Yhteisötaiteen TAIKE-päivillä Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla 1. huhtikuuta 2016 käsiteltiin yhteisötaiteen rahoittamista. Näkemyksistään kertoivat taiteilijat ja rahoittajat.
Ei ole uutinen, että moni taideprojekti toteutetaan ilman riittäviä taloudellisia resursseja. Yhteisötaidetta tehdään apurahojen lisäksi etsimällä rahoittajia ja kumppaneita yritysten ja järjestöjen keskuudesta, vapaaehtoistyöllä ja tekijöiden itsensä rahoittamana. Kemiön saarella toimivan Arkipelag Workshop ry:n toiminnanjohtaja Aino Toivettulan sanojen mukaan rahaa on kerjätty niin taksikuskeilta, vakuutusyhtiöiltä kuin Martoilta, ja silti yhteisötaideprojektit toteutuvat suurelta osin vapaaehtoistyöllä ja omalla rahoituksella.
Ongelmaksi taiteilijat kokevat muun muassa sen, että rahan keräämiseen ja rahoittajille raportointiin käytetty aika ei vastaa saatua rahamäärää. Rahoituksen kerääminen ei kuulu taiteilijan ydinosaamiseen ja lisäksi siihen käytetty aika on pois taiteellisesta työstä. Ratkaisuksi esitettiin muun muassa ammattituottajan palkkaamista hoitamaan talousasioita.
Vilma Metterin ja Katriina Haikalan taiteilijaduo Tärähtäneet Ämmät on ratkaissut taloutensa apurahoilla, omalla osakeyhtiöllä ja vilkkaalla yritysyhteistyöllä. Haikala kertoo, että yhteistyö yritysten kanssa on ollut varsin onnistunutta, ja kannustaa muitakin taiteilijoita hakemaan rohkeasti kumppaneita bisnesmaailmasta. Projekteja rahoitetaan myös Tärähtäneet Ämmät -osakeyhtiöllä, jonka Metteri ja Haikala perustivat tukemaan taidetyötään. Lisäksi taiteilijaduon apuna toimii raha-asioihin keskittyvä apurahalla palkattu ammattituottaja. Apurahan loputtua tuottaja jatkaa työtään Tärähtänelle Ämmille osakkaana yrityksessä.
Rahoitusmallillaan Tärähtäneet Ämmät pyrkii kestävään toimintaan, jossa ei työskennellä ainoastaan apurahojen turvin. Tavoitteena on toiminnan jatkuvuuus. Haikala tuo esiin, että jatkuvuus on erityisen tärkeää juuri yhteisötaiteessa, jossa työskennellään ihmisten parissa ja luottamuksen syntyminen on tärkeää projektien onnistumisessa.
Haikala toteaa, että apurahojen myöntäjät taas ovat usein kiinnostuneita aina uusista ideoista ja tekemisen tavoista jatkuvuuden sijaan. Hänen mukaansa innovatiivisuuden vaatimukset soveltuvat kuitenkin huonosti yhteisötaiteeseen ja sen jatkuvuuden ajatukseen. ”Pitääkö apurahan saamiseksi olla aina uusi idea ja uusi innovaatio, vaikka meneillään olisi jo hyvä projekti ja luottamukselliset suhteet osallistujiin?”, kysyy Haikala.
Tärähtäneitä Ämmiä rahoittaneen Koneen Säätiön yliasiamies Anna Talasniemi kehottaa taiteilijoita hakemaan tukea rohkeasti myös pitkäkestoisiin taideprojekteihin. Koneen Säätiöllä yhteistötaide onkin huomioitu monella tapaa. Yhteisötaiteilija Pia Bartsch työskentelee säätiön taiteilijaresidenssissä Saaren Kartanolla jatkuvassa työsuhteessa ja parhaillaan on käynnissä myös Koneen Säätiön ja Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipisteen organistoima VASTAAN+OTTO yhteisötaiteen triennaali.
Koneen Säätiön lisäksi rahoittajatahoista tilaisuuteen osallistuivat Taiteen edistämiskeskus, Svenska Kulturfonden ja Suomen Kulttuurirahasto. Yllättävää oli huomata, että monelle rahoittajalle yhteisötaide oli vielä melko tuntematon käsite. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, pitäisikö yhteisötaiteelle luoda oma lokeronsa apurahojen hakuprosessiin, jotta sen erityispiirteet tulisi huomioiduksi paremmin ja hakemuksen arvioisi yhteisötaiteeseen perehtynyt henkilö. Ajatus ei kuitenkaan saa kannatusta yleisesti. Esimerkiksi erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio Suomen Kulttuurirahastosta huomauttaa, että taiteen alojen lokerointi saattaa liikaa ohjata taiteilijan toimintaa. Se myös heikentää taiteilijoiden mahdollisuutta puhua ja puolustaa oikeuksiaan yhdellä äänellä.
Keskustelu yhteisötaiteen rahoittamisesta oli virkistävää ja rehellistä, ja jatkuu varmasti eri foorumeilla.Yhteisötaiteen TAIKE-päivät avasi VASTAAN+OTTO yhteisötaiteen triennaalin.
Kuvat ja teksti: Veera Schrey
