Aidosti tarvelähtöistä kehittämistä alusta loppuun

Taide ja kulttuuri pysyväksi osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia

Taidelähtöisiä palveluita on viety sosiaali- ja terveysalalle jo vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä. Asiaa on tutkittu paljon ja kokemusten tueksi on saatu myös kliinistä näyttöä (lisää tietoa mm. täältä ArtsEqualin katsaus), jonka mukaan taide ja kulttuuri voivat mm. nopeuttaa paranemisprosessia sekä parantaa elämänlaatua eli toisin sanoen viemällä taidetta ja kulttuuria ulos perinteisistä ympyröistä voidaan edistää terveyttä.

Miksi sitten tämän kaltaista terveyttä edistävää toimintaa ei hyödynnetä laajemmin ja useimmiten toiminta jää kertaluonteiseksi? Tutkimuksissa ja kokemuksissa on saatu selkeää näyttöä myös taloudellisista eduista, joten tuntuu hullulta, etteivät taide ja kulttuuri ole jo pysyvä osa sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi taide- ja kulttuurikentällä on paljon toimijoita, joita kiinnostaa osallistavien taidepalveluiden tuottaminen, mutta väyliä asiakkaiden löytämiseksi ei meinaa löytyä. Toisaalta sote-ammattilaiset kaipaavat uudenlaisia lähestymistapoja asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta he eivät tunne taide- ja kulttuurikenttää tai sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Hyvinvoinnin välitystoimiston ensi askeleet

Näihin kysymyksiin tai haasteisiin alkoi Humanistinen ammattikorkeakoulu hakemaan ratkaisumahdollisuuksia yhdessä muutaman muun toimijan kanssa keväällä 2015. Syntyi hankehakemus ja Hyvinvoinnin välitystoimisto sai alkunsa. Robinia mukaillen puuttuvaksi palaseksi todettiin ainakin kulttuurituottajaosaaminen – liima, joka liittää yhteen eri toimialat ja pyrkii rajapintatyöskentelystä liitospintatyöskentelyyn. Toiseksi merkittäväksi tekijäksi todettiin moniammatillinen työskentely. Aiemmin taidetta ja kulttuuria on viety sote-sektorille taiteilijavetoisesti. Me Hyvinvoinnin välitystoimistossa uskomme, että pysyviin tuloksiin päästään tuomalla kehittämistyöhön osaamista niin tuottaja-, taiteilija- kuin sote-sektoreilta. Sen lisäksi, että moniammatillisuus on tiivis osa välitystoiminnan rakentamista, on se otettu myös osaksi itse palvelutuotteiden kehittämistä.

Oppia taidepalveluiden välitykseen on haettu mm. New Yorkista. Kuvassa vasemmalta Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtaja Kaarina Gould, Humakin Oona Tikkaoja ja Minna Taipale, Saimaan ammattikorkeakoulusta Outi Peippo sekä Humakista Sanna Pekkinen.

Yhteistyöllä haluttuun lopputulokseen

Olemme saaneet huomata, että oivalluksemme eivät ole menneet tyystin harhaan. Hyvinvoinnin välitystoimiston perässä on syntynyt useita kehittämishankkeita, jotka pohtivat taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusmahdollisuuksia eri näkökulmista. Lisäksi hallitusohjelmassa näiden vaikutusten edistäminen on omana kohtanaan. Asiaa viedään eteenpäin nyt siis monen tahon voimin, mutta työ vie silti aikaa ja resursseja. Oman näkemykseni mukaan olennaisinta olisi nyt kristallisoida yhteiset tavoitteet sekä päämäärät ja alkaa pyrkimään niitä kohti aidosti yhdessä. Kaikille riittää varmasti työsarkaa, mutta kehittämisresurssit ovat rajallisia. Siksi on erityisen tärkeää, että työ etenee yhtenä rintamana, jotta pystymme varmasti palvelemaan kentän tarpeita niin taide- ja kulttuurikentän kuin sosiaali- ja terveyssektorin näkökulmista.

Odotuksista tuloksiin

Odotukset Hyvinvoinnin välitystoimistoa kohtaan ovat suuret. Kuinka saamme vietyä työmme maaliin kunnialla? Olemme oppineet todella paljon ja uskon, että työllämme on ollut merkitystä kentän kehittymiseen. Kehittämistyön viimeiset kuukaudet ovat alkamassa ja sen ajan käytämme tulosten juurruttamiseen ja jatkojalostamiseen yhdessä kentän toimijoiden kanssa. Koska olemme alusta saakka pyrkineet parhaamme mukaan kuulemaan kentän ääntä, haluamme jatkaa sillä tiellä loppuun asti. Yli 15 vuoden kehittämistyökokemuksella uskallan sanoa, ettei hienoimmista hienoinkaan idea jää elämään, jollei sitä saada osaksi olemassa olevaa toimintaa. Tästä syystä haemmekin nyt mukaan alueellisia toimijoita (linkki hakuun) ja kuluvan elokuun aikana aukeaa haku myös valtakunnalliselle brändiluotsille. Hyvinvoinnin välitystoimiston alkusoinnut on nyt soitettu, koko biisin soittamiseen tarvitaan mukaan koko toimijakenttä!

Robinin tahdissa leppoisaa loppukesää toivottaen,

Minna Taipale
Asiantuntija
Hyvinvoinnin välitystoimiston aluekoordinaattori

Jaettua osaamista ja osallistavan taiteen sote-palvelukonsepteja

Hyvinvoinnin välitystoimistossa odotukset olivat korkealla, kun uudet ammattilaiset aloittivat syksyllä 2017 toisen kierroksen valmennuksen, jonka aikana eri alojen taidetta hyödyntäviä konsepteja sosiaali- ja terveysalalle tultaisiin luomaan.

Valmennukseen valituilla oli jo kokemusta ja koulutus, oma ammatti-identiteetti. Heillä oli käsitys itsestään: kuka minä olen taitelijana, tuottajana ja sote-ammattilaisena. Valmennusjakso toi yhteen monenlaisia ammattilaisia, joita yhdisti halu kehittää yhdessä omaa osaamista ja luoda osallistavan taiteen palvelutuotteita sosiaali- ja terveysalalle.

Tiimit muodostettiin syksyllä valmennuksen alkumetreillä. Tällöin osallistujat joutuivat myös pohtimaan omaa rooliaan ryhmän jäsenenä. Uudella kentällä itsestäänselvyyksiä ei ole paljon. Myöskään taitelijan, tuottajan ja sosiaali- ja terveysalan rooleihin ei ole valmiita käsikirjoituksia, vaikka joitain kiinnostavia esimerkkejä jo löytyykin. Samalla ryhmässä peilatuksi tulivat kunkin käsitykset ja oma suhde taiteeseen, taiteen soveltamiseen ja hoitoalaan.

Tiimit myös määrittelivät ryhmänä potentiaalisen asiakkaan. Kuka asiakkaamme on? Millainen yksilö, yhteisö tai organisaatio on saatava asiakkaaksi tai palveluidemme käyttäjäksi? Millaisiin tarpeisiin vastaamme? Mitä arvoa me lupaamme ja tarjoamme? Millaista toimintaa ja merkityksiä tarjoamme? Mihin hintaan ja millaisella ansaintalogiikalla? Yhdessä kuviteltu asiakas ja siihen liittyvät kokemuksiin perustuvat oletukset ohjasivat suunnittelua. Myös testattu tieto ohjasi kehittämistä. Tiimit tähtäsivät määrätietoisesti kokeiluihin ja asiakasreferensseihin.

Itse tiimien luomat konseptit ylittivät odotukset. Valmennusjakson aikana ryhmät loivat ajatuksen siitä, keitä he ovat yhdessä: osallistavan taiteen sote-palveluiden uranuurtajia, konseptin kehittäjiä. Jaetulla tiedolla oli arvoa. Kullakin ryhmällä muodostui ainutlaatuinen lähestymistapa arvon luomiseen sote-asiakkaalle taidetta hyödyntämällä. Kaikilla niistä on liiketoimintapotentiaalia. Valmennusjakson loppu on vasta alkua, jos konsepteja ajavat sitoutuneet yksilöt tai tiimit.

Heidi Myyryläinen
Projektipäällikkö
Saimaan ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja toimi valmentajana Lappeenranna Tatu ja Sote- täydennyskoulutuksessa sekä on osa Etelä-Karjalan asiantuntijaryhmän jäsen

Miten rahoittajat löytävät soveltavan taiteen tukemisen mahdollisuudet?

Rahoituksen ja ansaintalogiikan miettiminen on haaste hyvinvointipalveluiden osana toimiville soveltavan taiteen palveluntarjoajille. Uusia avauksia kaivattaisiin. Miltä tuntuisi esimerkiksi, jos rahoituksen saisikin lainana, jonka takaisinmaksu tarkoittaisi osoitettavissa olevia yhteisöllisiä hyvinvointivaikutuksia? Entä jos rahoittajat voisivat ottaa yhteyttä valmiiseen palveluun, joka räätälöisi heille sopivat kohteet ja rahoituksenjakomallit?

Hyvinvoinnin välitystoimisto vieraili kesäkuussa 2016 tutkimassa, miten ansaintalogiikkaa on järjestetty Iso-Britanniassa. Yksi kiinnostava toimija on Nesta-organisaatio, joka tuo yhteen rahoitusta hakevia toimijoita, tutkijoita sekä rahoittajia ja sijoittajia. http://www.nesta.org.uk/ Se on kehittänyt uusia toimintatapoja, joiden avulla innovatiiviselle ja hyvinvointia luovalle toiminnalle löytyy rahoitusta ja toisaalta rahoittajat, esimerkiksi säätiöt, löytävät arvoihinsa ja tavoitteisiin sopivia kohteita. Yksi yhteistyötaho on Arts Council England, mitä meillä vastaisi Taiteen edistämiskeskus.

Nesta on luonut toimintamalleja eri rahoitusmuodoille, kuten apurahoille, sijoituksille ja palkinnoille (grant funding, direct investment, challenge prize).  Ideana on toimia välittävänä ja kokoavana organisaationa tekijöiden ja rahoittajien välillä siten, että tuloksista saadaan luotettavaa tutkimustietoa. Rahoituksen myöntäminen on aina vastikkeellista eli edellyttää, että toiminnasta saadaan mitattavia tuloksia. Nesta tarjoaa apua siihen, millä tavoin vaadittavaa tutkimustietoa tuotetaan. Toiminnalta edellytetään siis osoitettavissa olevia vaikutuksia ja vaikuttavuutta ja tuetaan siinä, että tätä tietoa osataan kerätä.

Yksi Nesta:n alaisuudessa toimivista tahoista on Arts Impact Fund http://www.nesta.org.uk/project/arts-impact-fund, joka jakaa rahoitusta taidetoimijoille vastikkeellisesti. Rahoitusta saavilta taideorganisaatioita lainoitetaan vastikkeellisesti ja heidän on osoitettava, että toiminta on taiteellisesti korkealaatuista ja sillä positiivisia vaikutuksia yhteiskunnallisesti. Taidetoimijat suunnittelevat etukäteen, miten tulevat maksamaan saamansa lainan takaisin. Lainasummat liikkuvat 150 tuhannesta 600 tuhanteen puntaan.

Olisimmeko Suomessa valmiita tällaiseen vastikkeelliseen rahoitusmalliin? Ainakin on luultavaa, että rahoittajia voisi löytyä aiempaa helpommin esimerkiksi yritysmaailmasta, jos tarjolla olisi palvelu, joka etsisi rahoituskohteet ja muotoilisi valmiin paketin rahoittajalle niin, että myös sijoituksen tuloksista saataisiin selkeät näytöt. Taidetoimijat huokaisivat varmaan hekin helpotuksesta, jos vaikutusten mittaamiseen saisi tukea ja työkaluja. Ehkä näihin tarpeisiin voisi tulevaisuudessa vastata toimija nimeltä Hyvinvoinnin välitystoimisto.

Tarja Pääjoki

FT, taidekasvatuksen tutkija ja opettaja

Tarja Pääjoki työskentelee hankkeessa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen edustajana. Hänen erityisalojaan ovat lastenkulttuuri ja taidekasvatustoiminnan arviointi.

Hyvinvointia voi välittää toimiston kautta

Matka osallistavan taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin maailmaan valmentajien näkökulmasta alan ammattilaisten seurassa on ollut mielenkiintoinen. Hankkeen yhtenä päämääränä on halu kehittää osallistavan taiteen tuotantoa ja markkinointia sekä koota ensimmäistä kertaa taiteilijat, tuottajat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhteiseen osaamis- ja innovaatioverkostoon, Hyvinvoinnin välitystoimistoon. Hanke alkoi keväällä 2015 ja päättyy 2017 vuoden lopussa. Hankkeen toiminnot sijoittuvat Turun, Jyväskylän ja Kaakkois- Suomen alueille, mutta tarkoituksena on levittää hankkeen kokemuksia ja hankkeessa kehitettyjä malleja koko Suomeen. Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) mukana oleminen edesauttaa tiedon leviämistä kattavasti ja nopealla aikataululla. Lisäksi TAIKE toimii linkkinä kentän toimintojen ja taiteilijoiden välillä.

Toimintamme täällä Kaakossa on alkanut vauhdilla. Hyvinvoinnin välitystoimiston valmennettavat, jotka ovat itse jo taiteen ja tuotteistamisen sekä sote-alan ammattilaisia, ovat kehittäneet ja ideoineet osallistavan taiteen toimintapaketteja. Näitä toiminnallisia osallistavan taiteen menetelmiä voidaan hyödyntää alan ammattilaisten vetäminä muun muassa monissa eri sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä, kuten palvelutaloissa, kouluissa, päiväkodeissa, vankiloissa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa soveltaen niitä kunkin ryhmän tarpeiden mukaan asiakaslähtöisesti.

Eilin ryhmä

 

 

 

HVVT:n opiskelijat ideoimassa omia tuotteitaan taiteilija-kehittäjä Eili Ikosen vetämänä.

Hankkeeseen liittyvää valmennusta on toteutettu kahtena päivänä kuukaudessa perjantaisin avoimina seminaareina ja lähiopetuksina sekä lauantaisin lähiopetuspäivinä. Viiden avoimen seminaarin ohjelma on tarjonnut kaikille halukkaille asiantuntijoiden puheenvuoroja taiteen, kulttuurin, tuotteistamisen ja palvelumuotoilun kuin myös sosiaali- ja terveysalan aiheista, jotka ovat tukeneet ja täydentäneet valmennettavien aiempaa osaamista. Seminaarien ansiosta myös muut sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat saaneet uudenlaista ajattelua ja näkökulmaa päivittäiseen opiskeluun.

ryhmäkuva  Ideointi jatkuu ja ilmapiiri on innostava…

Tämä on ollut aivan uudenlaista ja innovoivaa toimintaa Saimaan ammattikorkeakoulussa. Meillä on tässä hankkeessa mukana sosiaali-, terveys- ja kuvataiteenalojen kuin myös liiketalouden edustajia, jotka ovat tuoneet omaa osaamistaan valmennettavien käyttöön. Aluekoordinaattorimme Minna Taipale Humanistisesta ammattikorkeakoulusta on mahdollistanut myös eri ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön.

Hankkeen tarkoitusperän ja hankkeessa mukanaolevien valmennettavien ja valmentajien näkökulmasta olisi erittäin antoisaa, että mukaan olisi saatu ja tulevaan koulutukseen saataisiin myös terveysalan edustajia. Ryhmässä mukana olevat valmennettavat ovat tuoneet esille muun muassa seuraavia näkökulmia terveysalan ammattilaisten mukana olemiselle.

”Taiteen tunkeutuminen terveyspalveluiden sisään vaatii puolestapuhujaksi terveysalan koulutettuja työntekijöitä ja he voivat valottaa ongelmakohtia, joihin taide voi etsiä vastauksia.”

”Terveysalan toimijan mukanaolo toisi vakuuttavuutta palvelun myyntiin terveysalalle.”

”Haluaisin itse kovasti tutustua siihen toisenlaiseen ”kieleen” mikä on terveysalalle yhteistä. Sitä kautta voisin oppia ymmärtämään heidän tapaansa ajatella ihmisen kokonaisuutta…ja toivottavasti löytää sen vuorovaikutuksen idean myös omaan näkökulmaani.”

Valmennettavat toivat esille myös sen, kuinka taiteilijan työ on konkreettista ja sitä tulee pitää esillä ilman mitään mystiikkaa. Terveysalan johtajien kouluttaminen nähtiin myös tärkeänä, koska heidän asenteensa taiteeseen ”valuu” organisaatiossa asenteina eteenpäin. Uusien asenteiden luominen ja työntekijöiden näkökulman muistaminen nähtiin myös oleellisina taiteen hyväksymisessä osaksi asiakkaiden hyvinvointia. Taidepuheen ei tule olla pelkkää brändäystä, koska se ei yksinään riitä.

 

Birgitta Lehto lehtori, TtT, terveysala, Saimaan ammattikorkeakoulu

 

Taiteesta hyvinvointiin ja takaisin

Tässä tekstissä keskustelevat kolme taide- ja kulttuurialan ammattilaista ja moniammatillista kaksoiskansalaista. Olemme myös Hyvinvoinnin Välitystoimiston monialaisia kasvatteja. Anna-Maria Kaustola on koulutukseltaan kuvataiteilija-tradenomi, Anna Lappalainen on vaatetusalan artesaani-luokanopettaja ja Milja Littow on taidekasvattaja-sosionomi. Puheenvuoromme rakentuvat taiteen ja hyvinvoinnin sekä moniammatillisuuden tematiikan ympärille. Olemme halunneet tuoda esille omaa ääntämme ja ajatteluamme vuoropuhelun kautta. Taustalla kaikuvat omat ammatilliset taustamme sekä työkokemuksemme, jonka lisäksi tekstistä heijastuvat omat elämänkokemukset ja arvomaailmamme.

Yhdessä me olemme Kulttuurityöryhmä Tomera ja haluamme tarjota laadukkaita taidesisältöisiä palveluita sosiaali- ja terveysalojen eri toimijoille Etelä Karjalan alueella.

Voimaeläinlähiö – Tomeran työpajan tuotoksia

Voimaeläin

”Taiteesta ja Hyvinvoinnista”

Anna Lappalainen: ”Lähdin koulutuksen sillä ajatuksella, että nyt luodaan jotain täysin uutta – ja niinhän me Hyvinvoinnin välitystoimistolaisina tavallaan teemmekin. Mutta koulutuksen myötä olen herännyt huomaamaan, ettei kaikki tämä taiteen ja hyvinvoinnin puolesta vouhkaaminen olekaan täysin uutta ja ihmeellistä. Viime viikolla kahvipöydässämme istui itseäni reilusti vanhempi rouva, joka on tehnyt tuota aivan samaa koko elämänsä. Taiteen ulottaminen sote -puolelle ihmisten hyvinvoinnin tueksi on ollut hänelle luontaista toimintaa mm. runon, tanssin ja draaman kautta. Luovana ja aikaansaavana ihmisenä, omien sanojensa mukaan eräänlaisena kylähulluna, hän on toteuttanut sitä, mikä minusta pitäisi olla selvä asia kaikille ihmisten parissa työskenteleville: taide ja luovuus kuuluvat kaikille ja kaikkiin ihmisen elämänvaiheisiin. Uutta onkin ehkä vain sen tuotteistaminen, ja tässä riittää opittavaa sekä taiteilijoille että sosiaali- ja terveyspuolen henkilöstölle. Kuka maksaa ja kuinka paljon? Lienee se kuuma peruna monen alaa edes sivuavan mietteissä tällä hetkellä.”

Milja Littow: ”Olen Anna kanssasi samaa mieltä, ettemme ole tässä uuden äärellä vaan jollain tavalla hyvin vanhan ja itsestään selvän asian. Ihmisellä on luontainen tarve kulttuuriin ja taiteeseen. Tämä on olennaisesti osa ihmistä ja hänen hyvinvointiaan olipa sitten sairas, terve, “syrjäytynyt” tai muistiongelmainen tai jotain vielä leimaavampaa… Tulin myös koulutukseen kokien sitä kuuluisaa kahden maan kansalaisuutta, josta eräs luennoitsijakin puhui omassa puheenvuorossaan. Toimintakulttuurit sote- ja taidealalla tarvitsevat toisiaan, mutta ovat ajoittain hyvin kaukana toisistaan. Välillä puuttuu yhteinen kieli, välillä rahaa välillä oikeanlaista tahtotilaa. Omassa työhistoriassani olen tehnyt taidetta asiakkaiden kanssa niillä ehdoilla, millä se on ollut kulloisessakin työssä mahdollista. Toiminta kuitenkin jää helposti yksittäiseksi väkertelyksi ja puuhasteluksi

Olen miettinyt viimeaikoina paljon tätä taiteen välineellistämisen problematiikkaa ja sitä, miten sote-aloilla taide voi hieman vinksahtaa omista lähtökohdistaan ja omaehtoisuudestaan ja typistyä pelkäksi “kivaa, iloa ja kukkia” ajatteluksi, jolloin sen itseisarvo ja vaikuttavuus jollain tavalla häviää. Hyvinvointia on myös se että taide joskus häiritsee, rikkoo arjen kaavoja ja näyttää miten tärkeää on surra, kauhistua tai sietää epävarmuutta. Olemme ihmisiä toinen toisillemme ja tarvitsemme humaania tilaa rutiinien ulkopuolella, emmekä mene rikki ihan helposti. Kun joku koskettaa meitä ja kohtaa meitä aidosti koemme ihmisyyttä. Sosiaali- ja terveysalalla ei ehkä ymmärretä tätä voimavarana riittävästi.”

Anna Lappalainen: ”Tuota olen itsekin pohtinut, eli ettemme hairahtuisi tarjoamaan vain niitä hyvänmielen kukkasia. “Hyvinvointia taiteesta” – ajatus tosiaan herättää monissa ehkä ensin mielikuvan kivasta puuhastelusta. Tämä voi korostua etenkin, ellei itsellä ole taidealan taustaa tai harrastuneisuutta. Tilaajan tarpeisiin vastaaminen tinkimättä kuitenkaan korkeatasoisista taiteellisista sekä sosiaalis-pedagogisista näkemyksistämme on mielestäni osa tiimimme ammattitaitoa. Näkisin myös, etteivät ihmiset niin sote- kuin taidealallakaan ole toisistaan täysin tietämättömiä. Kun lähdemme rohkeasti tarjoamaan osaamistamme ja olemme valmiita avaamaan keskustelua monenlaisesta taiteesta hyvinvointia lisäävänä tekijänä, on meillä tarvittavat välineet käsissämme.”

Anna-Maria Kaustola: ”Uskon, että olemme jo lähellä taide- ja sote-puolen liittoa, koska asian eteen on tehty paljon työtä tutkimuksissa ja hankkeissa. Molemmilla puolilla tiedetään, että taide- ja kulttuuriosallisuus on osa hyvää elämää. Toivon sote-puolelta rohkeutta budjetoida kulttuuripalvelut talousarvioihin. Se on tie pysyvien ratkaisujen muodostumiseen. Raha on tiukoilla, mutta siellä missä löytyy todellista tahtoa, löytyvät myös keinot.

Luovuutta on kaikissa ihmisissä ja haluan auttaa muita löytämään sen tuomat voimavarat. Olen kokenut taiteellisen työn voimauttavan vaikutuksen kohdatessani surua ja kuinka lamaannun, kun elämässäni ei ole taidetta. Uskonkin, että taiteella ja kulttuurilla on keskeinen merkitys kaikkien ihmisten hyvinvointiin niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Ne tarjoavat keinon itseilmaisuun, tunteiden purkamiseen ja itsensä tarkastelemiseen ulkopuolelta. Ne puhdistavat ja kantavat eteenpäin. Mahdollisuus luovaan työskentelyyn ja myös muiden taiteesta nauttimiseen tulisi suoda kaikille – niin laitoksissa eläville kuin koteihinsa lukkiutuneille. Joskus kotioven kynnys saattaa olla kaikkein korkein este ylittää.

Minäkin haluan tarjota mahdollisuuden todelliseen itseilmaisuun ja haastaa osallistujia. Perinteisten joulukorttien askartelua voi ohjata kuka tahansa. Miksi siitä maksettaisiin juuri meille? Meidän on palveluntarjoajina rohkeasti koulutettava asiakkaitamme osallistavasta taiteesta ja miksi on tärkeää, että sitä ohjaavat ammattilaiset. Ymmärrän kyllä, miksi voimakkaita tunteita herättäviä aiheita halutaan sote-puolella välttää. Emme kuitenkaan tarjoa taideterapiaa, vaan luovan työskentelyn antamaa voimaa.”

Pesän rakennusta voimaeläimelle Tomeran työpajassa

Pesänrakennus 2

Moniammatillisia törmäyksiä ja ajatuksia ryhmätyöstä

Anna Lappalainen: ”Näen ryhmän ennen kaikkea voimavarana ja itseni ryhmässä toimijana. Luokanopettajan koulutustaustani vaikuttaa siihen, että ajattelen myös taidelähtöistä toimintaa automaattisesti ryhmälähtöisesti. Myös aiempi työni teatterissa ja sen puvustolla oli pitkälti tiimityötä ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Toisaalta artesaanina saan pitkälti työstää myös itsenäisesti. Täysin yksinäinen puurtaja en kuitenkaan ole vaan koen olevani parhaimmillani juuri (moniammatillisessa) työryhmässä. Haastavilta tilanteilta ei toki ryhmätyössä voi välttyä ja ristiriidoista usein myös löytyy se kasvun siemen. Ongelmani kuitenkin on se, että turhaudun helposti jos hommat eivät hoidu tai ihmiset eivät ota vastuuta ja sovitut työt eivät tästä johtuen etene. Toisaalta ryhmästä saan ennen kaikkea voimaa ja ideoita. Onneksemme lopulta muotoutunut kolmihenkinen moniammatillinen tiimimme on osoittautunut aika toimivaksi paketiksi.”

Milja Littow: ”Moniammatillisuus, tiimeissä ja ryhmissä on minulle tullut hyvinkin tutuksi sosiaalialalla. Eri ammattikunnat tekevät töitä yhdessä rinnatusten tuoden siihen omat tulokulmansa ja näkemyksensä, parhaimmillaan syntyy jotain aitoa vuoropuhelua, mutta ihmiset myös puhuvat toistensa ohi, näkemykset eivät kohtaa tai kompromisseihin ei päästä, koska kukaan ei ole valmis tinkimään omastaan. Kyse on myös persoonista ja siitä minkälaisena kukakin näkee yhteisen hyvän prosessin toisessa päässä. On myös uskallettava sanoa omat näkemyksensä silloin kun niille on tilaa ja tai keskustelua ei pääse edes syntymään.

Moniammatillisten tiimien synnyttäminen Tatu&Sote -koulutuksen alussa oli haasteellista. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä olemme pienryhmänä tällä hetkellä – jostain on tultu läpi. Olemme miettineet  syitä tehdä asioita ja tehneet omannäköistä jälkeä. Apurahan saaminen työpajojemme materiaaleihin on hyvältä tuntuva palkinto näin koulutuksen loppumetreillä. En oleta tai edes haluaisi meidän aina puhuvan samaa kieltä, mutta osallistumme ja viemme työryhmää eteenpäin yhteistä päämäärää silmällä pitäen. Jaamme yhteisen tahtotilan ja loppu on kompromisseja, sovittujen asioiden tekemistä ajallaan sekä oman äänen esiintuomista.”

Anna Lappalainen: ”Olen samaa mieltä, että pienryhmänä olemme lopulta päässeet eteenpäin ja toimimme hyvin yksiin. Vuoropuhelu ja työnjako välillämme toimivat. Siksikin uskon Tomeran mahdollisuuksiin kasvaa ja tulla varteenotettavaksi toimijaksi Etelä-Karjalan kulttuurikentällä.”

Anna-Maria Kaustola: ”Olen kiitollinen ryhmästämme. Olin haaveillut työstä osallistavan taiteen parissa, mutta tuskin olisin lähtenyt tarjoamaan työpajapalveluita yksin. Hallitsen eri taidetekniikoita ja osaan ideoida työpajasisältöjä. Tradenomina pystyn pitämään käytännön asioita kasassa. Asiakaspalvelijana tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä sote-puolella. Minulla ei ole osaamista ryhmänohjauksesta, erityistä huomiota tarvitsevien ihmisten kanssa toimimisesta eikä työpajojen pedagogisesta suunnittelusta. Kahden ohjaajan mallimme, jossa työpari muodostuu taiteilijasta ja sosionomista tai kasvatusalan ammattilaisesta, varmistaa korkeatasoisen ohjauksen. Te tuotte myös omia taidetekniikoitanne ja yhdessä voimme kehittää monitaiteellisia kokonaisuuksia. Olen iloinen, että pystymme täydentämään toisiamme.

Tärkeää ryhmän toimimisessa on ollut löytää juuri ne oikeat ihmiset. Jäsenten tulee olla yhtä motivoituneita, sitoutuneita ja heillä pitää olla yhteinen käsitys siitä, mitä ryhmä tavoittelee. Jotta työskentely olisi kaikkien henkilökohtaista kehitystä tukevaa, pitää ryhmän arvostaa kaikkien mielipiteitä ja hyödyntää kaikkien osaamista. Työjaolla on suuri vaikutus. Kaikilla pitäisi olla käsitys missä ollaan menossa, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea vaan vastuu jaetaan. Itse haalin hoidettavakseni liikaa asioita, koska haluan pysyä kaikesta kartalla. Opettelen pikkuhiljaa luottamaan teidän hoitavan osuutenne. Unohtaa ei saa myöskään kahvin ja yhdessä nauramisen merkitystä, sillä hyvästä ”fiiliksestä” syntyvät parhaat ideat.”

Voimaeläimiä pesissään – Tomerantyöpajan tuotoksia

Voimaeläinpesä_1 Voimaeläinpesä_2

Tulevaisuus taide- ja hyvinvointialalla – uhka vai mahdollisuus?

 Anna Lappalainen: ”Näkisin mielelläni itseni taide- ja hyvinvointialan ammattilaisena. Kun kuulin Hyvinvoinnin välitystoimiston koulutuksesta ajattelin, että tuossako se nyt on – vastaus, jonka avulla saan yhdistettyä kaksi ammattiani sekä itseäni että muita hyödyttävällä tavalla. Tämä on aina ollut tausta-ajatukseni ammatillisia ja muitakin elämän valintoja tehdessäni. Olen aina ollut huolehtija ja olenkin tehnyt monenlaisia vapaaehtoistöitä. Tältäkin pohjalta katsoen taide- ja hyvinvointialan ammattilaisuus kuulostaa hyvältä suunnitelmalta elämäni varalle, sillä sitä kautta saan tyydytettyä kaksi minussa voimakkaana olevaa tarvetta – huolehtimisen tarpeen sekä käsillä tekemisen / luomisen tarpeen.

Haasteina tämän alan tulevaisuudessa sekä itseni että muidenkin alalla toimivien kannalta näen seuraavat seikat. Ensinnäkin ala on vielä hyvin epävarma. Vaikka kyse ei olisikaan mistään uudesta sinänsä, tuo tuotteistaminen taide ja sote -yhtälöön aivan uuden aspektin. Tästä päästäänkin seuraavaan haasteeseen – ansaintaan. En näe että koko ala (tai oma ammatillisuus) voisi perustua pelkkien apurahojen turvin työskentelyyn. Yhtään apurahojen merkitystä vähättelemättä, sillä niilläkin on paikkansa, mutta myös muita ansaintatapoja täytyy kehittyä, jotta alalla on tulevaisuus. Yksi kompastuskivi, ainakin itselleni, on oman työn hinnoittelun vaikeus. Tosin luotan, että siihen varmaan oppii, ainakin (virheitä) tekemällä.  Viimeiseksi mietin vielä sitä, onko tai olisiko minulla rohkeutta heittäytyä yrittäjäksi. Jotenkin on nimittäin koulutuksen myötä eri vierailevia tahoja kuunnellessa tullut sellainen vaikutelma, että yrittäjänä kaikki on selvintä ja, että hullunrohkeudella ja hyvällä idealla pärjää jo pitkälle.”

Anna-Maria Kaustola: ”Minäkin olen toivonut löytäväni työn, jossa yhdistää kaksi puoltani – luovan taiteilijan ja tarkan tradenomin. Olemme luomassa juuri sellaista työtä ja toivon, että saamme toiminnan kannattavaksi. Jos kuka siinä voi onnistua, niin me kolme. On ollut helppoa saada ihmiset innostumaan palveluistamme eli tuotteemme on hyvä. Osallistavassa taiteessa on potentiaalia oikeaksi palvelualaksi. Olen samaa mieltä Annan kanssa, että kun toimintaa lähdetään rakentamaan ammattimaiseksi ja pysyväksi elinkeinoksi, ei ansainta voi perustua epävarmoihin apurahoihin.

On ollut hankalaa päättää toimintamme muodosta – toiminimi, osakeyhtiö, osuuskunta vai yhdistys? Laskutusosuuskunta on varmasti turvallisin vaihtoehto asiakaskuntaa kartuttaessamme. Itseäni kiinnostaa yrityksen tai yhdistyksen perustaminen, mutta hyppy siihen on riski. Toivon, että HVVT:sta tulisi toimija, jolle osallistavan taiteen palvelun tarjoajat voivat olla töissä. Se tekisi myyntityötä kanssamme, hoitaisi laskutuksen ja palkanmaksun. HVVT myös pitäisi huolta, että kaikki sen alla tarjottava palvelu olisi laadukasta. Isompana organisaationa sille olisi myös helpompi rakentaa tunnettavuutta. Tosin, jos saamme tämän toimimaan kolmestaan, niin voimme alkaa myydä konsulttipalveluja samaa aikoville.”

Milja Littow: ”Unelmia ja visioita pitää olla, mutta sosiaali- ja terveysalan tietynlainen toimintakulttuuri on mielestäni hyvä pitää realistisena. Tuulimyllyjä siellä riittää sen voin kertoa, mutta onneksi ymmärrys hyvinvoinnista ja kulttuurista on alkanut tulla osaksi perustyötä. Toivepuhetta ja ”kyllä noin periaatteessa” -kommentteja riittää silti paljon, ja paljon on kiinni myös oikeasta ajoituksesta, hyvistä puhelahjoista ja hyvistä yhteistyöverkostoista. Toivoisin, että apurahat tässä ovat eräänlainen vipuvarsi, jolla saada näyttöä ja luoda yhteistä toimintakulttuuria. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – maitojunalla pääsee aina takaisin jos tuntuu, ettei homma toimi.”

Työryhmä Tomera Tatu&Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -valmennuksesta Lappeenrannasta

Anna-Maria Kaustola, kuvataiteilija-tradenomi

Anna Lappalainen, vaatetusalan artesaani-luokanopettaja

Milja Littow, taidekasvattaja-sosionomi

 

Taidetta ja hyvinvointia ikäihmisille

Kesäkuisena päivänä iisalmelaisen palvelutalon sokkeloinen piha kaikuu tyhjyyttään. Kiuruveteläinen kuvataiteilija-artesaani Leena Mulari näyttää tietä; hän ei ole paikalla ensimmäistä kertaa. Lähestyessämme sisäänkäyntiä huomaan kuin huomaankin pihakeinussa vanhan naisen. Hän huikkaa iloiset päiväät Leenalle ja kertoo, ettei kuulu kertakaikkiaan mitään uutta sitten viimenäkemän. “Mutta nyt sinä tulit taas.”

Sisällä lounas on juuri päättynyt. Osa asukkaista on kokoontunut odottamaan oleskelutilaan. Pari hoitajaa lähtee kutsumaan paikalle muita osallistujia. Leena aloittaa verkkaisen jutustelun asukkaiden kanssa jo ennen kuin on saanut eteisessä kengät pois jalastaan. Samaan hengenvetoon hän kuiskaa, että jokaisen asukkaan kanssa on erikseen tehty sinunkaupat. Tämä on taiteilijan viides kerta tässä palvelutalossa. Hän on kiertänyt helmikuusta saakka viiden yläsavolaisen kunnan alueella vetämässä palvelutaloissa asuville ikäihmisille luovia työpajoja. Leena on Ylä-Savon aluetaiteilija, jonka työnkuvaan kuuluu koordinoida Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kulttuurisen vanhustyön hanketta. Leena on hankkeen ainoa toimihenkilö, samanaikaisesti taiteilija, markkinointivastaava ja hallintopäällikkö.

Leena on ikäihmisten seurassa kuin kotonaan. Hän muistaa kaikkien osallistujien nimet ja kyselee näiden kuulumisia asukkaiden omalla kotimurteella. Samalla hän valmistelee taidetyöpajaa – tänään viimeistellään edellisellä kerralla aloitetut korut ja maalataan kortteja. Paikalla on kymmenkunta asukasta. Heistä osa istuu hiljaa paikallaan, osa juttelee iloisesti. Jää hiljaistenkin välillä murtuu vanhojen laulujen mukana.

Hoitajat seuraavat työpajan kulkua hetken aikaa syrjemmältä, sitten he katoavat yksi toisensa jälkeen hoitamaan varsinaisia työtehtäviään. Keskustelen parin hoitajan kanssa työpajan jälkeen ja kuulen, että Leenan tulo on hyvin tervetullutta vaihtelua asukkaiden päiväohjelmaan. Luovaan toimintaan ei normaalisti jää resursseja eikä henkilökunnalla riitä sellaiseen omien sanojensa mukaan osaaminenkaan. He selvästi suhtautuvat taiteilijan toimintaan Taiteellisena Toimintana, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Taiteilija itse on toista mieltä; hän haluaisi mukaan asukkaat, hoitajat ja omaiset. Oman näkemyksensä mukaan hän tekee asukkaiden kanssa hyvinkin arkisia asioita: laulaa tuttuja lauluja, puuhastelee ja jutustelee. Toki työpajoihin kuuluu muun muassa maalausta ja kankaan värjäystä mutta tärkeintä on hänen mielestään mielekäs yhdessä tekeminen, ei erikoisten tekniikoiden hallitseminen. Jään siihen käsitykseen, että Leenan ammatti-identiteetti on hieman erilainen täällä kuin kotiateljeessa.

Työpajaan osallistuvat asukkaat kiittelevät yksi toisensa jälkeen Leenan läsnäoloa. Juuri kukaan ei omasta mielestään osaa maalata eikä ylipäänsä tehdä mitään taiteellista (Leenan mielestä vaatimattomuus kuvastaa erityisen hyvin juuri tämän ikäluokan ihmisiä) mutta he selvästi nauttivat. Oma onnistuminen työpajatoiminnassa hämmästyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Leena jakaa asukkaille heidän tekemänsä kortit ja huoneessa kaikuvat ihastuneet ja yllättyneetkin kommentit. Minäkö tein tämmösen? Kyllä miun poika yllättyy ku tuon näkkee! Minähän ossoon!

Ihan kaikki eivät intoile. Leena ei hätkähdä, vaikka osa ikäihmisistä sanoo suoraan, ettei kiinnosta tai väsyttää. Hän sanoo vuosikymmenten kokemuksen luovasta työstä valmistaneen erilaisten tilanteiden kohtaamiseen ja soveltamiseen. Tilanteet muuttuvat tässä ympäristössä usein lennosta. Sen sijaan hoitajakokemusta Leenalla ei ole. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa semmoista olisi varsinaisesti tarvittu. Hän kuitenkin heittää ilmaan puolivakavan toivomuksen hoitajatyöparista; hän perustelee toivomuksensa kuitenkin ikäihmisten terveysuhkien sijaan toiveena, että luovaa toimintaa saataisi juurrutettua syvemmin palvelutalojen arkeen jos hoitajat saisi osallistettua mukaan toimintaan.

Työpajan jälkeen jään pohtimaan taiteilijan identiteettiä taiteelle “vieraassa” ympäristössä ja henkilökunnan rooleja näissä työpajatilanteissa. Iisalmelaisen palvelutalon asukkaat sen sijaan pyytävät hoitajia postittamaan maalatut kortit pojille ja tyttärille. He, jotka muistavat, kenties hyräilevät äsken laulettuja lauluja. Loppupäiväksi on saatu hieman erilaista energiaa.

Kirjoittaja on kulttuurituotannon aikuisopiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjoituksen lähteenä on käytetty lähteenä aluetaiteilija Leena Mularin haastattelua ja ko. työpajan havainnointimuistiinpanoja.

Mira Mykkänen

HUMAK / Kulttuurituotanto

Taiteen soveltava käyttö

Syksy 2015

Unelmana taidetta kaikkialla

Palvelukeskuksessa mietitään, miten voitaisiin parantaa asukkaiden hienomotorisia taitoja ja samalla tuoda iloa heidän arkeensa. Päätetään ottaa yhteyttä taiteilijaan, joka kuuleman mukaan järjesti toiminnallisia taidekohtaamisia naapurikunnan palvelukeskuksissa. Kerrotaan, että kevään pajojen aikana Hilman sormet muistivat jälleen, miten paita napitetaan ja Kalle onnistui juomaan iltapäiväkahvinsa itse kauniista posliinikupista kun järjestettiin oikein juhlat taideprojektin puitteissa. Unilääkkeiden käyttö väheni kevään aikana ja ihmisten välinen kommunikaatio lisääntyi.

Tämä on yksi unelmistani: asiakas itse tietää tarpeen ja palkkaa taiteilijan mukaan arjen toimintoihin. Esimerkkejä onnistumisista ja ihmisten elämänlaadun paranemisesta on kymmeniä, ehkä jopa satoja eri puolilta Suomea. Taiteen edistämiskeskus sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat tukeneet satoja kulttuurin hyvinvointivaikutuksia toteuttavia hankkeita vuodesta 2010. Rahaa on jaettu noin 2 miljoonaa euroa. Tähän asti hakijat ovat olleet pääsääntöisesti taiteilijoita ja taide- ja kulttuurijärjestöjä. Avustuksen saaneet taiteilijat ovat näin ollen menneet rahapussin kanssa erilaisiin toimintaympäristöihin ja tarjoilleet valmiin taideprojektin tai taideteoksen saamansa rahoituksen turvin. Toimija ei ole näin ollen pystynyt paljoa vaikuttamaan tarjottavaan taide-elämykseen. Osittain tästä syystä toiminta ei ole vielä tyydyttävässä määrin juurtunut rakenteisiin. –Tämä oli kärjistys, tietysti on myös poikkeuksia.

Taiken kulttuurin hyvinvointihankkeisiin tarkoitettu avustus vuodelle 2016 oli haettavana ensimmäistä kertaa koordinoidusti koko Suomeen. Kolme suurinta kaupunkia erottuivat hankkeilla, joissa sote-puolen toimija haluaa palkata taiteilijoita yhteisöjensä arkeen. Muualta Suomesta hakemuksia tuli niukemmin ja niissä hakijatahoina oli useammin taide- tai kulttuurijärjestö. Itä- ja Kaakkois-Suomesta oli vain muutama hakemus. Tämä on hämmästyttävää, sillä alueella lastensuojelun tarve kasvaa ja väestö ikääntyy muuta maata nopeammin. Useat onnistuneet hankkeet ovat todentaneet, että lastensuojelun ja ikäihmisten parissa tehtävä kulttuurityö tuottaa hyvää tulosta.

Taiteen edistämiskeskus on mukana valmistelemassa opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoimaa kärkihanketta 4 (tp 2) ja avustukset jaetaan osittain Taiteen edistämiskeskuksen kautta. Avustus tulee hakuun maaliskuussa. Toivon todella, että niin sosiaali- ja terveyssektorilla kuin myös lastensuojelun piirissä havahdutaan näkemään taiteen merkitys ihmisten hyvinvoinnin lisääjänä. Samalla mietin, millaiset askelmerkit rakennamme sote- ja maakuntauudistusten puristuksessa? Olisi tärkeää saada taide mukaan uudistusta rakennettaessa; taiteen paikka on ihmisten arjessa – ja juhlassa.

Taiteella on voima tuottaa hyvinvointia myös vaikeiden asioiden kohtaamisen kautta. Elämme epätäydellisessä maailmassa, jonka nurja puoli saa joskus ihmisistä niskaotteen. Jos eläisimme paratiisissa, olisi kaikki taide kaunista ja ihanaa. Emme elä ja siksi tarvitsemme taiteilijoita. Taiteen itseisarvo voittaa aina; se miten taiteilija tulkitsee maailmaa, on osa ihmisyyttä ja siten koskettavaa.

Johanna Vuolasto
FT, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus
koordinaattori; Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen kehittämisohjelma