmasti turvallisin vaihtoehto asiakaskuntaa kartuttaessamme. Itseäni kiinnostaa yrityksen tai yhdistyksen perustaminen, mutta hyppy siihen on riski. Toivon, että HVVT:sta tulisi toimija, jolle osallistavan taiteen palvelun tarjoajat voivat olla töissä. Se tekisi myyntityötä kanssamme, hoitaisi laskutuksen ja palkanmaksun. HVVT myös pitäisi huolta, että kaikki sen alla tarjottava palvelu olisi laadukasta. Isompana organisaationa sille olisi myös helpompi rakentaa tunnettavuutta. Tosin, jos saamme tämän toimimaan kolmestaan, niin voimme alkaa myydä konsulttipalveluja samaa aikoville.”

Milja Littow: ”Unelmia ja visioita pitää olla, mutta sosiaali- ja terveysalan tietynlainen toimintakulttuuri on mielestäni hyvä pitää realistisena. Tuulimyllyjä siellä riittää sen voin kertoa, mutta onneksi ymmärrys hyvinvoinnista ja kulttuurista on alkanut tulla osaksi perustyötä. Toivepuhetta ja ”kyllä noin periaatteessa” -kommentteja riittää silti paljon, ja paljon on kiinni myös oikeasta ajoituksesta, hyvistä puhelahjoista ja hyvistä yhteistyöverkostoista. Toivoisin, että apurahat tässä ovat eräänlainen vipuvarsi, jolla saada näyttöä ja luoda yhteistä toimintakulttuuria. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – maitojunalla pääsee aina takaisin jos tuntuu, ettei homma toimi.”

Työryhmä Tomera Tatu&Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -valmennuksesta Lappeenrannasta

Anna-Maria Kaustola, kuvataiteilija-tradenomi

Anna Lappalainen, vaatetusalan artesaani-luokanopettaja

Milja Littow, taidekasvattaja-sosionomi

 

Raha ja yhteisötaide

Yhteisötaiteen TAIKE-päivillä Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla 1. huhtikuuta 2016 käsiteltiin yhteisötaiteen rahoittamista. Näkemyksistään kertoivat taiteilijat ja rahoittajat.

Ei ole uutinen, että moni taideprojekti toteutetaan ilman riittäviä taloudellisia resursseja. Yhteisötaidetta tehdään apurahojen lisäksi etsimällä rahoittajia ja kumppaneita yritysten ja järjestöjen keskuudesta, vapaaehtoistyöllä ja tekijöiden itsensä rahoittamana. Kemiön saarella toimivan Arkipelag Workshop ry:n toiminnanjohtaja Aino Toivettulan sanojen mukaan rahaa on kerjätty niin taksikuskeilta, vakuutusyhtiöiltä kuin Martoilta, ja silti yhteisötaideprojektit toteutuvat suurelta osin vapaaehtoistyöllä ja omalla rahoituksella.

Koneen Säätiön yhteisötaiteilija Pia Bartsch ja yhteisötaiteen läänintaiteilija Suvi Solkio toivottavat yleisön tervetulleiksi.
Koneen Säätiön yhteisötaiteilija Pia Bartsch ja yhteisötaiteen läänintaiteilija Suvi Solkio toivottavat yleisön tervetulleiksi.

Ongelmaksi taiteilijat kokevat muun muassa sen, että rahan keräämiseen ja rahoittajille raportointiin käytetty aika ei vastaa saatua rahamäärää. Rahoituksen kerääminen ei kuulu taiteilijan ydinosaamiseen ja lisäksi siihen käytetty aika on pois taiteellisesta työstä. Ratkaisuksi esitettiin muun muassa ammattituottajan palkkaamista hoitamaan talousasioita.

Vilma Metterin ja Katriina Haikalan taiteilijaduo Tärähtäneet Ämmät on ratkaissut taloutensa apurahoilla, omalla osakeyhtiöllä ja vilkkaalla yritysyhteistyöllä. Haikala kertoo, että yhteistyö yritysten kanssa on ollut varsin onnistunutta, ja kannustaa muitakin taiteilijoita hakemaan rohkeasti kumppaneita bisnesmaailmasta. Projekteja rahoitetaan myös Tärähtäneet Ämmät -osakeyhtiöllä, jonka Metteri ja Haikala perustivat tukemaan taidetyötään. Lisäksi taiteilijaduon apuna toimii raha-asioihin keskittyvä apurahalla palkattu ammattituottaja. Apurahan loputtua tuottaja jatkaa työtään Tärähtänelle Ämmille osakkaana yrityksessä.

Rahoitusmallillaan Tärähtäneet Ämmät pyrkii kestävään toimintaan, jossa ei työskennellä ainoastaan apurahojen turvin. Tavoitteena on toiminnan jatkuvuuus. Haikala tuo esiin, että jatkuvuus on erityisen tärkeää juuri yhteisötaiteessa, jossa työskennellään ihmisten parissa ja luottamuksen syntyminen on tärkeää projektien onnistumisessa.

Tärähtäneet Ämmien Vilma Metteri ja Katriina Haikala kertovat toiminnastaan. Kuva: Veera Schrey
Tärähtäneitten Ämmien Vilma Metteri ja Katriina Haikala kertovat toiminnastaan.

Haikala toteaa, että apurahojen myöntäjät taas ovat usein kiinnostuneita aina uusista ideoista ja tekemisen tavoista jatkuvuuden sijaan. Hänen mukaansa innovatiivisuuden vaatimukset soveltuvat kuitenkin huonosti yhteisötaiteeseen ja sen jatkuvuuden ajatukseen. ”Pitääkö apurahan saamiseksi olla aina uusi idea ja uusi innovaatio, vaikka meneillään olisi jo hyvä projekti ja luottamukselliset suhteet osallistujiin?”, kysyy Haikala.

Tärähtäneitä Ämmiä rahoittaneen Koneen Säätiön yliasiamies Anna Talasniemi kehottaa taiteilijoita hakemaan tukea rohkeasti myös pitkäkestoisiin taideprojekteihin. Koneen Säätiöllä yhteistötaide onkin huomioitu monella tapaa. Yhteisötaiteilija Pia Bartsch työskentelee säätiön taiteilijaresidenssissä Saaren Kartanolla jatkuvassa työsuhteessa ja parhaillaan on käynnissä myös Koneen Säätiön ja Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipisteen organistoima VASTAAN+OTTO yhteisötaiteen triennaali.

Rahoittajat äänessä. Vasemmalta oikealle: Veli-Markus Tapio, Esa Rantanen, Anna Talasniemi, Leif Jakobsson.
Rahoittajat äänessä. Vasemmalta oikealle: Veli-Markus Tapio, Esa Rantanen, Anna Talasniemi, Leif Jakobsson.

Koneen Säätiön lisäksi rahoittajatahoista tilaisuuteen osallistuivat Taiteen edistämiskeskus, Svenska Kulturfonden ja Suomen Kulttuurirahasto. Yllättävää oli huomata, että monelle rahoittajalle yhteisötaide oli vielä melko tuntematon käsite. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, pitäisikö yhteisötaiteelle luoda oma lokeronsa apurahojen hakuprosessiin, jotta sen erityispiirteet tulisi huomioiduksi paremmin ja hakemuksen arvioisi yhteisötaiteeseen perehtynyt henkilö. Ajatus ei kuitenkaan saa kannatusta yleisesti. Esimerkiksi erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio Suomen Kulttuurirahastosta huomauttaa, että taiteen alojen lokerointi saattaa liikaa ohjata taiteilijan toimintaa. Se myös heikentää taiteilijoiden mahdollisuutta puhua ja puolustaa oikeuksiaan yhdellä äänellä.

 

Keskustelu yhteisötaiteen rahoittamisesta oli virkistävää ja rehellistä, ja jatkuu varmasti eri foorumeilla.Yhteisötaiteen TAIKE-päivät avasi VASTAAN+OTTO yhteisötaiteen triennaalin.

Kuvat ja teksti: Veera Schrey

Soten ja taiteen sulamisvesissä

Olen kulkenut syksystä kevään korvalle taiteen ja soten saappaissa, sukissa ja suksissa. Mitä on jäänyt käteen perhekoti- ja lastensuojelutyöstä uupuneelle, oman paikkansa etsijälle? Löysin ryhmän, jonka kanssa toinen toistamme tukien olemme kehittäneet elokuvallisen ITE-runo-työkalun sosiaalialalle. Tärkeämpää kuin tuote on kuitenkin ollut se matka, jota olen tehnyt sote-ajattelusta kohti taidepainotteista toimintakulttuuria ja sen tuomia uusia ajattelumalleja sote-alalle. Olen päässyt hetkeksi lomalle itsestäni, olen saanut puhdistavan kokemuksen. Olen oivaltanut ITE-runon avulla, miten voin tutkia omaa elämys- ja tunnemaailmaani. Runon avulla voin oppia uutta asioista, jotka minua pelottavat ja joita häpeän. Runo tarjoaa minulle vaihtoehtoisen todellisuudentulkinnan, jota voin soveltaa elämääni. Runo kuvataan, ja kun katson itseäni yhdessä muiden kanssa valkokankaalta, tunnen itseni vahvemmin oman elämäni toimijaksi. En ole vain itseni näyttelijä minusta kertovassa leffassa, vaan ymmärrän, että voin myös vaikuttaa siihen millaisen lopun minusta kertova lyhytelokuva saa. Olen enemmän subjekti kuin objekti. Tulen hieman hitaammin hulluksi tai ehkä onkin vain kyse omaksi itseksi tulemisesta?

Taide antaa luvan nähdä ihmisiä yksilöinä ja myös käyttää yksilöllisempiä kohtaamistapoja eri ihmisten kanssa. Sote-alaa rajaa tiheä pykäläviidakko ja korrektit käytöstavat, jotka pahimmillaan kohtelevat kaikkia ihmisiä keskiverokansalaisina antaen kaikille tasapuolisesti yhtä vähän. Usein myös sote-alan työntekijät käyttävät luovia tai epäsovinnaisia metodeja asiakkaidensa kanssa, mutta he eivät aina uskalla kertoa siitä työkavereilleen, saatikka esimiehilleen. Muistisairaan ikääntyneen voi saada tanssiaskelin helpommin vessaan kuin patistelemalla, mutta koska poskivalssi saattaa ylittää jonkun mielestä asiallisen toiminnan rajan, asiasta vaietaan. Taide antaa mandaatin kokeilla uutta, puhua nautinnosta ja kärsimyksestä, ottaa hallitun riskin lopputuloksen suhteen. Taide antaa asiakkaalle sekä työntekijälle luvan olla enemmän oma itsensä.

Meidän, Terveisiä täältä kotoa -ryhmän, pilottihanke alkaa olla lopussa ja tulevaisuus tulee näyttämään, onko meidän hankkeesta pysyvämmäksi metodiksi kotihoidon asiakkaiden elämänlaadun parantamiseksi tai onko kukaan halukas maksamaan siitä mutta,

what the fuck

ainakin me yritimme.

 

Kimmo Panula
perhekotiyrittäjä, erityistason seksuaaliterapeutti, posetiivari
Tatu ja Sote opiskelija

Taidetta ja hyvinvointia ikäihmisille

Kesäkuisena päivänä iisalmelaisen palvelutalon sokkeloinen piha kaikuu tyhjyyttään. Kiuruveteläinen kuvataiteilija-artesaani Leena Mulari näyttää tietä; hän ei ole paikalla ensimmäistä kertaa. Lähestyessämme sisäänkäyntiä huomaan kuin huomaankin pihakeinussa vanhan naisen. Hän huikkaa iloiset päiväät Leenalle ja kertoo, ettei kuulu kertakaikkiaan mitään uutta sitten viimenäkemän. “Mutta nyt sinä tulit taas.”

Sisällä lounas on juuri päättynyt. Osa asukkaista on kokoontunut odottamaan oleskelutilaan. Pari hoitajaa lähtee kutsumaan paikalle muita osallistujia. Leena aloittaa verkkaisen jutustelun asukkaiden kanssa jo ennen kuin on saanut eteisessä kengät pois jalastaan. Samaan hengenvetoon hän kuiskaa, että jokaisen asukkaan kanssa on erikseen tehty sinunkaupat. Tämä on taiteilijan viides kerta tässä palvelutalossa. Hän on kiertänyt helmikuusta saakka viiden yläsavolaisen kunnan alueella vetämässä palvelutaloissa asuville ikäihmisille luovia työpajoja. Leena on Ylä-Savon aluetaiteilija, jonka työnkuvaan kuuluu koordinoida Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kulttuurisen vanhustyön hanketta. Leena on hankkeen ainoa toimihenkilö, samanaikaisesti taiteilija, markkinointivastaava ja hallintopäällikkö.

Leena on ikäihmisten seurassa kuin kotonaan. Hän muistaa kaikkien osallistujien nimet ja kyselee näiden kuulumisia asukkaiden omalla kotimurteella. Samalla hän valmistelee taidetyöpajaa – tänään viimeistellään edellisellä kerralla aloitetut korut ja maalataan kortteja. Paikalla on kymmenkunta asukasta. Heistä osa istuu hiljaa paikallaan, osa juttelee iloisesti. Jää hiljaistenkin välillä murtuu vanhojen laulujen mukana.

Hoitajat seuraavat työpajan kulkua hetken aikaa syrjemmältä, sitten he katoavat yksi toisensa jälkeen hoitamaan varsinaisia työtehtäviään. Keskustelen parin hoitajan kanssa työpajan jälkeen ja kuulen, että Leenan tulo on hyvin tervetullutta vaihtelua asukkaiden päiväohjelmaan. Luovaan toimintaan ei normaalisti jää resursseja eikä henkilökunnalla riitä sellaiseen omien sanojensa mukaan osaaminenkaan. He selvästi suhtautuvat taiteilijan toimintaan Taiteellisena Toimintana, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Taiteilija itse on toista mieltä; hän haluaisi mukaan asukkaat, hoitajat ja omaiset. Oman näkemyksensä mukaan hän tekee asukkaiden kanssa hyvinkin arkisia asioita: laulaa tuttuja lauluja, puuhastelee ja jutustelee. Toki työpajoihin kuuluu muun muassa maalausta ja kankaan värjäystä mutta tärkeintä on hänen mielestään mielekäs yhdessä tekeminen, ei erikoisten tekniikoiden hallitseminen. Jään siihen käsitykseen, että Leenan ammatti-identiteetti on hieman erilainen täällä kuin kotiateljeessa.

Työpajaan osallistuvat asukkaat kiittelevät yksi toisensa jälkeen Leenan läsnäoloa. Juuri kukaan ei omasta mielestään osaa maalata eikä ylipäänsä tehdä mitään taiteellista (Leenan mielestä vaatimattomuus kuvastaa erityisen hyvin juuri tämän ikäluokan ihmisiä) mutta he selvästi nauttivat. Oma onnistuminen työpajatoiminnassa hämmästyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Leena jakaa asukkaille heidän tekemänsä kortit ja huoneessa kaikuvat ihastuneet ja yllättyneetkin kommentit. Minäkö tein tämmösen? Kyllä miun poika yllättyy ku tuon näkkee! Minähän ossoon!

Ihan kaikki eivät intoile. Leena ei hätkähdä, vaikka osa ikäihmisistä sanoo suoraan, ettei kiinnosta tai väsyttää. Hän sanoo vuosikymmenten kokemuksen luovasta työstä valmistaneen erilaisten tilanteiden kohtaamiseen ja soveltamiseen. Tilanteet muuttuvat tässä ympäristössä usein lennosta. Sen sijaan hoitajakokemusta Leenalla ei ole. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa semmoista olisi varsinaisesti tarvittu. Hän kuitenkin heittää ilmaan puolivakavan toivomuksen hoitajatyöparista; hän perustelee toivomuksensa kuitenkin ikäihmisten terveysuhkien sijaan toiveena, että luovaa toimintaa saataisi juurrutettua syvemmin palvelutalojen arkeen jos hoitajat saisi osallistettua mukaan toimintaan.

Työpajan jälkeen jään pohtimaan taiteilijan identiteettiä taiteelle “vieraassa” ympäristössä ja henkilökunnan rooleja näissä työpajatilanteissa. Iisalmelaisen palvelutalon asukkaat sen sijaan pyytävät hoitajia postittamaan maalatut kortit pojille ja tyttärille. He, jotka muistavat, kenties hyräilevät äsken laulettuja lauluja. Loppupäiväksi on saatu hieman erilaista energiaa.

Kirjoittaja on kulttuurituotannon aikuisopiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjoituksen lähteenä on käytetty lähteenä aluetaiteilija Leena Mularin haastattelua ja ko. työpajan havainnointimuistiinpanoja.

Mira Mykkänen

HUMAK / Kulttuurituotanto

Taiteen soveltava käyttö

Syksy 2015