Jos et jaksa lähteä Kuhmoon, musiikki voi tulla luoksesi

Teksti: Annamari Maukonen

Kuhmo-talon ikkunaan heijastelee ilta-aurinko. Läheisen Lammasveden pinta väreilee kesäillassa. Sisällä talossa soivat haitari ja viulu. Nuoret soittajat ovat kaapanneet yleisönsä. Kuhmolainen kulttuuriyhtälö, luonto ja musiikki ovat jälleen kerran sykähdyttäneet.

Kulttuurielämyksen takana on kulttuurituottaja Kaisa Kilponen yhdessä Kuhmon Kalevalaisten Naisten aktiivien kanssa. Paikalliset voimat ovat jo kymmeniä vuosia kokoontuneet yhteen Kuhmon Kamarimusiikkia tekemään. Kesäkuussa samoista aineksista Kuhmoon oli rakennettu Kalevalaisten Naisten kulttuuripäivät. Paikalliset taitajat ja tekijät lyöttäytyivät jälleen yhteen ja paikalliskulttuuri kukoisti.

Yhteisöllisyys vahvistaa hyvää oloa ja elämäniloa

Yhdessä tekeminen on voima ja mahdollisuus myös sosiaali- ja terveydenhuollon kulttuurikattauksen laatimisessa. Sote-ammattilaiset näkevät mitä vanhukset, nuoret, lapset ja muut erityisryhmät kaipaavat, taiteilijat osaavat niitä tarjota ja tuottajat tuottaa. Kolmikanta toimii, kun tekijät löytävät toisensa. Hyvinvoinnin välitystoimiston tavoitteena on ohjata yhteisen tuotteen ääreen nämä eri alojen osaajat.

Humanistisesta ammattikorkeakoulusta kulttuurituottajaksi valmistunut Kaisa Kilponen teki opinnäytteensä Jyväskylän kaupungin vanhuspalveluille kehittämällä Taideapteekki-konseptia. Ydinajatuksena Taideapteekissa on tarjota ja myydä kulttuuripillereitä eli tuotteistettuja taide- ja kulttuurielämyksiä.

Nyt heinäkuussa Kuhmon Kamarimusiikki kokoaa eri-ikäisiä ihmisiä kaikkialta maailmasta nauttimaan musiikista, luonnosta ja paikallisista herkuista. Kaikille musiikin ystäville se ei ole mahdollista. Kun et enää jaksa itse lähteä etsimään elämyksiä, niitä pitäisi olla tarjolla vaivattomasti ja luontevasti lähellä. Hyvinvoinnin välitystoimisto on yksi lenkki näiden palvelujen mahdollistajana.

Jos olet taitelija, tuottaja tai sote-alan ammattilainen, sinulla on nyt mahdollista hakeutua yhteiseen Tatu ja Sote –koulutukseen Jyväskylään, Lappeenrantaan tai Turkuun. Koulutuksen aikana tavoitteena on luoda toimivia kulttuuri- ja taidetuotteita sekä palveluja yhteiseen käyttöön. Musiikki, runot, tanssi tai kuvataide voivat olla osa päiväkeskuksen tai sairaalan arkea.

Annamari Maukonen
Annamari Maukonen toimii lehtorina Humakin Jyväskylän TKI-keskuksessa.


Annamari Maukonen

lehtori
Humanistinen ammattikorkeakoulu